Kello on herättänyt puoli viideltä. Kohta painaja Niko Puhakainen ja vanhempi painaja Mika Tähtinen suuntaavat kohti koillista. He asuvat Kotkassa, mutta työt ovat Havin tehtaalla Imatralla. Nelisen vuotta työpari on taittanut parin tunnin työmatkaa samalla kyydillä. 

Virkeistä silmistä pitää huolen vakituinen autovarustus eli termarillinen kahvia ja mukavat jutut.

Onhan se vähän erikoista, että joulupukki vilkkuu siinä.

– Ei olla kyllä kertaakaan toisillemme suututtu. Olishan se aika ikävää, jos repsikan paikalla olisi sellainen mököttävä kaveri, Tähtinen hymyilee.

Varsinkin kehnommalla kelillä molemmat silmäparit ovat tarpeen.

– Kyllähän tuolla Taavetin tiellä hirviäkin on näkynyt, Tähtinen jatkaa.

Töissä toinen ajaa painokonetta ja toinen pakkaa, ja välillä vaihdetaan. Työvuoron aikana syntyy noin 150–200 000 lautasliinaa. Yhteistyö sujuu vuosien jälkeen kuin itsestään.

– Tietää, että jos minä menen tekemään tuota, niin Mika menee tekemään tuota toista hommaa, Puhakainen sanoo.

Nyt he tekivät täydennyksiä varastoon. Keskellä kauneinta kesää painokoneella ennakoidaan myös joulusesonkia.

– Onhan se vähän erikoista, että joulupukki vilkkuu siinä, Puhakainen tuumii.

Hän on työparista se temperamenttisempi osapuoli.

– Minulta tulee ehkä pari ärräpäätäkin, mutta Mika on rauhallinen ja laatutietoinen, meidän järjen ääni, Puhakainen kuvailee.

Tähtinenkin kehuu Puhakaista.

– Nikon kanssahan on oikein mukava tehdä töitä. Siinä on sellainen hurttihuumorimies ja osaa kyllä alan, hän kiittelee.

Tauolla ajaudutaan usein urheiluun. Puhakainen raportoi jalkapallosta ja Tähtinen jääkiekosta. Muustakin jutellaan.

– Ei tässä kehtaa kaikkia puheenaiheita edes sanoa, ihan hulluja juttuja! Tähtinen nauraa.

He miettivät, että kyseessä taitaa olla henkilökemiajuttu. Vaikka kaikkien kanssa on tultava toimeen, jonkun kanssa jutut vain menevät paremmin yksiin.

Kun koneet taas pyörähtävät käyntiin, Puhakaisella riittää yhä juttua ja Tähtinen jaksaa kuunnella.

– No en tiedä. Taitaa laittaa vain radiota kovemmalle, Puhakainen virnistää.

Teksti Mari Schildt, kuva Mikko Nikkinen