Työnantajien keskusjärjestö EK ei enää neuvottele palkoista. Silti se vahtii jäsenliittojensa tekemien työehtosopimusten palkkatasoa. Mikä on logiikka oudolta vaikuttavan toiminnan takana ja miksi työnantajat ajavat entistä enemmän tavoitteitaan politiikan kautta?

– Kyllä EK:lla on pyrkimys pitää työnantajapuolen langat käsissään. Osaksi halutaan kuitenkin delegoida valtaa jäsenliitoille. Tästä linjasta on tutkimuksessa käytetty termiä koordinoitu hajauttaminen. Ei sen toteuttaminen käytännössä ihan yksinkertaista ole, arvioi tutkija Maiju Wuokko.

Wuokon raportti Missä mennään, Eteläranta? Työnantajapuolen toiminta ja tavoitteet työmarkkinoiden murroksessa julkaistiin helmikuun alussa. Sen tilaajana oli Teollisuuden Palkansaajat.

Elinkeinoelämän keskusliitto EK:n tekemisiä selittää se, että eri alojen työnantajilla on monesti erilaiset intressit, toisinaan jopa vastakkaiset. Poliittinen vaikuttaminen on noussut työnantajien edunvalvonnassa isoon rooliin. Petteri Orpon johtamalla hallituksella on läheiset suhteet yritysmaailmaan ja monet hallituksen tavoitteista ovat pitkäaikaisia EK:n vaikuttamistavoitteita.

Työnantajien halu lopettaa keskitetty sopiminen ei ole uusi ilmiö. Jo 1980-luvulla työnantajapuoli halusi hajauttaa työmarkkinamallin ja viedä työehdoista sopimisen liittotasolle tai mieluiten yritystasolle.

Vuonna 2008 EK ilmoitti, ettei se enää tekisi keskitettyjä ratkaisuja. Silti järjestö hyväksyi vuosina 2011 ja 2013 tupon kaltaiset raamisopimukset sekä Juha Sipilän (kesk.) hallituksen ajaman kilpailukykysopimuksen eli kikyn vuonna 2016. Kiky-sopimus sai vastustusta, vaikka se merkitsi tulonsiirtoa palkansaajilta työnantajille. Esimerkiksi Metsäteollisuus ry äänesti EK:ssa sitä vastaan. Lopulta EK:n hallitus muutti sääntöjään siten, että se kielsi itseltään vastaavat sopimukset tulevaisuudessa.

– 2010-luvun puolivälissä työnantajien pitkään padotut hajauttamispaineet ryöpsähtivät pintaan, eikä niitä voinut enää pidätellä. Asia alkoi jo olla heille uskottavuuskysymys, kun vuosikymmeniä oli tavoiteltu sopimisen hajautusta, mutta ei ryhdytty sanoista tekoihin, Maiju Wuokko tulkitsee.

Pian kiky-sopimuksen tultua voimaan Metsäteollisuus erosi EK:sta ja ilmoitti, että sen jäsenyritykset solmisivat työehtosopimuksensa itse. Toisaalta Autoliikenteen Työnantajaliitto ALT erosi EK:sta päinvastaisin perustein. Se ei pitänyt sopimustoiminnasta vetäytynyttä keskusjärjestöä enää hyödyllisenä.

– Työnantajien joukossa on paljon hajontaa siinä kysymyksessä, palveleeko yrityskohtainen vai valtakunnallinen sopiminen paremmin. Eivät kaikki koe, että nykysuunta olisi oikea. Mutta tämän ajattelun edustajat ovat nyt työnantajissa vähemmistössä, sanoo Wuokko.

Hajauttamisen kannattajat kertoivat paikallisen sopimisen muuttavan työmarkkinat joustaviksi, parantavan tuottavuutta ja työllisyyttä. Yrityksistä ideologian vei pisimmälle metsäteollisuusjätti UPM. Työehtosopimukset piti tehdä liiketoimintokohtaisesti, ja vaatimuslistalla oli työehtojen isoja heikennyksiä. Sanelulinja johti pitkään työtaisteluun vuonna 2022 ja aiheutti yritykselle arviolta 200 miljoonan euron tappiot.

Teknologiateollisuudessa työnantajajärjestö lopetti työehtosopimusten tekemisen, mutta yrityksille, jotka halusivat noudattaa valtakunnallista työehtosopimusta, perustettiin uusi järjestö.

Poliittisen vaikuttamisen tie perinteisten työmarkkinakeinojen sijasta antoi työnantajille tuloksia, kun Orpon hallituksen ohjelmaan kirjattiin iso määrä EK:n ja Suomen Yrittäjien tavoitteita. Ohjelmassa on muun muassa paikallisen sopimisen laajentaminen, työttömyysturvan leikkaaminen, irtisanomisen helpottaminen, lakko-oikeuden rajaaminen ja verojen alentaminen.

Mitä löyhempi keskusjärjestö on, sitä enemmän jäsenliittoja kiinnostaa vetää omaa linjaa. EK on vielä halunnut pysyä työnantajien yhteisenä äänenä, mutta hajauttaako EK tarkoittamattaan itsensä ajan myötä hajalle, tutkija miettii. 

Edistys-analyysi 1/24: Missä mennään, Eteläranta? Työnantajapuolen toiminta ja tavoitteet työmarkkinoiden murroksessa. Analyysin voi ladata osoitteessa tpry.fi/julkaisut.

Teksti: Mikko Nikula, kuva Veikko Somerpuro