Työmiehen lauantai

Kansijuttu

Kuudelta töihin ja neljältä saunaan, tai jos sattuu olemaan lomalla, niin pelkästään saunaan. Sellainen oli Niko Silenin, Kai Karuvehan ja Pekka Mäntylän lauantai Jämsän Saunakylässä.

Jämsän kumpuilevien maisemien jälkeen navigaattori käskee kääntymään ysitieltä. Hetken kuluttua näkyy peltoaukea, jossa on pieniä hirsirakennuksia ja hirsikasoja kahden puolen raittia. Kello käy neljää heinäkuisena lauantaina.

Paikalle kaartaa yhä enemmän autoja, ja raitilla vaeltava ihmismäärä lisääntyy. Osalla on saunahatuksi tunnistettava, korkea huopahattu, osalla kylpytakki, kaikilla uikkarit ja muovikengät jalassa. Pienistä hirsirakennuksista raitin varrella nousee savua ja vesihöyryä. Olemme tulleet saunaharrastajien pystyttämään ja rakkaudella vaalimaan Jämsän Saunakylään. Täällä lämpiää historiallisia saunoja, jotka on pelastettu ajan hampaalta ympäri Suomen. Vanhin sauna on 1700-luvulta, uusin 1940-luvulta. Osa saunoista odottaa vielä kokoamista.

Prosessinhoitajana työskentelevä Niko Silen on saapunut suoraan aamuvuorosta Mäntän Metsä Tissuelta. Koko perhe on mukana: vaimo Elisa Silen on talkoolaisena paistamassa makkaraa ja tytär Sofi touhuaa omiaan. Isä pääsee tänään saunomaan.

UPM:n Kaipolan tehtaan voimalaitoksella työskentelevät voimalaitosmies Kai Karuveha ja voimalaitoskäyttäjä Pekka Mäntylä kaartavat paikalle vaimoineen. Tiina Karuveha ja Pirjo Mäntylä hilpaisevat perinnesanottajan vihtahoitoihin. Miehet naureskelevat, että hoidot vaihtelevat sen mukaan, kuinka kiltti on ollut.

- Jos on ollut oikein tuhma, saa enemmän piiskaa, ja se maksaa vähän enemmän, hehe, Kai Karuveha lohkaisee.

Harmaalta taivaalta tihuttaa kesäsadetta. Karuveha vetää keuhkot täyteen ilmaa ja toteaa, että saunomiskeli on mitä parhain: ilma on raikasta ja hapekasta. Vieressä tyyni Päijänteen pinta taittaa harmaan taivaan, vehreiden metsien ja rantaniittyjen sävyjä.

 

Ensimmäisenä miehet astuvat pikkuruiseen, punamultaiseen savusaunaan. Saunojat saavat taittua kaksinkerroin, että pääsevät päätään lyömättä sisälle. Lattia on rakennettu kapeista pyöröpuista ja laudepuu on sahattu yhdestä leveästä puusta. Jos nojaa seinään, saa takuuvarmasti noenmustan selän.

Nurkassa on suuri, harmaa kivikasa, johon lirutetaan varovasti vettä pitkällä kuupalla. Kiuas ikään kuin miettii ensin. Sitten se lähettää ilmoille hitaasti levenevän ja pienen saunan täyttävän, kostean löylyn. Valo kajastaa pienestä ikkunasta, kun kylpijät hengittelevät pehmeässä mutta tuntuvassa löylyssä.

- Täällä jos heität kerralla liikaa vettä kiukaalle, että saisit oikein rajut löylyt, niin todennäköisesti saat kiukaasta vain nokea liikkeelle. Se löylynheittäminen on vähän osattava, Karuveha juttelee.

Silen miettii, että hänellä saunomisen juuret ovat syvällä.

- Äidin puolen sukua on saunassa syntynytkin vielä pari sukupolvea sitten. Mummu syntyi saunassa ja mummun siskot, hän juttelee.

Niko-poikaa vietiin saunaan pienestä pitäen.

Mummut opettivat, että saunassa ei saanut metelöidä.

 

 

 

 

- Isomummolla oli navetan kyljessä sauna, betonipunkkeri suoraan sanoen. Jotenkin on jäänyt siellä se saunominen mieleen. Muistan sen, kun hanasta tuli herkästi todella kuumaa vettä, ja siinä oli riski polttaa itsensä. Muovisesta, kirkkaan punaisesta tai sinisestä muovipullosta, jossa oli sormen kokoinen kahvakorva, juotiin mehua. Mummut opettivat, että saunassa ei saanut metelöidä, vaan yritetään rauhassa olla, Silen muistaa.

Mäntylä kertoo, että hänen lapsuudessaan maatalossa pidettiin arvossaan lauantaisaunan perinnettä: sitä samaa, jonka kautta he nytkin viettävät saunassa lauantaitaan.

- Vaikka perhe ei ollutkaan hengellinen, niin lauantaina alkoi klo 18 sapatti.  Sunnuntaina tehtiin toki pakolliset, mutta vapaapäivä se oli kuitenkin, hän sanoo.

Mäntylän lapsuudessa sauna oli hirsirakenteisessa piharakennuksessa, ja sen yhteydessä oli aitta.

- Kertalämmitteistä kiuasta hehkutettiin muutama tunti. Kylmä vesi tuli saunaan, ja muuripata oli erikseen, jossa vesi lämmitettiin. Sellaisia ne olivat muissakin taloissa. Sellaista valurautapataa ei passannut jättää jäätymään, se saattoi haljeta, hän miettii ja jatkaa, että sellainen kutina hänellä on, että lauantaisaunaperinne on kuitenkin häviävää kansanperinnettä. Karuveha on samaa mieltä, sillä vuorotyöläisellä kotisauna lämpiää pitkin viikkoa.

- Jos puhutaan lauantaisaunasta, pitäisi puhua myös perjantaipullosta. Se kuului yhtälailla siihen perinteeseen. Päivätyöläiset hakivat viinakaupasta perjantaipullon, ja silloin ryypiskeltiin vähän reilummin. Lauantai oli tasoittava päivä ja saunottiin perheen kanssa. Sunnuntai oli nollaamispäivä ja maanantaina oltiin virkeänä töissä, hän summaa.

Seuraavan saunan esikuva on länsisuomalainen mallassauna. Kun talkoolaiset ryhtyivät korjaamaan sitä saunomiskuntoon, osia oli vaihdettava niin paljon, että alkuperäiseksi saunaa ei enää sanota. Mutta komea se on: kolme tonnia kiviä lämpiää alakerrassa, ja saunojat kiipeävät tikasportaita pitkin pari metriä kiuasta korkeammalle katon rajaan. Tässä saunassa savu tuntuu ja maistuu.

Ottaa aikansa, ennen kuin silmä tottuu hämärään, lähes pimeään. Valaistuksena on kaksi ledituikuilla täytettyä myrskylyhtyä. Jalanpohjan alla on lattialla pehmeitä räsymattoja. Täällä, kuten muissakin savusaunoissa, tunnelma on tiivis. Istutaan naapurissa kiinni. Hiki ja vesihöyry valuvat kasvoilta, mutta ei kannata erehtyä hieraisemaan silmiä, jos ei halua loppuillaksi kivistäviä silmiä.

- Ei 200 riitä, sanoo Karuveha, kun kysytään monessako saunassa hän on saunonut.

- Se on tullut äidinmainosta, ja ollut aina kovan päivän vastapaino. Mutta matkailun myötä vasta hurahdin, hän kertoo.

Hän kertoo, että pohjoisessa reissatessa yöpyminen osuu usein sinne, missä on kiva sauna. Hän hakeutuu saunaan myös ulkomailla.

- On siellä hyviä, varsinkin itäblokin maissa. Mutta vähän ne ovat sellaisia, että luetaan samalla päivän lehti ja poltetaan pitkä sikari. Eikä vettä saa heittää, Ruotsissakaan. Vaikka siellä on kehitetty hienoja kiukaita, lattioissa ja seinissä ei ole vesieristeitä, hän ihmettelee.

- Ruottalaiset ovat parempia myymään kiukaita, Mäntylä pistää väliin ja jatkaa:

 - Mutta ne ihmettelevät löylynheittoa: ei sähkölaitteisiin vettä heitetä, pöljät!

Karuveha sanoo, että pohjoisen suunnalla on monesti saanut törmätä mutkattomaan saunakulttuuriin.

- Joskus on pyydetty, että saisko saunan eteisessä pestä koirat, kun ovat oikein kuraiset. On kysytty silmät suurina, että ”eikö teidän koirat sauno?” Vastattiin, että seuraavat saunojat eivät välttämättä tykkää koirankarvoista saunassa. ”Mehän pestään se sitten” oli hämmästynyt vastaus, hän nauraa.

Ja unohtumaton oli sekin reissu, kun Tsarmierämään vaelluksen jälkeen leirintäalueen tiskillä lyötiin leirialueen avaimet asiakkaan käteen ja sanottiin, että pudottakaa saunottuanne tuonne postilaatikkoon.

- Keli oli vähän pilvinen, mutta illaksi taivas repesi, ja aurinko paistoi Ivalojoen rantaan saunaterassille. Koirat nukkuivat reporankana. Se on jäänyt mieleen, siinä oli hyvää tahtoa, Karuveha sanoo.

 

Sade on loppunut, ja pääskyset kirkuvat sinkoillessaan taivaankannessa. Saunojen välissä loimottaa nuotio, ja paistettu makkara poikineen häviää saunojien suihin. Nuotiota reunustavilla penkeillä naureskellaan, että kerran eräs saunoja oli tässä makkarapenkillä viritellyt juttua, jotain sanoakseen, vieressä istuvan japanilaisen kanssa. Sanoi, että ”Toyota, se on hyvä auto.” Japanilainen oli vastannut: ”Tiedän, olen sen tehtaan toimitusjohtaja.”

- Se on sama periaate kuin armeijassa, että saunassa ei kellään ole natsoja. Voi olla ojankaivaja tai pankkiiri rinta rinnan. Lauteilla he ovat vain saunojia, Karuveha sanoo.

Miehet miettivät, että puheenaiheiden kirjo saunojien kesken on todella laaja: Puhutaan leppoisia, niitänäitä. Ehkä työkuviot selvitetään ylimalkaisesti, ja sen jälkeen sukulaisuudet ja naapuruudet. Urheilua sivutaan, mutta on myös aiheita, joihin ei kajota. Politiikka ja uskonto eivät lauteille kuulu. Silen jatkaa, että kaikenlainen riidanhaasto on syytä jättää suosiolla pois. Mäntylä jatkaa, että myöskään metelöinti ei kuulu saunaan. Miehet miettivät, että sauna on tasa-arvon tyyssija: kaikki tyylit, muodot ja mallit mahtuvat samoille lauteille. Täällä kaikki saavat kokea olevansa saunojia ja sellaisina hyväksyttyjä.

Raitilla vaeltaa ihmisiä saunasta saunaan, ja joskus täytyy myös vähän jonottaa. Melkein kaikilla on nokisia viiruja siellä täällä. Ilmeet ovat poikkeuksetta aurinkoiset. Suomen Saunakulttuuri ry:n talkoolaiset huhkivat, sillä yhden lauantain aikana paikalla saattaa saunoa melkein parisataa saunojaa. Karuveha naurahtaa, että usein näkee, kun porukat siirtyvät yhdessä saunasta toiseen, jotta juttu ei pääse katkeamaan. Lapset kirmaavat mäkeä alas kohti rantaa. Lämpimäksi ei järvivettä voi kehuta, mutta kyllä se virkistää.

 

Jämsässä, Päijänteen länsirannalla, ollaan saunakulttuurin vedenjakajalla. Miehet miettivät, että länsirannalla koivukimppu on vihta ja itärannalla vasta. Jämsässä perinteet menevät joskus myös lomittain siten, että vihdalla saatetaan vastoa ja toisinpäin.

- Siihen keskusteluun, että mikä on oikeaa saunomista, niin siihen en lähde ollenkaan, Karuveha napauttaa ja jatkaa:

- Toinen tykkää kovista löylyistä, toinen ei. Ihan yhtä oikein on se, että on 120 astetta ja heität kipollisen tavalliselle kiukaalle vettä ja sitten purraan hammasta yhteen. Toinen tykkää siitä, toinen tykkää kosteasta turkkilaisesta höyrysaunasta. Pääasia, että ihminen on tyytyväinen, ja on hyvä olo.

Saunan ulkopuolella kauhotaan saavista vatiin kylmää ja padasta lämmintä vettä. Pesun päälle heitetään vadillinen vettä päälle. Kun on kuivateltu ja saatu vaatteet päälle, olo on kuin uudestisyntyneellä. Ilta-auringon leimuavat taivaankuviot taittuvat harmaiden kattojen taakse.

Teksti Mari Schildt
Kuvat Reima Kangas