Suomen metsäteollisuuden 150 vuotisjuhlia vietetään eri puolilla maata

Työpaikalla

 

150 vuotta sitten lähti käyntiin moni tehdas Kymenlaaksossa ja muuallakin maassa.

Vuonna 1872 aloittivat toimintansa Verlan ja Inkeroisten puuhiomot, Kymin ja Kuusankosken paperitehtaat sekä Kotkan Norjan saha. Samoihin aikoihin käynnistyivät Valkeakosken Tervasaari ja Seikku Porissa.

Kymenlaaksossa 150-vuotiasta metsäteollisuutta juhlistetaan näyttelyin ja tapahtumin, sillä teollisuudenala on muovannut seutua monin tavoin. 150 vuotta sitten saivat alkunsa monet kansainväliset menestystarinat patruunoiden ajasta myöhempiin suuryrityksiin.

Myös UPM:n eri paikkakunnilla on luvassa 150 vuotta sitten perustettujen tehtaiden historiaa valottavaa ohjelmaa ja näyttelyjä.

Juhlavuoden näyttelyistä osa on esillä pitempään. Kotkassa Merikeskus Vellamossa näyttely ”Puun vuoro” on avoinna 11.1.2026 saakka. Unescon maailmanperintökohteessa Verlan 150 vuotta juhlanäyttely on avoinna useamman vuoden.

Kymenlaakson tapahtumista kerrotaan lisää verkkosivulla kymenlaaksonihme.fi.