Silmiini osui eräänä päivänä Tilastokeskuksen selvitys suomalaisten nettovarallisuudesta ja varallisuuserojen kasvusta. Selvityksen mukaan varakkain kymmenesosa omistaa jo yli puolet (52 prosenttia) kaikesta nettovarallisuudesta. Toisaalta vähävaraisin puolikas kotitalouksista omistaa vain 4 prosenttia potista. Ruokapöydässä pohdin, että onkohan tuo hyvä vai huono asia. Kun en oikein osannut päättää, aloin etsimään näkemyksiä aiheesta. Pian huomasinkin ETLA:n Aki Kangasharjun toteavan kolumnissaan, että mitään hätää ei ole, sillä varallisuuserojen kasvu johtuu ainoastaan köyhien velkaantumisesta ja keskiluokan asuntojen hintojen laskusta. Olen aina pitänyt optimisesta suhtautumisesta asioihin. 

Ruokajonoissa voitaisiin hyvin ruuan lisäksi antaa lohdun sanoja velkaantuneille. Kuvailla heille, miten helppoa elämä on, kun ei tarvitse miettiä perintöveroja, eikä itse asiassa edes perimistä, kun viidesosa kotitalouksista omistaa vain velkaa. Eiväthän taivaan linnutkaan kylvä, eivätkä leikkaa eivätkä kokoa varastoon. Tämän taivaallisen totuuden kuuleminen voisi saada hymynkareen köyhän leskiäidin huulille, tuumiskelin.

Ajattelun aloitettuani jatkoin pohtimista. Olisiko hallituksen herättelemässä perintöveron poistossa sittenkin jotakin järkeä. Ja jos olisi, niin kenelle. Tilastokeskuksen mukaan noin 60 prosenttia perinnönsaajista ei maksanut euron lanttia perintöveroa vuonna 2020. Ei euron lanttia. Tämä ei tietenkään lohduta sitä vähemmistöä, joka joutui perintöveroa suorittamaan. Mietin, miten heitä voisi lohduttaa verottajan köyhdyttävän käden edessä. Auttaisivatko edes Matteuksen sanat kumaraan painuvaa kulkijaa ”Älkää kootko itsellenne aarteita maan päälle. Täällä tekevät koi ja ruoste tuhojaan ja varkaat murtautuvat sisään ja varastavat.” Mene ja tiedä. 

Ajatteluni loppupuolella pohdin UPM:ää ja jostain syystä mieleeni tuli 1970-luvun lopun välituntipiha ja luokkatoverini Harri. Harrilla oli vitivalkoinen olkapäille ulottuva kihara tukka ja enkelin kasvot. Harri oli kiltti, mutta täydellisen epärehellinen. Välituntipeleissä Harrin joukkue saattoi olla häviöllä seitsemällä maalilla, mutta Harri saattoi hyvin huutaa, että tehdään vielä yksi maali ja peli olisi tasan. Pinaattilettuja jaettaessa Harrin lautaselle osui aina suurin pino syötävää, vaikka koko pöytä laski ääneen jaettavia lettuja. Kun Harrille tästä valitimme, totesi Harri hymyillen, että kaikki ovat saaneet osansa mukaan, ja ettei tiikeri raidoilleen mitään voi. Ei voi, totesimme pöydässä, sillä Harri oli, kuten jo kerroin, tavattoman kiltti ja ihana poika.

Työkaveri kysyi, mitä mahdoin tehdä isävainaani perinnölle. Kerroin, että annoin kaiken pois. Naapurille seitsemän rullaa vessapaperia ja kuusi toppaa norttia lähipubin ruusuille. Tuli lyhyen sorttinen perukirja, totesi työkaveri.