Toimisto muutti etätöihin

Potretti

Paperiliiton toimiston väki on vetäytynyt kotioloihin koronaepidemian ajaksi. Luovuus on puhjennut kauniiseen kukkaan, kun on pitänyt miettiä, miten työt nyt järjestetään.

Paperiliiton puheenjohtajan Petri Vanhalan kodin työhuoneessa pöydälle mahtuu iso näyttö ja läppäri. Tarpeellinen varuste on myös silityslauta, jonka päälle Vanhala on laittanut cajon-laatikkorummun. Sen päälle kun laittaa läppärin, niin syntyy näppärästi seisontatyöpiste. 

Vanhala sanoo, että kokee tehneensä henkilökohtaisen digiloikan.

- Olen opetellut kokousmenetelmiä ja uutta tekniikkaa, sekä jäsentelemään asioita uudella tavalla, hän kertoo.

Osa uusista työtavoista voi hyvinkin jäädä käyttöön myöhemminkin.

- Esimerkiksi osastojen puheenjohtajien kanssa voisi pitää Teams-palavereja, hän ideoi.

Olohuoneessa ja keittiössä

Toimittaja Eeva Eloranta-Jokelalla on kokemusta kotoa käsin työskentelystä omilta freelancer-vuosiltaan. Silti tämä kokemus on erilainen.

- Paperiliiton toimisto on aika välitön ja mutkaton paikka, ja asiat hoituvat nopsasti.  Nyt huomaan, että en voikaan pelmahtaa kenenkään ovelle tai hihkaista käytävälle, että miten tämä asia olikaan, hän sanoo.

Kotona työskennellessä työergonomia voi unohtua. Jos kroppa siitä muistuttaa, Eloranta-Jokela oikoo ruotoa roikkumalla yläkertaan vievissä portaissa.

Liittosihteeri Juhani Siira on perustanut kotitoimiston keittiön pöydän ääreen, kun vaimo on vallannut työhuoneen omille etätöilleen. Apulaisena keittiössä häärii leonbergin-koira Rymy.

Siira kertoo, että hän kuuluu niihin ihmisiin, jotka tuntuvat saavan jopa enemmän aikaan etätöissä.

- Jopa palavereihin tulee valmistauduttua huolellisemmin, hän sanoo ja jatkaa, että eivät ne kuitenkaan ole sama asia, kuin jos oltaisiin oikeasti läsnä.

Luontoelämyksiä ja eläkepohdintaa

Vastaava työehtosihteeri Markku Häyrynen on asettunut läppäreineen mökin tuvan pöydän ääreen. Kun päätä kääntää, siintää ikkunan takana keväinen järvimaisema. Jäät ovat jo lähteneet.

- Piti oikein kirjasta tarkistaa, mutta kyllä se oli niin: tänä vuonna järvelle on tullut ensimmäinen telkkäpariskunta, hän innostuu.

Ja kun rauhallisessa maisemassa töitäkin tulee tehtyä kuin huomaamatta pitkiä tunteja, assistenttikoira Rane huolehtii, että Häyrynen muistaa lähteä välillä ulos heittelemään palloa.

Jäsenrekisterin hoitaja Tuija Tiriselle viikot ennen kesälomaa ja eläkkeelle lähtöä ovat jotain aivan muuta, kuin hän oli kuvitellut. Työtila on muuttanut kodin yläkertaan keittiöön.

- Huoneeni toimistolla haluan kyllä käydä laittamassa sellaiseen kuntoon, että sen voi seuraavalle jättää, hän miettii.                         

Paperiliiton toimistolla on ollut tapana, että eläkkeellelähtijää muistetaan kakkukahvilla. Tirinen miettii, olisiko maailma toisella mallilla elokuun alussa, kun eläkeaika virallisesti alkaa. Se jää nähtäväksi.

Teksti Mari Schildt