Elämän tarkoitus, se muuttuu

Parasta elämässä

Janne Hotakaisen elämänmuutos oli tätä haastattelua tehtäessä vielä ihon alla. Eipä ole enää.

Mie ootan kesää. Saan kattella laiturinpenkiltä Saimaan laineitten liplatusta, kädessä kylmä keskiolut. Vapaat just alkanut, lämmitän paljua ja saunaa. Ootan kavereita saunomaan, samoja vanhoja juttuja puhumaan, niitä parhaita. Että parasta elämässä on naiset ja keskikalja, kaikkihan sen Karjalassa tietää!

Tykkään näitä möläytellä. Töissä paperivarastossa nauratan pappoja, ne tarvii sitä. Rennot kulta-ajat on takana, porukka minimissä, kaks per vuoro, siinä saa lentää ihan tosissaan.

Koulut meni vähän miten meni. Hommasin yhdistelmäkuljettajan paperit, mutta päivääkään en oo rekkaa ajanut. Mie lastaan tehtaalla rekan, ja rekka lähtee Puolaan, mieluummin näin.

Miljan tapasin kotibileissä seittemän vuotta sitten. Saman tien ruvettiin pyörimään yhdessä. Nykyään hää opiskelee sosionomiksi ja haaveilee päivätöistä. Miulle vuorotyö käy loistavasti, kun on vapaat.

Harrastuksia oon hakenut. Pari vuotta sitten ostin sellasen tyttöjen Harley Davidsonin, 600-kuutioisen Honda Shadowin. Rakensin siitä viimesen päälle Bobberin, meni tuhansia euroja.

Viime syksynä myin sen pois. Myö ostettiin koti maalta. Nyt on peltoa, metsää, navetta, ja töihin 20 minuuttia, just sen verran kaukana tehtaista, ettei kissankusi haise. Lehmänpaska korkeintaan, ku maajussit rupee keväällä kääntään meijän peltoo. Mie muuten perkele irtisanon sen pellon vuokrasopimuksen, jos alkaa liikaa haista!

Milja on maalannut lastenhuoneen violetiks. Laskettu aika oli eilen. Tyttö on jo syntynyt, kun tätä juttua luen. Pitelen sitä sinappikonetta, että tätä pitää nyt loppuelämä hoitaa ja huoltaa.

Mie oon valmis isäksi meikäläisittäin. Isä ja äitihän oli vasta parikymppisinä, kun minut sai, ja hyvän lapsuuden ne miulle teki. Samalla tavalla vaan.

Elämän tarkoitushan on sellanen, että se muuttuu. Kyl miulta turhanpäivänen läträys joka vapailla jää. En tykkää yhtään ajatuksesta, että lapsi tottuis sellaseen.

Mie pidän häntä sylissä. Kun hän kasvaa, hän voi puhua miulle kaikesta, epäröimättä. Mie oon hälle läsnä. Vannotan, että ei kiusaa koskaan ketään. Kerron ensimmäisestä luokasta lähtien, että koulutus on kaiken aa ja oo. Opi puhumaan muutakin kuin rallienglantia.

Ehkä miekin vielä. Joku päivä vielä meen kouluun.

 

Teksti Ilkka Palmu
Kuva Mikko Nikkinen