Telepatiaa Turengissa

Parasta elämässä

Telepatiasta on saatu outo todiste Turengissa. Heimo Syrjäsen maha haluaa siellä samaa ruokaa, mitä hänen kumppaninsa Päivi on ajatellut koko päivän.

Opin laittamaan ruokaa nuorena, kun 15 vuotta reissuhommissa olin, ja muut tärkeät asiat on opettanut äiti. Hyvin onnistui. En keksi yhtään kotityötä, josta tulisi paha mieli.

Asun kumppanini Päivin kotitalossa. 12 vuotta sitten, kun tavattiin lavatansseissa, minä heti huomasin, että nyt muuten menee jalat samaan tahtiin. Kun yhteen muutettiin, Päivi totesi, että kyllä tää lakanan viikkaaminen on helpompaa, kun toinen pitää lakanan päästä kiinni.

Me ollaan mun Päivin kanssa tiimi.

Hän piti tyttärensä kanssa ryhmistä tämän kotitalonsa yläkerrassa, me asuttiin rivarissa. Sitten hoitolapset loppui. Remontoitiin alakerta Päivin äidille ja muutettiin itse keskikerrokseen. Päivin työstä jäi aidattu yläpiha ja leikkimökit sun muut. Lapsenlapset siellä nyt temmeltää. Meillä on niitä yhteensä seitsemän.

Tämä on iso talo, 330 neliötä, tekemistä loputtomasti. Mummi on omassa kämpässään pirteessä kunnossa. Se tulee aina tulee seurailemaan, kun tehdään pihahommia. Päivi pitää rankoja toisesta päästä kiinni, kun minä sahaan moottorisahalla. Siivoukset tehdään yhdessä, ja tietenkin ruoka, meidän kaikista yhteisin asia. Nimittäin kun jostakin ruokahommasta soitan, että olisiko lihapullien aika tänään, hän vastaa tosi usein, että veit sanat suustani!

Päivi on jo osa-aikaisella eläkkeellä ja mulla neljä vuotta jäljellä. Innolla odotetaan eläkeläisten kiireitä.

Viikonloppu oli hieno. Tehtiin puusouvia perjantaina, ja lauantaina puhallettiin lehdet pois nurmikolta. Kävin vaihdattamassa talvirenkaat. Kun mentiin saunaan, oli tosi hyvä mieli kummallakin siitä, että saa talvi tulla. Saunan jälkeen laitettiin ruokaa yhdessä ja sitten tehtiin se meidän juttu. Pantiin televisiosta Youtube päälle ja pidettiin kotitanssit!

Eilen meillä oli myrskyn jälkeen poutasää, niin kuin oikeastaan aina. Kari Tapiota parempaa ei olekaan.

Hitaita me kotona tanssitaan, ei mitään humppaa tai jenkkaa. Muuten voisi mummi alakerrassa häiriintyä, ja sitähän me ei haluta.

Teksti Ilkka Palmu
Kuva Reima Kangas