Mitä haluat tehdä elämälläsi? Se kysymys kysytään musta hirveän nuorena. Mä mietin vastausta, kun menin lukion jälkeen golfkentällä nurmikkoa leikkaamaan. Sitten tuli mahdollisuus lähteä vuodeksi töihin paperitehtaalle, ja asia ratkaistiin mun puolesta. Mut vakinaistettiin ensimmäisen neljän kuukauden jälkeen.

Teen nykyään aika lailla samoja hommia kuin silloinkin lavausaseman hoitajana, tittelit vaan muuttuu. Tärkein porukkakin on sama: vanhemmat, minä ja siskon perhe. Me kaikki vietetään tosi paljon aikaa mun ja mun siskon mökillä Kyrösjärven rannassa. Käydään siellä kalassa isän veneellä, kerätään kanttarellit ja suppilovahverot. Mökki ja metsä on yhteinen, hirveän tärkeä juttu.

Omassa elämässäni tärkeintä on laulu. Se on mun ystävä autossa, suihkussa ja töissä, aina mukana. Laulan hallissa kuulokkeet päässä kilpaa radion kanssa Adelea. Laulan uuden musiikin rock-kuorossa Apulantaa, Weekendiä, Queeniä ja Sabatonia, kaikkea sellaista. Olen kakkossopraano, eli se toiseksi korkein ääni.

Meillä on hoitajia kuorossa, ja sehän tarkoittaa keikkapaikkoja! On käyty vanhainkodeilla, mielisairaalassa ja kehitysvammaisten luona. Anna mulle piiskaa on laulettu vanhuksille. Ne tykkää kaikesta, mikä poikkeaa rutiinista.

Että rutiinit pysyis, mutta silti tapahtuis jotakin uutta, siinä se juttu kai on. Odotan, että saisin järkättyä itteni kitaransoittotunneille uutta oppimaan, odotan että maailma avautuis että pääsis sille nelikymppisreissulle Skotlantiin. Samalla haluan vaan tervettä elämää ja onnellisuutta. Tapaisin kivan miehen. Hetken päästä oltais mökillä, saunottais ja otettais lasit viiniä. En mä enempää tarvi.

Mitä musta ois tullut ilman sitä kesää? En ikinä selvittänyt sitä. Onko se tyytymistä, että löytää tärkeimmän siitä, missä jo on? Elämä menee kuitenkin eri tavalla: ei saa sitä, mitä kuvitteli saavansa, vaan jotakin muuta. Mulle siskon lapset on perhettä, ja minä heille.
Mutta en mä muutosta pelkää. Mähän toivoisin että se vois tulla. Sehän olis aivan ihanaa, järkyttävä rakastuminen, jalat alta! Sitä mietin, kun istun sohvalla kirjahyllyn ja kissan raapimispuun välissä, kun luen Seitsemän sisarta -sarjaa. Mietin mitä vois olla, kenelle laulaisin kotona.

Teksti Ilkka Palmu
Kuva Mirjami Liimatainen