Valtuutettuna tapettitehtaalla

Kuorimo

Työsuojeluvaltuutetun on hyvä osata kuunnella ja sanoa ääneen se, mitä muut ajattelevat.

Sanduddin tapettitehdas sijaitsee Akaan Toijalassa. Tehtaan varastossa työskentelevä Tanja Rekioja tuli tehtaalle ensimmäisen kerran ammattikoulun maalariopintojen työharjoittelujaksolla. 

– Annoimme kaverini kanssa tutkintoa varten myös näytöt maalaamalla ja tapetoimalla täällä toimistohuoneen, hän kertoo.

Kun Tanja oli valmistunut maalariksi, hän etsi kesätöiden jatkoksi uutta työpaikkaa.

– Kävin kysymässä entisistä työharjoittelupaikoista töitä, myös täältä, mutta ihan heti heillä ei ollut tarvetta. Kului kuukausi ja sitten pääsinkin tänne töihin. Siitä on kulunut 11 vuotta. Ei uskoisi.

Työuraan on tullut taukoa hoitovapaista perheen kaksi- ja viisivuotiaiden poikien syntymän yhteydessä. 

Työtä varastossa Tanja pitää sopivan vaihtelevana. Varastotyöntekijöitä on neljä.

– Yhdellä meistä vuorollaan on niin sanottu koppiviikko eli vastuu listoista, joiden mukaan tuotteita kerätään ja lähetetään. Koppiviikolla työ tehdään enimmäkseen tietokoneella ja muut tekevät vaihtelevasti tuotteiden pakkaamista ja purkamista. Jos kuormia tulee useita, silloin keskitymme niihin ja pakkaaminen jää vähemmälle.

Työpaikkaansa Tanja kuvailee sanalla rento. Tuotannon puolella on työssä 11 henkilöä, joista suurin osa on naisia. 

– Kaikki ovat tuttuja toisilleen ja työporukka on mukava. Kaikki viihtyvät.

Suomalainen tapetinvalmistaja Sandudd on valmistanut tapetteja jo yli vuosisadan. Työntekijätehtävät jakautuvat tapettien painamiseen, rullaamiseen, tapettimallikirjojen valmistukseen ja varastotyöhön.

Myös yrityksen pääluottamusmies Virve Merkkiniemi työskentelee varastossa. Hänenkin mielestään työntekijät tulevat hyvin toimeen keskenään.

– Vaihtuvuus on meillä pientä, mikä kertoo siitä, että tämä on mieluisa työpaikka.

Yhteistyö toimii myös eri osastojen välillä. 

– Saamme tarvittaessa varastolle apua kirjanvalmistuksesta ja joskus tuotannostakin, jos tulee kiiretöitä ja heillä on rauhallisempaa. Usein kiire tulee varkain, jos useampi iso tilaus osuu samaan aikaan, Virve kertoo.

Joustavuus on tärkeää, sillä yrityksen yksi valtti on nopeat toimitukset, tarvittaessa vaikka samana päivänä.

Tanja Rekiojan työpäivän sisältö vaihtelee pakkaamisesta tuotteiden noutoon ja siirtoon. Trukki on tärkeä työväline, mutta sillä ei tarvitse ajella pitkästi yhteen menoon.

Varaston käytävillä askeleita kertyy jonkin verran, mutta sitäkin enemmän sitten vapaa-ajalla lasten kanssa puuhatessa ja ulkoillessa. Lisäksi Tanjalla on oma harrastus: hän on pelannut salibandya 16-vuotiaasta. Toijala Fumblers Teamin naiset pelaavat 3. divisioonassa. Harjoituksia on kahdesti viikossa. 

– Meillä on muutama turnaus vuodessa, ja on kiva päästä välillä kotoa pois omien juttujen pariin.

Reilun kilometrin työmatkan Tanja kulkee kävellen.

Haastatteluhetkellä Tanja Rekioja on toiminut työpaikkansa uutena työsuojeluvaltuutettuna reilun kuukauden ajan. Hän on yksi paperiliittolaisten työpaikkojen 18 uudesta työsuojeluvaltuutetusta, jotka ovat aloittaneet tehtävässään vuoden alussa. Valtuutettuja on kaikkiaan 84.

– Työkaverit ehdottivat, että voisin olla tehtävään sopiva ja hyvä ajamaan yhteisiä asioita. Pidän tärkeänä kuunnella työkavereita ja jos on jotain mielen päällä, minulle voi kyllä kertoa ja vien asiaa eteenpäin, kertoo Tanja.

Myös Virve Merkkiniemi on pääluottamusmiehenä ensimmäistä kauttaan. Hän uskoo, että ratkaisuja kyllä löydetään, jos jotain parannettavaa ilmenee. Kuormittavuutta tulee lähinnä tuotteiden nostamisesta, sillä varastossa käsitellään tapettirullien lisäksi painavia mattorullia. Niiden käsittelyyn teetettiin oma laite.

– Asiat pyritään ratkomaan meillä järjen kanssa, Virve toteaa.

Työssäjaksamista työnantaja tukee tyky-rahalla. Summan voi käyttää esimerkiksi hierontaan, kuntosali- tai uimahallikäynteihin tai vaikka voimisteluseuran kausimaksuun.

Tanja Rekiojan mielestä työsuojelun suhteen ei tällä hetkellä ole mitään erityistä muutettavaa. 

– Meillä tuntuu olevan täällä työpaikalla tasaista ja tyyntä, hän summaa.

Teksti Eeva Eloranta-Jokela
Kuva Reima Kangas