Viime vuosi oli monella tapaa ennätyksellinen lakiosastollakin. Riitoja tuli käräjöityä kauniisti sanottuna riittävästi. Vuosien saatossa olen oppinut sellaisen asian, että jos tehtailla menee hyvin, kukaan ei ehdi tappelemaan, kun pitää tehdä tuotantoa ja rahaa. Mutta auta armias kun tehtailla hiljenee. Silloin heräävät keskuskonttorilla ihmiset, joiden tehtävänä on keksiä riitoja. Valitettavan usein täysin järjettömiäkin.  

Siksi olisikin hyvä, jos tulkinnan antanut laki-ihminen joutuisi aina ajamaan juttunsa itse. Luulisin, että tulkintojen taso nousisi, kun tietäisi, että aasinhatun joutuu pukemaan viimeistään oikeussalin porstuassa, jos tulkinnassa ei jalka osunutkaan aivan lankulle.

Tuottoisaakin hommaa tämä laki-ihmisen työ on ainakin asianajotoimistoissa. Tänä päivänä oikeudenkäyntikulut yksinkertaisissakin asioissa lähtevät 50 000 eurosta. Miksi näin? No kun tuntilaskutus on tänä päivänä usein lähemmäs 500 euroa tunti, kannattaa rahahanaa juoksuttaa mahdollisimman pitkään. Eli lähettää sähköpostikyselyitä, vaatia lisäselvityksiä ja liittää asiaan kaikennäköistä tilpehööriä, joka ei liity asiaan varsinaisesti mitenkään. Kun kysyy, mikä on lomallelähtöraha, palvelusvuosikorvaus tai iltavuorolisän suuruus, ja kun jokaisesta sähköpostikyselystä voi laskuttaa satoja euroja, on selvää, että laskua kertyy. 

Olenkin miettinyt, että missä vaiheessa yhtiöt pohtivat asioiden ajamista omilla laki-ihmisillä. Luulisi, että se tulisi ainakin halvemmaksi.

Kerran eräs yhtiön laki-ihminen suunnitteli ajavansa juttunsa itse. Ja pyysi ensitöikseen lisäaikaa vastaukselleen kaksi kuukautta. Teki mieleni sanoa, että nyt pitäisi reipastua. Eihän kesätyöläisenkään työtodistuksessa näyttäisi hyvälle, jos siinä lukisi, että ”ehti töihin vasta elokuun alussa”.

Pomo tuli koneelle ja pohti, mitäköhän seuraisi, jos meillä siirryttäisiin nelipäiväiseen työviikkoon. ”Olisiko porukka valmis siihen?” hän kysyi. ”Kyllä se duunareille kävisi, mutta sullahan se tarkoittaisi viikkotyöajan tuplaamista,” vastasin. Ja se vasta firmalle kalliiksi tulisi.

Vakavasti puhuen oikeudenkäyntien kustannukset ovat Suomessa niin korkeat, että tavallisen ihmisen oikeusturvasta ei ole enää jäljellä mitään. Hieman kärjistäen käräjäsaliin kannattaa lähteä vain, jos talous ja elämä ovat jo muutenkin pilalla. Sen takia olisikin hyvä, jos edes työelämässä saataisiin karsittua sitä porukkaa, jonka ainoana tehtävänä on synnyttää riitoja. Voitaisiinhan heidät sijoittaa uudelleen vaikkapa pääkonttorin ruohoa leikkaamaan. Tällaisina talvina se kun kasvaa tammikuussakin.