Mun aika menee jalkapalloon, perheeseen ja työn tekoon. Vapaalla reenaan rumpujen soittoa. En kerta kaikkiaan ole ihminen, joka osaisi olla jouten. Tekeminen on mulle terapiaa. Rintamamiestaloa remppaan, jos ei jonakin hetkenä muuta ole. 

Vapaat alkoi tänään aamulla seitsemältä. Heräsin puolenpäivän maissa ja vein Pauluksen treeneihin. Iltapäivällä sitten toista FC Jazzin 12-vuotiaiden ryhmää valmentamaan. Huomenna lähdetään 8.20 Turkuun pelireissulle. Takaisin kotona joskus neljän maissa, ja sitten on perhepäivä! Saatetaan käydä mettässä kävelemässä, virvelöimässä vaikka Noormarkunjoella. Chillaillaan, paistetaan makkarat. Illalla sauna ja joku animaatioleffa kolmestaan.

Jalkapallomatsin jälkeen taas kaikki on ok tuloksesta riippumatta.

Olen Itä-Suomesta Leppävirralta kotosin. Isän kanssa oltiin samalla kartonkitehtaalla töissä. Hän pelasi aikoinaan pääsarjatasolla futista ja valmensi. Minä ehdin pelata 20 vuotta, kunnes tuli loukkaantumisia ja töiden perässä muutto Poriin, 26-vuotiaana. Siihen aikaan tapahtui paljon, oli mennyt pitkä parisuhde poikki ja maiseman vaihto kelpasi.

Nykyisen puolisoni Annikan löysin, kun oltiin vieraita samoissa häissä. Nykyään asutaan rintamamiestalossa kallioharjulla auringon puolella rinnettä. Ollaan elämään tyytyväisiä.

Työt menee autopilotilla. 12 tunnin vuorossa ei jää aikaa mihinkään, kun tulee aamuvuorosta iltakasin maissa kotiin. Annika elää silloin futisäidin arkea vapaa-aikanaan. Yövuorojen jälkeen on sitten minun vuoro kuskata ja valmentaa, neljänä iltana viikossa plus pelit.

Sitten on mun Toinen Maailma, meidän bilebändi. Soitellaan häissä ja muissa kekkereissä.

Mun harrastuksissa erittyy kummassakin adrenaliinia. Hyvässä pelissä tulee hemmetin hyvä fiilis, ja keikalla myös, kun yleisö nauttii. Erona on se, että häissä ei ole virheisiin varaa, kun hääpari tanssii elämänsä hienointa hetkeä. Jalkapallomatsin jälkeen taas kaikki on ok tuloksesta riippumatta.

Valmentaminen on verrattavissa luokanopettajan homman. Pitää olla roolimalli. Yksi tärkeimmistä asioita, joka mun elämää ohjailee, on se, että muhun pitää pystyä luottamaan. Sellainen minä olenkin, kentän laidalla ja rumpalin pallilla, luottomies.

Teksti: Ilkka Palmu, kuva: Jussi Partanen