Vastaavia työtapaturmia on voitava välttää

Kuorimo

Joutsenon ja Kemin Metsä Fibren tehtailla tapahtuneiden onnettomuuksien taustalla oli huonoa tuuria ja yllättäviä tilanteita.

Joutsenon ja Kemin Metsä Fibren tehtailla marraskuussa tapahtuneiden onnettomuuksien tutkinnat ovat valmistuneet.

Joutsenossa työntekijä lähti sellutehtaan kuivaamon paalaamoon hakemaan selluarkki-näytettä. Hän meni samalla myös tarkastamaan kuivauskoneen leikkurin toimintaa, ja otti näytteen poikkeuksellisesti paalipöydän päästä.

Hän ei huomannut takana kääntyvän kuljettimen palaavaa liikettä, jolloin hän jäi paalipöydän ja  kuljettimen väliin hetkellisesti puristuksiin. Hän pääsi irti mutta sai ruhjeita jalkoihinsa.

– Vaikka tilanteessa toimittiin poikkeuksellisesti, meidän on ehdottomasti paremmin varmistettava, että pääsy vaara-alueelle on estetty. Kääntyvän kuljettimen alueen tapaturmariskiä on pyritty pienentämään lattiaan maalatulla huomiomaalauksella ja kuljettimen molemmissa päissä olevilla hätäpysäytysvaijereilla. Olemme myös jo aiemmin alkaneet kartoittaa mahdollisuutta käyttää valoverhoja turvallisuutta parantamaan, kertoo Metsä Fibren sellutuotannon johtaja Jaakko Anttila.

– Varmistamme ratkaisun riittävyyden nyt Joutsenossa ja muilla sellutehtaillamme. Kaikilla tehtaillamme on päivitetty paalaamojen riskienarvioinnit tapaturman näkökulmasta, ja arviointien perusteella määritetyt toimenpiteet ovat käynnissä. Joutsenossa otimme välittömästi ulkopuolisen asiantuntijan tukemaan riskienarvioinnissa ja toimenpiteiden määrittelyssä.

Jatkokartoitusta turvallisuuden parantamiseksi

Kemissä työntekijä sai massaa päälleen valkaisutornin yläpään miesluukusta. Tornin yläkaukalo kävi täynnä startin yhteydessä, ja kuuma massa oli päässyt purkautumaan luukusta torninkatolle.

Havaitessaan massan purkautumisen työntekijä oletti sen tulevan pysäytyksen yhteydessä korjatusta linjan kohdasta alempana tornia ja lähti poistumaan paikalta juuri tornin yläkautta, jolloin hän sai massaa päälleen.

– Tilanne oli yllättävä ja vaikeasti ennakoitavissa. Korjaavia toimenpiteitä täytyy kuitenkin tehdä, jotta vastaavalta vältytään. Välittömänä toimenpiteenä kyseiset riskipaikat tehtaiden osastoilla on käyty läpi henkilöstön kanssa ja ohjeistuksia päivitetty. Olemme myös perustaneet yhtiötason projektin, jossa vastaavat kohteet kartoitetaan vielä uudelleen kaikilla tehtailla ja määritellään toimet tämän tyyppisten kohteiden turvallisuuden parantamiseksi, Anttila kertoo.

Yksityisyydensuojan takia Anttila ei voi kommentoida loukkaantuneiden terveydentilaa.

– Toivomme heille hyvää paranemista ja toivomme saavamme nämä kokeneet ja arvokkaat osaajat takaisin töihin heti, kun he ovat täysin parantuneet.

Teksti Tiina Suomalainen

Lisää aiheesta: Kaksi vakavaa tapaturmaa 18.12.2020