Stora Enson Veitsiluodon tehtaan molemmista päistä löytyy Huttunen. Jarno ”Jape” Huttunen työskentelee arkittamolla prosessinhoitajana ja opiskelee moniosaajakoulutuksessa mekaanisen puolen käyttäjäksi ja kunnossapitäjäksi. Tuomas ”Tumppi” Huttunen on tehtaan voimalaitoksella prosessinhoitajana. Jape, 42, on tummempi ja tulisieluisempi, supliikki työmyyrä ja kauppamies. Tumppi, 37, on vaaleampi ja vakaampi, sovitteleva elämästä nautiskelija. Lisäksi molemmat painottavat, ettei jääräpäisempiä ole.

Kun Tumppi syntyi, Jape oli viisivuotias. Vanhemmat ostivat Japelle kultaisen noutajan pennun lievittämään ainokaisen asemasta luopumisen tuskaa.

- Se oli vähän, että tuos on sulle koira. Että muuten meille tulee vauvakin, Jape muistelee.

Tumpin ensimmäiset mielikuvat ovat muutamaa vuotta myöhemmältä ajalta, kun isoveli päristeli jo menemään moottoroiduilla vehkeillä Kemin Sotisaaressa, nykyisen Metsä-Fibren piipun varjossa. Vaikka Kemin keskustaan on vain viitisen kilometriä, Sotisaaressa asuttiin maalla.  Tumppi yritti pysyä vauhdissa mukana potkumopolla, mutta paremmin se onnistui myöhemmin, kun hänelle hankittiin nelipyöräinen mönkijä.

- Jossain vaiheessa oli aina, että ottakaa Tumppi mukkaan. Että perkele kun pittää ottaa mukkaan tuo, Jape muistaa.

Tumppi kertoo, että isoveli on ollut hänelle idoli, aina.

- Kaikki pöljyydet on pitänyt tehdä, jotka veli on tehnyt edellä, Tumppi hymyilee.

Veljesten äiti on kertonut, miten pojat kulkivat yhdessä naapureissa.

- Jape porisi ja minä kuljin perässä. Istuin penkillä vieressä hiljaa kun se selitti ummet ja lammet. Siihen aikaan se on vielä vienyt suunvuoron minulta, Tumppi sanoo.

Hän sanoo, että säästyi koulussa kiusaamiselta, koska kaikki tiesivät, että jos niikseen tulee, Jape tulee ja vetää turpaan. Asialla ei tarvinnut edes sen suuremmin uhkailla.

- Sai olla rauhassa, kun asiat tiedostettiin, Tumppi summaa.

Veljeksille syntyi vielä sisar, kun vanhemmat remontoivat vanhaa rintamamiestaloa, äiti oli pankilla töissä ja isä teki kahta työtä. Äiti opiskeli myös laborantiksi, ja vaihtoi Veitsiluodon tehtaalle töihin. Veljesten viiden vuoden ikäero teki sen, että molemmilla oli Sotisaaren lapsista omat kaveripiirit.

- Muistan, kun vanhemmat olivat jossain reissussa, ja Tumppi, jotain se hillu siinä. Sanoin että nyt jumalauta, ja jaloista roikotin sitä vesitynnyrissä. Onneksi ei pahasti käynyt, mutta Tumppi alkoi huutamaan kuin hinaaja, märisi ja juoksi pitkin kujaa, ja minä perään. Saatiin me se väännettyä sisälle rauhoittumaan. Välillä on ollut tiukkojakin välit. Änkyrä kun on kumpikin, Jape muistaa.     

Kaikki pöljyydet on pitänyt tehdä, jotka veli on tehnyt edellä.      

Koulutie sujui molemmilla ala-asteella yhtä hyvin kuin se ylä-asteella sujui huonosti.

- Ala-asteella olimme vielä ysin, kympinkin oppilaita. Mutta sitten tuli se M-vaihe elämään: mopot, mimmit ja Malboro, eikä yläasteella koulu enää kiinnostanut. Muistan, että tammi-helmikuun tietämillä tuli ilmoitus, että jos vielä tulee poissaoloja, niin kerrataan luokka. Sen verran se pelästytti, että ei sitä kaikkea halunnut enää uudestaan käydä. Sen kevään olin koulun penkillä, Tumppi muistaa.

Jape istui jälkkärissä tupakkapaikalle menon takia, vaikka ei edes polttanut. Mutta sinne piti mennä, kun mieli teki. Kummallakin oli koulunkäynti peruskoulun päätteeksi sellaisessa jamassa, että he lähtivät vielä kymppiluokalle miettimään ja korottamaan numeroita. Rock n’ roll oli kummallekin kova sana.

- Oli nahkatakit ja spittarit, torttutukka pystyssä. Se kantaa vieläkin. Pitkätukkia en ole pitänyt minään, eikä hevi ole iskenyt kuin ehkä vähän aivan viime aikoina, Tumppi juttelee.

Siksi äiti tiesi, mistä narusta vetää, kun Jape piti saada nostamaan numeroitaan.

- Kymppiluokalla äiti lupasi, että ostaa minulle nahkatakin helsinkiläisestä Decadens-liikkeestä. Se oli järjettömän kallis. Sen nimi oli Rocker, mustaa nahkaa. Äiti sanoi, että jos kymppiluokan keväällä kaikkien kokeiden keskiarvo on yli yhdeksän, niin hän ostaa minulle sen. Sain uskonnostakin koenumeroksi 9,5.

Jape mietti uravaihtoehdoksi sosiaalialaa, koska tykkää puuhata lasten kanssa. Hän olisikin saanut opiskelupaikan, mutta mielenkiinto lopahti, vaikka opistosta soiteltiin perään. Hän aloitti opinnot ammattikoulussa, mutta jätti senkin kesken, kahdesti.

- Pikkusen jonkin sortin keskittymisvaikeutta. Kiinnostus hiipui, Jape miettii.

Tumppi viettää kosteita teiniviikonloppuja, mutta pesänrakennusvietti jarruttaa tahtia.

- Jo yläasteella aloin hellustamaan tytön kanssa. Alkoi olla koti-iltojakin. Tyttö lähti lukion jälkeen etelään opiskelemaan ja minulla oli selvä suunnitelma mennä tehtaalle töihin. Melko lailla heti löytyi uusi, jonka kanssa pian tehtiin junioritkin. Ensimmäinen lapsi tuli, kun olin kaksikymppinen, toinen neljä vuotta siitä perään, Tumppi kertoo.

- Isän kanssa olen keskustellut, että ehkä sitä koulua olisi kannattanut käydä. Mutta saman olen huomannut omienkin kanssa: En niitä patista ihan hirveästi, koska sen tietää, että ne tekevät omat päätöksensä kumminkin, kuten olen aikanaan tehnyt itsekin. Tuskin menevät valmista polkua pitkin, vaikka sen kuinka talloisi hyväksi. On paljon mukavampi kiertää umpihangesta, Tumppi hymähtää.

Japen lapset ovat nyt kahdeksan- ja kuusivuotiaat.

- Tulevat olemaan paljon tiukemmassa hihnassa kuin me aikanamme. Kun olen vähän vanhemmalla iällä lisääntynyt, sen tietää, mitä kaikkea on, hän sanoo.

Jape kertoo, että jossain vaiheessa roolit menivät toisin päin: Tumppi asui tytön kanssa keskustassa ja Jape olikin se aikamiespoika, joka asui vanhempien kotona. Töitä hän on kuitenkin tehnyt aina, 11-vuotiaasta saakka, kun pääsi jakamaan Lounais-Lappia Sotisaaren ja Pajusaaren alueelle. Täysi-ikäiseksi päästyään hän ajoi isänsä firmassa taksia, ja mietti seuraavia siirtojaan.

- Ajelin muutaman vuoden ja ajattelin, että täältä on pakko päästä pois, pää hajoaa. En kestä enää yhtään mummojen kassienkantoa ja enkä juoppoja. Keksin, että haluan liikenneopettajaksi, mutta opintoihin tarvittiin toisen asteen koulutus, hän muistaa.

Ammattikoulun opettajalla oli sen verran pelisilmää, että päätti ottaa Japen vielä kerran takaisin kouluun suorittamaan tutkintonsa loppuun. Isoveli ja pikkuveli tekivät viimeisen puoli vuotta ammattikoulun opintoja yhdessä.

- Keväällä kaikki alkoivat puhumaan, että täytyy hakea tehtaalle töihin. Mietin, että mikä siinä tehtaassa niin ihmeellistä on, aitojen sisällä, hullua hommaa. Yleensä ne, joissa on aidat ympärillä ja vartija portilla, ovat suljettuja laitoksia, Jape ihmetteli, mutta kuin huomaamatta ajatus kypsyi tehtaalle hakemisesta.

- Työhaastattelussa puhuttiin Makkosen Maurin kanssa tunnin verran vanhoista autoista ja moottoripyöristä. Pois lähtiessä kysyin ovelta, että miten se työhomma? Sanoi, että tule seuraavana maanantaina, vitosvuoro on silloin töissä. Sillä sain sen kesätyöpaikan. Hyvän tilinhän siinä teki, pienellä veroprosentilla rahaa oli kuin rosvopäälliköllä. Mauri kertoi, että hae keväällä oppisopimuskurssille. Sen tein, ja työharjoittelun jälkeen kirjoitettiin arkittamolle vakituinen paikka.

Tumppi kävi armeijan ja seurasi isoveljen askeleita vuoden päästä.

Veljeys on erilaista aikuisena - ja kuitenkin samanlaista. Ylläkselle uuden perheensä kanssa muuttanut Tumppi käy Kemissä tekemässä työt ja ajaa sitten 250 kilometriä kotiin. Jape on panostanut kodinrakennukseen Kemissä ja puuhaa veljesten yhteisen harrastuksen kanssa.

- Amerikanautot ovat suuri intohimoni, ja vedin siihen Tumpinkin mukaan. Hänellä on iso laiva, jossa on hienot vanteet ja se kulkee hiljaa. Minä tykkään siitä, että on voimaa ja tekniikkaa. Tuodaan Amerikasta vanhoja autoja, ja muutamia harrikoitakin on tuotu, Jape juttelee.

Tumppi muistelee, että kun Jape sai Amerikasta auton vapuksi, häneenkin iski niin kova kuume, että oma auto oli hommattava vielä samana kesänä. Tumppi veti puolestaan Japen ay-toimintaan. He kuuluvat molemmat osastonsa hallitukseen.

- Kokouksessa herätti vähän hilpeyttä, kun olimme keskustelleet Tumpin kanssa hallituksen WhatsApp-ryhmässä. Vaikka loppupeleissä olimme samaa mieltä, niin veljekset saattavat keskustella vähän voimakastahtoisesti, Jape nauraa.

- Se on meillä Tumpin kanssa samaa, että änkyriä ollaan. Jos vain mahdollisuus on, niin ollaan eri mieltä. En seuraa esimerkiksi jalkapalloa ikinä, mutta kannatan Manchester Unitedia ihan vain sen vuoksi, että Tuomas kannattaa Liverpoolia. Että saadaan kina aikaan. Muuten ei pääse tikkaamaan, Jape virnistää.

Tumppi sanoo, että Japen paras puoli on avoimuus ja sosiaalisuus.

- Hiljaiseksi sitä ei saa millään, viimeinen sana löytyy useasti. Huonoin puoli on jääräpäisyys. Sen mielipidettä on hankala kääntää. Kyllä minä yleensä saan sen käännettyä, mutta on se aika hankalaa, Tumppi tuumaa.

Ehkä on vain niin, että omena ei ole pudonnut kovin kauaksi puusta Huttustenkaan suvussa. Jape kertoo kuvaavan esimerkin:

- Kun olin pikkupoika, kuljimme Kemistä Posiolle mökille. Muistan, että lähdimme autolla kolmestaan, minä, pappa ja mummo. Mummo sanoi, kun päästiin pihalta pois, että perkele kun hänellä on semmonen tunne, että jotain jäi. Pappa tiuskaisi, että ei sinne mittää unohtunu, kaikki on mukana. Sellaista se oli puolin ja toisin, vanhojen ihmisten keskustelua toisilleen. Päästiin 300 kilometriä eteenpäin. Sitten mummo käänsi mökkitielle ja sanoi: saatana ne perunat jäi. Pappa siihen, että minähän sanoin, että jotaki jäi.

Kemissä veljekset tunnetaan niin hyvin, että kaappeihin ei ole jäänyt yhtään luurankoa pölyttymään. Tumppi sanoo, ettei sellaista asiaa ole, jota kemiläiset eivät Japesta tietäisi. Sama kysymys toisinpäin laittaa Japenkin miettimään.

- Jos sanon, että se käyttää naisten alusvaatteita, niin luppaatko kirjoittaa sen lehteen? No ei se oikeasti käytä. Ei oikein ole asiaa, jota muut eivät Tumpista tietäisi. Emme kumpikaan ole eläneet varsinaisesti hiljaista ja vaatimatonta elämää, eikä ole sellaista asiaa, jota ei olisi täällä perusteellisesti perattu, Jape summaa.

- Ehkä me ollaan Kemin Matti ja Teppo. Kaikkihan tuntevat apinan, mutta apina ei tunne ketään, Tuomas komppaa.

Kova paikka kun sattuu kohdille, veljen puolella ollaan vaikka henki menisi.

- Loppuun asti puolustamme toisiamme, yhteisellä puolella ollaan aina. Mitään ei tarvitse piilotella eikä onkia toisesta, Tumppi kertoo.

Jape sanoo, ettei ole sellaista asiaa, josta he eivät Tumpin kanssa voisi puhua.

- Ihan sama, mitä tapahtuu, me pystymme porisemaan keskenämme niistä. On muutama kaveri, jonka kanssa voin puhua, mutta Tuomaksen kanssa me voidaan puhua ihan kaikista, Jape sanoo.

Kuten siihen aikaan, kun Tumppi erosi lastensa äidistä ja sulkeutui kuin simpukka. Kun hän siitä selvisi, Jape oli ensimmäinen, jolle Tumppi soitti.

Teksti Mari Schildt
Kuva Niina Susi