Ennen kruunajaisia hallitsijan vaihtuminen Britanniassa näkyi meidän arjessamme lähinnä uutena 50 pennyn kolikkona. Kruunajaisten odotus toi kuitenkin Charlesin otsikoihin ryminällä. Media vatvoi kuukausia kruunajaisjärjestelyjä ja sitä, kutsutaanko Megan ja Harry vai ei ja mihin seksikohussa ryvettynyt Andrew laitetaan.

Katujuhlia järjestettiin ympäri maan, mutta ei samanlaisella innolla kuin Elisabeth II:n valtaannousun 70-vuotisjuhlina. Elisabeth oli ikoni ja instituutio – eihän suurin osa kansasta ollut elänyt muuta kuin Elisabethin aikaa. Charles on verrattain suosittu, vaikka hänellä on painolastinaan syrjähypyt Camillan kanssa, rahalahjoitusten vastaanottaminen mm. Saudi-Arabiasta ja riitelevä perhe.

Elisabethin kuoltua monarkian vastustus on lisääntynyt ja ”Not my king”-kyltit ovat ilmestyneet katukuvaan. Oikeutta mielenosoituksiin tiukennettiin juuri ennen kruunajaisia, ja monarkian vastustajia pidätettiin juhlapäivänä jo, kun he olivat nostamassa banderollejaan autosta. Ihmisoikeusjärjestö Human Rights Watch kommentoi, että näin voisi olettaa tapahtuvan Moskovassa, ei Lontoossa.

Myös Brittiläisen Kansainyhteisön maissa puhaltavat muutoksen tuulet. Kuningashuoneen kymmenien miljardien omaisuutta kartutettiin aikoinaan orjakaupalla. Antigua ja Barbuda on väläytellyt vaativansa korvauksia kolonialismin ajan vääryyksistä. Kanadassa, Australiassa ja Uudessa-Seelannissakin ihmetellään, miksi Iso-Britannian kuninkaan pitäisi olla edes muodollisesti heidän valtionpäämiehensä. Jamaika ja Belize ovat jo ilmoittaneet haluavansa tasavallaksi. Kuningas Charles III:n valtakunta on siis pienenemässä.

Charles on yrittänyt vähentää hovin menoihin kohdistuvaa arvostelua säästötoimin. Kruunajaiset olivat halvemmat kuin Elisabethin juhlat aikoinaan, mutta ne maksoivat silti noin 125 miljoonaa puntaa. Täällä Cornwallin periferiassa historiallista päivää juhlittiin vaatimattomammin. Meidän kylässämme järjestettiin tee-party ja käsityöpiiri virkkasi kuningasparin pääpostilaatikon koristeeksi.