UPM Kaukaan PK 1:n henkilöstölle on jaettu irtisanomisilmoitukset. Sappi Kirkniemen PK 2:n osalta selviää lokakuun aikana miten irtisanomiset kohdistuvat.
Kuorimo
Yhteistä Lappeenrannan ja Lohjan tilanteissa on, että molemmilla koneilla tuotanto päättyy vuoden loppuun mennessä.
UPM:n päätös lopettaa päällystetyn aikakauslehtipaperin tuotanto pysyvästi Kaukaan tehdasintegraatissa johti 220 henkilön irtisanomiseen. Näistä noin 190 koski työntekijätehtäviä.
Tehtaalle jää tehtaan turvallisuuden varmistamiseksi jälkihoitoryhmä. Sellun, sahatavaran ja biopolttoaineiden tuotanto sekä tutkimus- ja kehitystoiminta jatkuvat Kaukaalla ennallaan.
Irtisanomiset toteutettiin 20 tilaisuudessa useamman päivän aikana. Osallistujia oli kerrallaan kymmenkunta samasta vuorosta. Työnantajan tarjoaman infon lisäksi yhteisessä osuudessaan esiteltiin kolmen eri muutosvalmentajan palveluita. Irtisanomisilmoitukset jokainen sai tämän jälkeen henkilökohtaisesti.
Tilaisuuksissa oli läsnä ja jäsenten käytettävissä myös työntekijöiden edustajia.
– Kun tilanne oli se, että kaikilta loppuvat työt, oli todella hiljaista. Silti vain muutama pyysi tukihenkilön mukaan henkilökohtaiseen keskusteluun, kertoo pääluottamushenkilö Kari Rikkilä.
Täytyy toivoa, että kaikilla käytettävissä olevilla keinoilla voidaan vältellä kovia irtisanomisia.
Työsuojeluvaltuutettu Juha Huttunen muistuttaa, että muissakin työpaikan keskustelutilanteissa voi pyytää itselle sopivan luottohenkilön tueksi vaikeaan paikkaan. Luottamushenkilöillä on aina velvollisuus salassapitoon.
Porukan tuki on tärkeää
Infotilaisuuksissa painotettiin, että on tärkeää ottaa puheeksi itseä mietityttäviä ja mieltä painavia asioita sekä huolehtia itsensä lisäksi myös työkaverista. Kynnys terveydenhoitajan juttusille on tehty matalaksi. Paperitehtaalle tuodulla vastaanotolla voi poiketa esimerkiksi mittauttamassa verenpaineen tai ottamassa influenssarokotteen.
Juha Huttunen tarttui yhteen käytännön pulmaan ja soitti porukan puolesta läpi eri pankkeja selvittääkseen, mitä kannattaa huomioida, kun tuloihin tulee iso muutos ja lainanlyhennykset juoksevat. Selkeää ohjetta ei pankeilta suoraan löytynyt.
– Yleisesti viesti oli sen suuntainen, että pankkiin kannattaa ottaa rohkeasti yhteyttä, kun toimenpiteitä voi kartoittaa rauhassa, eikä sitten, kun maksut ovat myöhässä, Huttunen sanoo.
Kaksi konetta ja päällystys jää
Sappi Kirkniemen tehtaalle on perustettu oma palvelupiste yhdessä työvoimaviranomaisen kanssa. Lisäksi kaikille irtisanottaville tarjotaan henkilökohtainen muutosturvavalmennus. Avoin työttömyyskassa A-kassa on käynyt pitämässä työttömyysturvainfon.
– Ensimmäinen info suunnattiin eläkeputkea harkitseville ja infoja on tulossa lisää. Myös eläkevakuutusyhtiöstä on käyty kertomassa eläkevaihtoehdoista ja työllisyyspalvelu sitten omista työllistymisen palveluistaan, kertoo pääluottamushenkilö Harri Lindholm.
Vähennysten kohdentaminen kestää Kirkniemessä lokakuun ajan. Vasta sitten selviää, kuinka moni irtisanomisista on kovia ja kuinka paljon löytyy niin sanotusti vapaaehtoisia muun muassa eläkeputkijärjestelyihin.
– Täytyy toivoa, että kaikilla käytettävissä olevilla keinoilla voidaan vältellä kovia irtisanomisia. Toivottavasti työnantajalla on siinä vaiheessa selvät ja riittävät askelmerkit, miten jäljelle jääneet työt hoidetaan, Lindholm toteaa.
Paperikone 2:n sulkeminen johtaa yhteensä 93 tehtävän vähentämiseen. Näistä 83 koskee paperiliittolaisia tehtäviä. PK 2:n lisäksi vähennykset koskevat kunnossapitoa, laboratoriota, massaosastoa ja paperivarastoa.
– Lopputulos on pettymys, sillä yritimme järkeistää tehtäviä. Osastonluottamushenkilöille kuuluu iso kiitos siitä työstä, miten asiaa yritettiin ratkaista. Valitettavan paljon työntekijöitä lähtee ja vakansseja poistuu, kun tehtaalle kuitenkin jää kaksi paperikonetta ja päällystyslinja, Lindholm kertoo.
Sappi Europe ilmoitti konelinjan sulkemissuunnitelmasta elokuussa tarkoituksenaan parantaa tehtaan kannattavuutta ja kilpailukykyä. Paperikone 2:n tuotteiden valmistus siirretään paperikoneille 1 ja 3, jotka jatkavat toimintaansa.
Teksti: Eeva Eloranta-Jokela, kuva: Mikko Nikkinen

