Yhteisiä asioita

Työpaikalla

Luottamusmiehet ovat ammattiliiton selkäranka. Heidän merkityksensä ei ainakaan vähene tämän ajan myllerryksissä.

Kun luottamusmieheltä kysyy, miksi hän on ryhtynyt tehtävään, tavallisin vastaus on, että kun pyydettiin. Asia ei tietenkään ole näin yksinkertainen. Taustalla on tavallisesti halu vaikuttaa työntekijöiden olosuhteisiin ja hoitaa yhteisiä asioita, puhua muidenkin kuin itsensä puolesta.

Raimo Nieminen on toiminut yli 20 vuotta työosaston luottamusmiehenä Tampereen Takon tehtaan voimalaitoksella. Hänkin lähti alun perin, kun pyydettiin, kylläkin vasta pitkän harkinnan jälkeen.

Loppujen lopuksi hän tyytyväinen, että suostui.

– Olen kokenut tämän hyvänä. Ei se ehkä kaikille sovi, mutta tähän täytyy vain olla innostusta ja kiinnostusta. Tämä sopii ainakin sellaisille, jotka haluavat keskustella. Työkavereiden ja muiden kanssa tulee tutuiksi, sanoo Nieminen.

Mikään ihmemies tai -nainen tehtävässä ei tarvitse olla. Niemisen mukaan ihan tavallinen ihminen pärjää, kun on yrityshalua. Ja koulutusta saa.

Paperiliiton kursseilta saa hyvän pohjan luottamusmiehen tehtävään. Hyvin monet kokevat melkeinpä vielä  paremmaksi sen, että koulutuksissa tapaa ihmisiä muista tehtaista. Verkostoituminen ja toverisuhteet tulevat hyvin tärkeiksi.

Luottamusmies tarvitsee kykyä kohdata monenlaisia ihmisiä. On hyvä nähdä asiat asioina ja jaksaa keskustella ja hakea kompromisseja.

Tilanteet vaihtelevat irtisanomisista ja lomien pätkimisistä palkkakiistoihin ja perhetilanteen tuomiin haasteisiin. Usein asioihin liittyy vahvasti negatiivinen sävy, mutta Nieminen toteaa, että kyllä siellä hyvistäkin asioista puhutaan.

Työntekijöiden edun ajamisen lisäksi tehtävään kuuluu paljon tiedonvälitystä työnantajan ja työntekijöiden välillä.

– Työntekijöillä voi olla ehdotuksia esimerkiksi työnkuvaan ja tehtäviin. Työnantaja saattaa kysyä ilmapiiristä tai mitä mieltä työntekijät ovat joistain ehdotuksista, sanoo Nieminen.

Mikään ihmemies tai -nainen tehtävään ei tarvitse olla. Tarvitaan innostusta ja kiinnostusta.

 

 

 

 

 

 

Tässä vaiheessa työuraa Nieminen luovuttaisi luottamusmiehen tehtävät jo mielellään eteenpäin. Tehtävään halukkaita ei kuitenkaan tunnu löytyvän.

– Ehkä pelätään, että syntyy ristiriitoja työnantajan kanssa, miettii Nieminen.

Joku voi luulla, että luottamusmiestehtävä saattaisi hankaloittaa työntekoa tai jopa vaikuttaa irtisanomiseen, jos tehtaalla tulee yt-neuvotteluja.

Varsinkin alkuvuosina Nieminenkin koki epäkohdaksi, ettei työosaston luottamusmiehellä ole irtisanomissuojaa.

– Työnantajan kanssa kun joutui käymään tiukkojakin neuvotteluja, Nieminen sanoo.

Niemiselle ei ongelmia  tullut silloinkaan ja hän uskoo, että työnantajien asenteet ovat kehittyneet huomattavasti noista vuosista.

Mutta mistä luottamusmiehelle tulee hyvä mieli?

– Kyllä se on, kun näkee että työtoverit on tyytyväisiä. Kun on saatu hoidettua asioita eteenpäin.

Teksti Reima Kangas
Kuva Jana Machakova-Dey