Ei voi revetä

Työpaikalla

Kirkniemessä työntekijämäärä on kiristetty minimiin. Lähtevien ikäluokkien korvaamiseenkin pitäisi varautua.

Niina Rummukainen oli elokuun lopussa pelaamassa golfia työkaverin kanssa, kun se tapahtui. Puolessa välissä kierrosta syntyi golfin pelaajan unelma, Hole in one. Pallo koloon yhdellä lyönnillä. Matkaa oli 117 metriä, tunne kuin lottovoittajalla.

–    Se oli yksi parhaista jutuista ikinä. Ei tässä ole neljäätoista vuotta ihan turhaan harjoiteltu. Siitä tuli oikein sellainen voimapiikki, jolla jaksaa pitkään, sanoo Rummukainen.

Voimapiikkiä tarvitaankin tehtaan laboratoriossa etenkin yksinäisinä öinä. Päivävuoroissa ja arki-iltoina labrassa on työkavereita, mutta nykyään viikonloppuillat ja kaikki yövuorot saa selvitä yksin.


– Se on raskasta. Jos tulee ongelma tai joku tavallisesta poikkeava tilanne päälle, ei ole ketään, jolta kysyä. Korjaaja saattaa tulla, jos kyseessä on sähkö- tai mekaaninen ongelma, mutta muuten on pärjättävä yksin. 

Kirkniemen tehdas sijaitsee eteläisimmän Suomen suurimman järven, Lohjajärven rannalla. Laboratorion ikkunoistakin on kiva katsella järvelle, mutta kun työt antavat myöten, Rummukainen nousee kattoterassille ja oikein ammentaa voimia maisemasta.


– Tykkään, kun kolmivuorotyössä näkee vuorokauden vaihtelut. Menen terassille aika usein myöhään illalla tai varhain aamulla. Kun järvi on tyyni, mieli lepää sitä katsellessa, sanoo Rummukainen.

Matti Ulvinen tulee PK1:n kiillotuskalanterilta ja toteaa, että työntekijöistä on pula. 

– Resurssit on kiristetty minimiin, ja väkeä on liian vähän, Ulvinen sanoo.

Hän toteaa, että on turha kuvitella, että ylimääräsiä käsiä löytyisi. Eikä tarvita kuin pari flunssatapausta, niin  ollaan ylitöiden varassa.

Juosta siinä saa, paitsi ettei tehtaassa juosta saa. 

– Ja minä olen kyllä ottanut sen kannan, ettei minun askel sen takia pitene, että väkimäärä on vedetty minimiin. Teen sen minkä pystyn, mutta joskus ei vain kerkeä enää. Kahteen eri suuntaan ei voi revetä, Ulvinen sanoo.


Väki lähtee eikä siihen ole todellakaan valmistauduttu.

 


Juokseminen ei kyllä kävisi päinsä edes fyysisistä syistä. 38 vuotta tehtaan betonilattialla on tehnyt tehtävänsä. Isovarpaassa on nivelrikko, jonka epäonnistuneen hoidon takia viereinenkin varvas on leikkauskunnossa. Polvinivelet alkavat olla lopussa.

Onneksi Ulvinen on löytänyt itselleen sopivan liikuntamuodon – golfin. Niin on moni muukin. Niina Rummukainen muistaa, miten hänelle aikoinaan vinoiltiin harrastuksesta, mutta sittemmin yksi ja toinen vinoilijakin on liittynyt mukaan. Kolme vuotta sitten perustetussa työpaikan golfkerhossa on jo yli neljäkymmentä jäsentä.

– On hienoa kun meillä on yhteinen harrastus, on kiva nähdä vapaa-aikanakin, sanoo Rummukainen.

Nuorena Niina Rummukainen ei oikein tiennyt, mihin suuntaisi opiskelemaan. Isä, Jaakko Rummukainen, oli tehtaassa mekaanisen kunnossapidon esimiehenä ja ehdotti menoa laboranttilinjalle ja sitten töihin tehtaaseen. Niin Niina sitten aloitti työt kahdeksantoistavuotiaana.  

Viime toukokuussa tuli  täyteen 25 vuotta tehtaassa. Rummukainen naurahtaa olevansa edelleen työntekijöistä nuoremmasta päästä. Kirkniemen työntekijöiden ikärakenne on samantyyppinen kuin muissakin Suomen paperitehtaissa, keski-ikä on korkea. Muutaman vuoden kuluessa eläkkeelle jää suuri joukko työntekijöitä. 

Niina Rummukainen on viime vuosina keskustellut erilaisissa tilaisuuksissa kesätyöntekijöiden ja lähikoulujen opiskelijoiden kanssa. Hän on huomannut, että toisin kuin hänelle itselleen, nykyajan nuorille vakituinen työ ja oma asunto ei ole unelmien täyttymys, eikä paperiteollisuus ole haaveammattien kärkipäässä. 

– Suurelle osalle kesätyöntekijöistäkin tämä on vain välivaihe, he eivät tule jäädäkseen, Rummukainen sanoo.

Pätevien ja motivoituneiden työntekijöiden saaminen pois lähtevien tilalle ei enää nykypäivinä ole itsestään selvyys.

– Väki lähtee eikä siihen ole todellakaan valmistauduttu. Me olemme vuosia toitottaneet työnantajalle, että aloitettaisiin oikea oppisopimuskoulutus, niin saataisiin valmiita työntekijöitä pois lähtevien tilalle. Rekrytointi laahaa jäljessä ja mitä pitempään se laahaa sitä huonompaan menee, sanoo pääluottamusmies Harri Lindholm.

Niina Rummukainen toteaa, että työnantaja ei muutenkaan hevin kuuntele työntekijöiden mielipidettä, oli sitten kyse vaikka 12-tuntisen työpäivän kokeilusta. Eikä vastaa kysymyksiin.

– Ollaan kaukana siitä että istuttaisiin työnantajan kanssa nuotiolla ja grillattaisiin vaahtokarkkia. Sitäkin on joskus tehty. Nyt siihen on jäätävän pitkä matka.

Teksti ja kuva Reima Kangas