Tätä kirjoitettaessa Teollisuusliitto ja työnantajat ovat vielä vääntämässä kättä tulevista palkankorotuksista. Pessimistinä veikkaan, että saattavat jatkaa vielä tämän lehden ilmestyessäkin. Palkansaajien ostovoima ja kotimainen kysyntä kiittäisivät, jos tulosta syntyisi. Vielä parempi olisi, jos jo aiemmin sovitut korotukset vuosiansioihin realisoituisivat. Nyt, kun tehtaita seisoo kysyntäpulasta ja paikkojen hajoamisesta johtuen, menetetään sitä ostovoimaa monessa kodissa työttömyysturvan leikkausten kautta. Omavastuuajan pidennys lomautustilanteessa sekä ansiosidonnaisen päivärahan leikkaus kahdeksan viikon jälkeen toimivat juuri niin kuin hallitus halusi eli mies montusta maksaa viulut. 
Suomen Yrittäjät on keksinyt ensimmäisen sairauspäivän omavastuulle korvaavan ehdotuksen. Yrittäjien mukaan on järjetöntä tuottaa sairastunut ihminen työpaikalle sairastuttamaan muita. Olen siitä samaa mieltä. Ehdotuksen järjettömyys on ollut alun alkaen selvä myös sitä ajaneelle Orpon hallitukselle. Sen vuoksi yrittäjät ehdottavatkin nyt, että sairauksien kuluvastuuta siirrettäisiin yrityksiltä valtiolle (sinulle). Uudet ainakin noin 700 miljoonan vuosittaiset ylimääräiset kustannukset kerättäisiin työntekijöiltä ja varmaan vähän työnantajiltakin. Tätä kun mainostetaan kompromissina, jossa kaikki voittavat, olisi niiden maksajienkin syytä olla hereillä. Tai itse asiassa olisi pitänyt olla hereillä jo vuosi sitten keväällä. Nyt ne sakset osuvat omaan tilinauhaan. 
Sain kuulla joitain viikkoja sitten E2 Tutkimuksen toimitusjohtaja Karina Jutilan erinomaisen esityksen Miten suomalaisilla menee? No ei häävisti, oli vastaus. Erityisen huonosti voivat nuoret aikuiset miehet, jotka eivät ilmeisesti millään saa kiinni pakoon puksuttelevaa hyvinvoinnin junaa. Ulkonäköpaineet, pätkätyöt ja siitä seuraava taloudellinen epävarmuus eivät varmaan ainakaan helpota pariutumista. Ja mitä itse olen seurannut elämää, se pariutuminen on se, joka miehet järjissään pitää. Ja tulevaisuuden usko. Jos oikein muistan, niin tanskalaisista 80-luvun alussa syntyneistä enää noin 40 prosenttia saavuttaa vanhempiensa elintason. Ei siitä sitä uskoa tulevaisuuteen paljoa ammenneta. Onneksi yritykset sentään haluavat pitää hyvää huolta siitä kaikkein tärkeimmästä voimavarastaan palkankorotuksilla, joilla tulee toimeen. 

Hyvänpäiväntuttu pyysi kertomaan, missä olen töissä sanomatta yrityksen nimeä. Vastasin, että muut työnantajat sopivat tessejä noudat­taakseen niitä. Meidän päästäkseen riitelemään. No eipä jäänyt firma epäselväksi, miekkonen totesi nauraen.