Vuosiloman kertyminen

Kuorimo

Paperiteollisuudessa työntekijän vuosilomien pitämisessä noudatetaan vuosilomalakia ja työehtosopimusta.

Vuosilomat kertyvät vuosilomalain mukaan ja ne pidetään ja sijoitetaan lain määrääminä ajankohtina kalenterivuoden aikana. Vuosiloman ansaintaan luettavat työssäolonveroiset päivät on määritelty sekä vuosilomalaissa että työehtosopimuksessa.

Vuosilomien ajankohta on kuitenkin tarkasti määritelty työehtosopimuksella keskeytymättömän kolmivuorotyön eri malleissa. Tes määrittelee, miten vuosilomat järjestetään vajaan miehityksen lomatilanteissa ja silloin, kun tuotannolliset syyt sitä vaativat.

Työehtosopimus myös määrittää, miten menetellään, jos työntekijä sairastuu ennen vuosilomaa tai vuosilomien aikana.  Tessiin perustuvat lisäksi vuosiloma-ajan palkanmaksun ajankohta, lomallelähtöraha, lomapalkan tasauserä ja lomakorvausten maksaminen työsuhteen päättyessä.

Markku Häyrynen
vastaava työehtosihteeri