Se miten ja mistä työpaikalla puhutaan, mitä asioita uskalletaan ottaa esiin ja mistä vaietaan, vaikuttaa laajasti työhyvinvointiin ja -turvallisuuteen.

Työpaikalla

Sappin Kirkniemen paperitehtaassa työskentelevä Harri Lonka toteaa, että työpaikan ihmissuhteiden rooli on keskeinen, kun pyritään kohti nollaa tapaturmaa. Lonka toimii myös työsuojeluasiamiehenä.

– Asenne ja siihen liittyvät toimintatavat ovat aika ratkaisevia työturvallisuudessa. Niihin vaikuttaa oleellisesti hyvä ryhmätyöskentely ja ryhmädynamiikka, sanoo Lonka.

Kun vuorovaikutus toimii, työpaikalla pystytään keskustelemaan kunnolla ja uskalletaan olla asioista eri mieltä. Hankalat asiat otetaan käsittelyyn ennen kuin ne kasvavat uusiin mittoihin. Keskustelu tapahtuu kuitenkin toisia kunnioittaen. Jos nämä saadaan toteutumaan, käsillä on Longan mukaan on paljon paremmat edellytykset tapaturmattomaan työpaikkaan.

– Silloin ihmisillä on rohkeutta puuttua asioihin ja tuoda esille ongelmakohtia, sanoo Lonka.

Tapaturmavakuutuskeskus (TVK) on analysoinut vakavia työtapaturmia, ja myös heidän asiantuntijoidensa mukaan työntekijän asenne on niiden ehkäisyssä kaikkein tärkeintä.

Epätoivottu asenne ei tarkoita, että työntekijät tinkisivät turvallisuudesta vain laiskuuttaan. Esimerkiksi TVK:n erikoistutkija Hannu Tarvainen on todennut Paperiliitto-lehden haastattelussa, että työntekijät haluavat tehdä työnsä hyvin, ja jos työtä on mahdollista nopeuttaa, he nopeuttavat – jopa terveytensä uhalla.

Harri Lonka miettii, että tuotannollinen paine ja vastuu tun­tuu liikaa työntekijän harteilla. Työntekijä voi pitää prosessin kulkua tärkeämpänä kuin turvallisuutta. Sama asenne koskee työnantajia.

Asenteet voivat näkyä vaikka siinä, miten arvioidaan riskejä ennen työn suorittamista ja tapahtuneita läheltä piti -tilanteita, kulkureittien valinnassa, siinä miten käytetään valjaita ja turva­vaijereita viiran vaihdossa tai missä tilanteissa käytetään viiltosuojahanskoja – ja ylipäänsä uusien turvavälineiden käyttöönotossa.

– Työsuojelussa pyrimme saamaan aikaan priorisaation, että mennään aina turvallisuus edellä. Työturvallisuus on kaikki kaikessa ja muu tulee sen jälkeen. Hyvä ryhmädynamiikka auttaa asenteiden muutoksessa, sanoo Lonka.

Hän toteaa, että tapaturmat ovat vähentyneet reilusti vuosien varrella. Edessä on silti paljon työtä, että niitä ei tapahtuisi ollenkaan.

– Sehän on kuitenkin jokaisen työpaikan ihanne. Kaikki me haluamme terveenä kotiin, jossa ystävät, isät, äidit ja lapset odottavat eivätkä halua, että loukkaamme itsemme, sanoo Lonka.

Longan työkaveri Carita Lämsä toimii Kirkniemen tehtaassa kolmessa eri työryhmässä ja se sopii hänelle. Periaatteessa joka toinen kierto on paperivarastolla ja joka toinen tehdassalissa, jossa hän tekee töitä sekä leikkurilla että superkalanterilla. Lämsä voi itse vaikuttaa kiertoon ja tuuraa myös poissaoloja.

– Tämä on minun kannaltani hirveän hyvä systeemi. Mulla on jo työvuosia takana, ja pelkästään ajatus, että olisin pelkästään vaikka leikkurilla kuulostaa karsealta, Lämsä sanoo.

Hän toteaa, että jokaisen kolmen työporukan kanssa on helppo tehdä töitä, ja keskustelu toimii.

– Uskalletaan ottaa koviakin asioita jutun alle, ei ole siitä kiinni. Pitää kuitenkin lähteä juttelemaan ihan asialliselta linjalla, ei vuosituhannen pahimmalla vittuilulla. Sillä se lähtee aukemaan, Lämsä sanoo.

Hän muistuttaa, että on hyvä katsoa peilistä, toimiiko itse oikein ja menevätkö hommat putkeen. Vika ei aina ole toisissa.

Turvallisuus on ilman muuta sellainen kysymys josta on pystyttävä puhumaan. Lämsä toteaa, että tehtaassa liikkuu suuria massoja, joten kaikkien on oltava jatkuvasti tarkkana. Siinä ei myöskään voi jäädä katsomaan sivusta, jos joku sattuisi toimimaan vähemmän fiksusti.

– Jos on tarvetta, aika äkkiä meillä uskalletaan mennä sanomaan ja pystytään puuttumaan toisen tekemisiin, ja niin pitääkin, sanoo Lämsä.

Hän korostaa kuitenkin maltillista ja ymmärtävää lähestymistapaa. Moittimisella pitkälle päästä, eikä Lämsä edes muista, milloin hänen työryhmissään olisi otettu yhteen niin, että ääniala olisi ruvennut nousemaan.

– Jos joku joskus kosahtaisikin, ainakaan minä en ota herneitä. Jokainen tekee virheitä ja jokaisen toimia voi kyseenalaistaa. Siitä on turha ottaa kipinää, Lämsä sanoo.

Lämsä tuli tehtaalle 20-vuotiaana 29 vuotta sitten. Kokemus tuo itsevarmuutta, mutta Lämsä uskoo, että nuoremmatkin työntekijät pystyvät tuomaan mielipiteensä esiin. Siihen heitä myös kannustetaan: havainnoista saa ja pitää ilmoittaa, ja aina voi kysyä, jos on epävarma.

– Ehkä viimeksi 1980–90-luvuilla oli sellaista opastusta, että näytän kerran ja kysyt kerran. Ei sellainen ole nykyaikaa, sanoo Lämsä.

Työturvallisuus on lähellä Harri Longan sydäntä ja hän on käynyt monia Paperiliiton kursseja. Viimeisin oli Murikka-opiston järjestämä Ihmissuhteet työpaikalla, jota Lonka kuvaa järisyttäväksi. Lonka naurahtaa, että jos hänellä olisi valta, hän määräisi kurssin pakolliseksi kaikkien työpaikkojen kaikille työntekijöille.

Kurssin opettaja Marjo Nurmi kertoo, että koulutuksissa opiskelijat tuovat esiin perinteisiä ihmisten välisiä riitoja sekä kiusaamiseen ja huonoon johtamiseen liittyviä ongelmia. Ne vaatisivat työpaikoilla avointa käsittelyä, mutta Nurmi arvioi, että usein ongelmat vain lakaistaan maton alle. Käsitellään pintailmiöitä, muttei mennä juurisyihin saakka.

– Ei mietitä, mitä asian voisi oikeasti ratkaista, vaan tehdään temppuja, siirretään ihmiset eri työpisteisiin tai laitetaan esimies kiertoon, Nurmi sanoo.

Hän ajattelee, että aina pitäisi katsoa toimintaympäristöä tehtaalla. Onko siellä epätasa-arvoisia rakenteita? Voi olla, että eri ihmisiä kohdellaan eri tavoin. Joillakin voi olla erilaisia oikeuksia tai he näyttävät muuten olevan suosikkiasemassa.

– Jos joku kokee, että häntä kohdellaan epäreilusti, on luonnollista reagoida vihaisestikin, sanoo Nurmi.

Kun rakenteiden tunnistamiseen yhdistetään asioiden avoin käsittely ja suora puhe, on hyvä mahdollisuus oikeasti selvittää tilanne. Nurmi muistuttaa, että suora puhe ei tarkoita suoraa sanomista. Se tarkoittaa, että asia nostetaan pöydälle, harjoitetaan toisen kuuntelemista ja annetaan reilua palautetta.

Nurmi kertoo, että myös työntekijöiden erilaiset temperamentit voivat myös aiheuttaa kitkaa. Korkeasinnikkäälle ihmiselle on tärkeää saattaa asiat loppuun saakka. Matalasinnikäs haluaa siirtyä nopeasti hommasta toiseen ja palaa kesken jääneisiin asioihin myöhemmin. Jos tällainen pari työskentelee yhdessä, toisen on vaikea ymmärtää, miksi toinen hioo asioita loputtomiin. Toista taas ärsyttää, kun toinen jättää kaiken kesken.

– Jos näistä asioista keskusteltaisiin, ymmärrettäisiin kaveria paremmin. Ettei vain vaihdeta työparia, vaan hyväksyttäisiin, että ollaan erilaisia ja meillä on erilaisia tapoja ja tottumuksia. Tämä on yksi näkökulma jota yritän avata koulutuksessa.

Nurmi tuo esiin myös, että tulkintojen kanssa täytyy olla tarkkana. Yleensä konfliktia ei aiheuta toisen ihmisen toiminta, vaan se, miten itse tulkitsen sitä.

– Jos vaikka joku ei tervehdi, minun tulkintani sen syystä saattaa olla aivan väärä, ja voin suuttua, sanoo Nurmi.

Myös Carita Lämsä muistuttaa, että kenenkään ei kannata ottaa nokkiinsa, vaikka työkaveri näyttäisi nyrpeältä ja vähän jopa tiuskisi.

– Jokaisella on hyviä ja huonoja päiviä, ja vuorotyö rupeaa painamaan jossain vaiheessa. Eikä tässä tiedetä, mitä kenelläkin on kotona tapahtumassa. Ei oteta herneitä nenään, ehkä joskus on parempi vain antaa toisen änkyröidä ja sillä siisti, pohtii Lämsä.

Teksti ja kuvat: Reima kangas