Treenaaminen tuo energiaa työpäiviin

Kuorimo

Miten sovittaa yhteen vuorotyö, perhe-elämä ja tavoitteellinen harrastus?

Vuorotyö, perhe ja tavoitteellinen harrastus. UPM:n Rauman tehtaalla prosessityöntekijänä työskentelevällä Heikki Isorannalla, 47, on paljon lautasella.

Isoranta harrastaa pitkän matkan hiihtoa, myös kilpatasolla, ja treenaa kuutena päivänä viikossa. Harjoitukset kestävät tunnista neljään tuntiin. 

Aikaa jää kuitenkin myös kotitöille, perheelle ja oleiluun. Se vaatii arjen hyvää organisointia ja sitä, että Isoranta lähtee lenkille vaikka ennen aamuvuoroa.

Isoranta saa treenaamisesta henkistä ja fyysistä hyvinvointia. Ne tuovat jaksamista myös töihin.

– Kun menen rankan treenin jälkeen töihin, kroppa saattaa olla väsynyt, mutta silti olen vireä ja energinen. Jos töissä on fyysisesti raskaita päiviä, jaksan nekin paremmin hyväkuntoisena.

Lyhyttä kiertoa tekevä Isoranta sanoo olevansa onnekas, sillä hän pystyy vuorossa kuin vuorossa nukkumaan 7–8 tunnin unet. Hän tietää, että iän myötä unen laatu usein heikkenee.

– Laitan edelleen yövuoroissa itselleni herätyksen iltapäivään. Monet työkaverit kertovat heräävänsä kello 10, eikä uni sen jälkeen enää tule.

Jos lepo on hyvinvoinnin A, liikunta on B.

 

Vaikka Isorannan arki on ruuhkaista ja treenaaminen vie siitä ison osan, liikunta on hänelle elämäntapa, jota ilman hän ei voi olla. Siksi siihen löytyy aina myös aikaa.

– Jos joskus stressaa, liikunta on siihenkin paras lääke.

Kun hyvinvointivalmentaja Erno Polus listaa jaksamisen aakkosia, hän nostaa ensimmäiseksi unen ja palautumisen.

– Erityisesti vuorotyöläisten pitäisi ottaa uniasiat fokukseen. Jos herätessä tuntuu usein siltä kuin olisi kaislaa potkurissa, kertoo se, että uniasioissa on parantamisen paikka – joko määrällisesti tai laadullisesti.

Jos lepo on hyvinvoinnin A, liikunta on B. Polus korostaa, että meidät on luotu liikkumaan ja siksi jokaisella pitäisi olla jokin liikuntaharrastus. Kannattaa valita laji, joka tuntuu hauskalta. Silloin sille löytyy myös helpommin aikaa. 

– Liikunnan pitäisi olla vastapainoa työlle. Fyysisesti raskas työ vaatii kevyempää liikuntaa, kuten kehonhuoltoa ja pitkiä kävelylenkkejä. Istumatyö taas vaikkapa lihaskuntoharjoittelua.

C on ruokavalio.

– Syökää niitä rehuja – kasviksia, marjoja ja hedelmiä. Kasvispainotteinen ruokavalio tuo energiaa ja auttaa painonhallinnan lisäksi pitämään verensokerin tasapainossa ja suoliston toiminnassa.

Teksti Tiina Suomalainen
Kuva Jussi Partanen

Lisää artikkeleita:

Työpaikalla
Laadusta tinkimättä
Arjessa
Parasta elämässä
Takaisin etusivulle Lue lisää ajankohtaisia uutisia