Työttömyyskassa tiedottaa. Päivärahaoikeuden alkaminen on tilannekohtaista ja riippuu esimerkiksi työsuhteen päättymistavasta. On tärkeää huolehtia, että työnhaku on voimassa TE-toimistossa.

Työpaikalla

Määräaikaisen työsuhteen päättyessä päivärahaoikeus alkaa tavallisesti heti omavastuuajan jälkeen.

Myös silloin, kun työsuhde on päättynyt irtisanomiseen, eikä irtisanomisen yhteydessä ole maksettu mitään työsuhteen päättymiseen liittyvää korvausta, voi maksatus alkaa heti omavastuuajan jälkeen. Omavastuuaika on viittä työtöntä työpäivää vastaava aika, ja se tulee asetettavaksi silloin, kun työssäoloehtosi on täyttynyt joko ensimmäisen kerran tai uudelleen edellisen enimmäisajan alkamisen jälkeen. Omavastuuaikaa ei kuitenkaan aseteta, jos edellisen enimmäisajan alkamisen yhteydessä omavastuuaika on asetettu ja ensimmäisestä maksetusta päivärahapäivästä on alle vuosi.

Jos työnantaja irtisanomistilanteessa maksaa sinulle erityisiä korvauksia, ovat ne pääsääntöisesti jaksotettavia etuuksia, ja ne saattavat siirtää päivärahaoikeuden alkamisajankohdan pitkällekin tulevaisuuteen riippuen maksetun erilliskorvauksen suuruudesta. Näitä korvauksia, jotka eivät ole vakiintunutta palkkaa, voidaan kutsua tukipaketiksi, kultaiseksi kädenpuristukseksi, erorahaksi, bonukseksi tai muulla vastaavalla nimikkeellä. Se, millä nimikkeellä korvaukset on maksettu, ei ole ratkaisevaa.

Nimikkeestä riippumatta työnantajalta saatu taloudellinen etuus, joka perustuu työnantajan ja työntekijän väliseen, työsuhteen päättymiseen liittyvään sopimukseen tai muuhun vastaavaan järjestelyyn, estää työttömyysetuuden myöntämisen ajalta, jolle etuus jaksotetaan työsuhteen päättymisestä lukien. Jaksotus tehdään jakamalla taloudellinen etuus viimeisimmän työsuhteen päiväpalkalla.

Jos irtisanoudut itse työstäsi, tai jos sinun katsotaan omalla menettelylläsi aiheuttaneen työsuhteen päättymisen, voi TE-toimisto asettaa sinulle korvauksettoman määräajan eli karenssin. Tällaisen karenssin pituus on yleensä tapauksesta riippuen 60–90 päivää. Työttömyyskassa ei voi maksaa etuutta karenssin aikana.

Jos sinulle on asetettu karenssi tai työsuhteen päättymisestä lukien on jaksotettu taloudellinen etuus, tulee mahdollinen omavastuuaika asetettavaksi vasta näiden jälkeen. Omavastuuaika ei voi kulua jaksotuksen tai karenssin aikana.

Päivärahaoikeuden alkaminen on siis aina tilannekohtaista. On kuitenkin tärkeää huolehtia siitä, että työnhaku on voimassa TE-toimistossa myös näiden mahdollisten korvauksettomien jaksojen aikana. Työttömyysetuutta ei ilman erityisen painavaa syytä myönnetä takautuvasti pitemmältä kuin kolmen kuukauden ajalta ennen hakemuksen vireille tuloa. Näin ollen on tärkeää toimittaa kassalle hakemus kolmen kuukauden sisällä siitä ajankohdasta, josta lukien päivärahaa haetaan. On kassan tehtävä tarkistaa päivärahaoikeuden syntyminen ja antaa sitä koskevat päätökset.

Toimita siis kassalle hakemus mahdollisine liitteineen, kun työsuhteen päättymisestä on kulunut vähintään kaksi täyttä kalenteriviikkoa ja huolehdi, että olet ilmoittautuneena työttömäksi työnhakijaksi TE-toimistoon ensimmäisestä työttömyyspäivästä alkaen.

Yhteystiedot, Paperityöväen Työttömyyskassa
  • Työttömyysturva-asiat: työttömyys, ansiopäiväraha, päivärahan hakeminen, lomautus, soviteltu päiväraha, vuorotteluvapaa, liikkuvuusavustus.
  • Jäsenten yhteydentotot: Puhelin 020 690 429, ma–to klo 09.00–12.00.
  • Sähköinen asiointi www.paperikassa.fi –>  eAsiointi –> viestit.
  • Osoite: Paperityöväen Työttömyyskassa, PL 349, 00531 HELSINKI