Joskus kiire on lievä sana kuvaamaan sitä tahtia, millä työtä tehdään. Näin toteaa Lasse Leino, joka työskentelee pituusleikkurilla Tervakosken paperitehtaalla.  

– Kun tuotantotonnit kasvavat ja tehdas on vanha, niin kyllähän kiire on läsnä koko ajan. Kaikista kiireisimpiä ovat niin sanotut nappula­päivät eli kun ajetaan pientä rullaa. Silloin me ihan oikeasti taistelemme. Pitäisi saada tehtyä enemmän kuin mitä kroppa kestää.

Leino joutuu työskentelemään hankalissa asennoissa, mikä kuormittaa selkää. Kiirepäivinä hän saattaa joutua tekemään töitä särkylääkkeen voimin.

Onneksi työpäivissä on myös vaihtelua, Leino huomauttaa. Jokainen päivä ei ole nappulapäivä.

– Harva jaksaisikaan tehdä 12 tunnin työvuoroja neljä päivää putkeen niska limassa. Ja onhan tässä se positiivinen puoli, että töitä ainakin on. Tehdas tekee hyvää tulosta.

Kiireeseen aivan toisenlaisen näkökulman tuo SAK:n tutki­musasiantuntija Ari-Matti Näätänen: isossa kuvassa kiire työpaikoilla on vähentynyt. Tämä käy ilmi SAK:n joka toinen vuosi tekemästä Hyvän työn mittari -tutkimuksesta.

– Kaikki muut työn osa-alueet ovat menneet huonompaan suuntaan paitsi kiire. Se on tutkimuksen mukaan vuosi vuodelta vähentynyt.

Kiirettä selvitetään tutkimuksessa muun muassa seuraavilla väittämillä: Pystyn tekemään työni niin hyvin kuin haluan. Työnantaja asettaa tehokkuuden kaiken edelle. Työtäni leimaa jatkuva kiire.

– Toki muutos parempaan liittyy siihenkin, että lähtötilanne oli huono. Vuonna 2008 vastaajista 37 prosenttia sanoi, että työtä leimaa jatkuva kiire. Viime vuonna tätä mieltä oli 23 prosenttia.

Kiireen vähenemiseen on etsitty selityksiä. Yksi tärkeimmistä liittyy mitä todennäköisimmin johtamiseen, joka on nykyaikaistunut, Näätänen sanoo. 

– On ymmärretty, että kun työ on riittävän huokoista, on mahdollisuus ajatella ennen kuin tekee. Eli kun kiire vähenee, ollaankin tuottavampia. Kun ei puristeta kaikkia mehuja kuin tiskirätistä, jää enemmän viivan alle.

Turvallisuusajattelu saattaa olla yksi syy siihen, että työnantaja näkee kiireen uudessa valossa. Kun kiire vähenee, myös virheiden määrä vähenee.

Esimerkiksi Tervakoskella sattui puolisen vuotta sitten läheltä piti -tilanne, jonka selvittelyssä kävi ilmi, että sen taustalla oli kiireeseen liittyviä tekijöitä.

– Se oli sellainen konkreettinen esimerkki, miten kiire voi vaikuttaa, Leino sanoo.

Metsä Tissuella käynninvarmistajana työskentelevä Pasi Kovanen kertoo, että uransa alkuaikoina hän koki oman pään sisäistä kiirettä, mikä kostautui kahtena sormivammana. Iän ja kokemuksen myötä malttia on tullut.

Kovasen mukaan työpaikalla on viime vuosina vahvasti korostettu turvallisuutta: minnekään ei saa olla kiire, vaan on mietittävä tarkkaan ennen kuin ryhtyy toimeen.

– Työnantajakin on ruvennut tajuamaan, että tehokkuus ei merkitse samaa kuin kiire. On mahdollista tehdä työ tehokkaasti, mutta samalla turvallisesti.

Kun kiire vähenee, ollaankin tuottavampia.

Kovanen ei ole kokenut, että kukaan olisi hengittämässä niskaan, vaikka työnantaja puhuu tavoitenopeuksista. Myös urakkapalkat ovat jääneet pois, mikä helpottaa paineen tuntua. 

– Toki me silti yritämme ajaa niin paljon kuin mahdollista.

Kun työnkuva on selkeä, kiirettä on vähemmän. Tervakoskella ollaan nyt ottamassa käyttöön moniosaajamallia, ja Leino pohtii, että se merkitsee kiireen lisääntymistä – ainakin niin kauan kuin uutta tehtävää opettelee.

– On selvä, että kun ei ole vielä riittävästi osaamista, työn tekemiseen menee enemmän aikaa.

Kaikesta huolimatta, kiire voi olla myös positiivinen asia silloin, kun sitä on sopivasti. 

– Kun minä menen töihin, odotan, että siellä myös on töitä. Oma työni on jatkuvaa valvomista ja kävelyä ja se sopii minulle, Kovanen sanoo.

Leino miettii, että eihän mistään tulisi mitään, jos pitäisi istua 12 tuntia ”pehva penkissä”.

Työssä tylsistymiselle on oma termikin – loppuun palamisen eli burn outin vastakohtana sitä nimitetään bore outiksi. 

– Se on turhautumista siihen, että työ ei tarjoa riittävästi tekemistä ja haasteita. Erityisesti nuoret työntekijät saattavat kärsiä bore outista, Näätänen toteaa.

Teksti: Tiina Suomalainen, kuvat: Mikko Vähäniitty