Kunnossapitoyhtiö Eforan palveluksessa työskentelevät varastotyöntekijät Johanna Puranen ja Katja Kärkkäinen pitävät huolta Stora Enson Heinolan fluting-tehtaan varaosa- ja tarvikevaraston toiminnasta. Kun kuljetusliikkeet tuovat varaosia, kemikaaleja tai muuta tavaraa, he purkavat autot, ottavat tavarat vastaan ja laittavat ne järjestelmään. He soittavat vastaanottajalle, hyllyttävät, lähettävät mitä ikinä tarvitseekin, jotta tehdas toimisi. Työtä helpottaa se, että mukana on luottopakki, oma työpari, jonka kanssa ajatukset ja työt menevät saumattomasti yksiin. 

– Olemme vähemmistönä miesvaltaisessa toimintaympäristössä. Haluamme auttaa toisiamme, että pärjätään noiden äijänköriläiden kanssa, Puranen hymyilee.

Kolmen vuosikymmenen aikana tehtaalla Kärkkäinen on oppinut, miten miesten kanssa menetellään. 

– Meillä on pitkälti vakiokuskeja, jotka ovat oppineet meidän tapamme toimia, ja homma sujuu. He tietävät, että jos jotain tulee, niin me kyllä ärähdetään. Annetaan niin sanotusti terveen korvan puolelle, jos meillä on sanottavaa, hän sanoo.

Sitten on niitä kuskeja, joille työskentely naisten kanssa on vaikeampaa. Puranen kertoo, että joka vuosi joku tulee kysymään, että löytyisikö täältä ”varastomiestä”. Kerran pihaan ajoi erityisen sovinistinen kuski, joka toi isoja viiroja.

– Hänellä oli selkeästi vaikeuksia ottaa naiselta ohjeita vastaan. Kun piti pyytää isompi kone nostamaan viiroja pois, ja sitäkin ajoi nainen: Ihastuttava, vaalea ja nuori Eveliina pitkillä ihanilla ripsillään tuli siihen. Miehen ilme oli kyllä näkemisen arvoinen! Hommat hoitui silti mallikkaasti, Puranen nauraa.

He sanovat, että teollisuusympäristössä joutuu naisena edelleen tekemään saman ja vähän enemmän kuin miehet, ennen kuin tulee hyväksytyksi tasavertaiseksi. Edistystä on kuitenkin tapahtunut, nuorten sukupolvien myötä.

– Asiat ovat 30 vuodessa muuttuneet paljon parempaan suuntaan naisten kannalta, Kärkkäinen sanoo.
Puranen jatkaa, että itse asiassa hekin ovat ottaneet vaikutteita miehiltä.

– Emme puukota toisiamme selkään, ei nitkuteta, natkuteta selän takana, eikä mökötetä. Jos joku asia ketuttaa, se räkästään pihalle, mutta sitten se on käsitelty. Katjan kanssa ollaankin naurettu, että ollaankohan me oikeasti miehiä!
Iloinen nauru raikaa sen merkiksi, että eläköön se pieni ero.

Teksti Mari Schildt
Kuva Lauri Rotko