Sen verran kannattaa käydä muualla, että voi palata. Koneenhoitaja Sami Kotilainen kävi asumassa Kuopiossa ja Siilinjärvellä, mutta palasi sitten takaisin Pankakoskelle, kotiseudulle. 

– Enää en lähtisi minnekään. Täällä on hyvä olla, hän sanoo.

Yhteiseen kotiin muutti myös Joensuusta löytynyt vaimo. Mikä oli muuttaessa, kun kummallekin on järjestynyt töitä. 

– Meillä kävi hyvä tuuri, Kotilainen myöntää.

Perhe on kasvanut nelilapsiseksi, ja elämä omakotitalossa on mallillaan.

Samassa tehtaassa kuin isä ja ukki 

Työpaikka siunaantui Kotilaiselle ikään kuin veren perintönä. Pankaboardin kartonkitehtaalla tekivät aikanaan töitä hänen isänsä ja ukkinsa, ja tehtaalaisen poikana hän kasvoi osaksi kartonkitehtaan yhteisöä. Vaikka välillä Kotilainen kävi betonitehtaalla Siilijärvellä töissä, hän kaipasi silti kotiin. 

Tarvittiin viime ponnistus kesken jääneiden opintojen loppuun saattamiseksi. Kotilainen teki loppuun paperiteollisuuden perustutkinnon Pohjois-Karjalan ammattiopistossa Lieksassa, ja vuodesta 2010 Kotilainen on työskennellyt kartonkitehtaalla. Nykyisin hän ajaa koneenhoitajana kartonkikonetta. Vuoron aluksi hän kuuntelee, miten edellisellä vuorolla on mennyt, ja katselee koneen asetukset itselleen sopiviksi. Jokaisella on vähän oma tyylinsä.

– Sitten keitän kahvit.

Kerran viikossa palokuntaan 

Jos vuorot sallivat, kerran viikossa Kotilainen menee Pohjois-karjalan pelastuslaitoksen Lieksan pelastusasemalle sopimuspalokunnan viikkotapaamiseen.

– Siellä kuullaan palokunta-asioista ja pidetään koulutuksia eri aiheista.

Kotilainen innostui palokunta-aatteeseen vajaa kolmekymppisenä, kun poikapuolen harrastuksen ohessa, jääkiekkokaukalon laidalla, toisen kiekkoilijan isä ehdotti mukaan tuloa. Kotilainen sai huomata, että viihtyy hyvin palokuntaporukoissa. Siinä on jotain samaa, kuin töissä kartonkitehtaalla: mukava yhteisö. 

Palokunta-ammattilaiseksi hänellä ei kuitenkaan ole koskaan ollut hinkua.

– Jos olisin silloin alussa ollut kymmenen vuotta nuorempi, niin ehkä sitten, hän miettii.

Tällä hetkellä riittää hyvin, että tietää olevansa oikeassa paikassa ja tarpeellinen, jos vaikka maastopalon sammuttamiseen tarvitaan osaavaa väkeä.

Yö ja ilta sopivat aamu-uniselle

Koneenhoitajan tärkein tehtävä on pitää huoli laadusta, ja muutella koneen asetuksia sen mukaan, että laadussa pysytään.

Kone tuottaa kartonkia, vain neliöpaino ja paksuus saattaa muuttua tilausten mukaan. Etupäässä kartonki menee kuluttajapakkauksiin, kuten riisipaketteihin ja pullopakkauksiin. Paperlab-ohjelman avulla hän pystyy mittaamaan, että ollaan määritellyissä arvoissa. Myös laboratorio tekee mittauksia laadusta. Välillä Kotilainen jalkautuu valvomosta kentälle katsomaan, että kaikki sujuu. 

Vuorotyö on Kotilaiselle mieluista, koska hän on luonnostaan aamu-uninen.

– Ilta- ja yövuorot sopivat minulle parhaiten, mutta kyllä ne kaksi aamuakin ihan hyvin jaksaa, hän juttelee.

Parhaillaan tehtaalla työskentelee myös Kotilaisen poikapuoli. Tuleeko sukupolvien elämäntyölle jatkoa hänen jälkeensäkin Pankakosken kartonkitehtaalla, siihen Kotilainen varoo ottamasta kantaa. Lapset tekevät omat valintansa. 

Mökkisaaressa ei rehkitä

Kesällä Kotilainen tuntee, että kotiseudulla on kaikki, mitä ihminen tarvitsee hyvään elämään. On sukulaiset, ystävät, kylänmiehet. Pankajärven rannassa hän pakkaa vaimon, koirat ja vaihtelevan kokoonpanon lapsia veneeseen, ja suuntaa järvelle. Noin kolmen kilometrin päässä saaressa on vastikään remontoitu, lautarakenteinen mökki, jonka Kotilainen korjasi sisältä ja ulkoa aivan uudeksi yhdessä serkkunsa kanssa.

– Minä taisin olla vain vähän kaverina siinä, hän toppuuttelee.

Viime kesänä tuli sen verran kissoja ja koiria alas taivaalta, että mökkeily ei oikein perhettä innostanut. Täksi kesäksi on tilauksessa parempia kelejä. Mökillä Kotilaisella on selvät sävelet: Siellä pyritään siihen, ettei tarvitse erityisesti tehdä mitään, ehkä saunapuut voi pilkkoa. Muuten ollaan vain ja nautitaan.

Sami Kotilainen, 42

Työ: Koneenhoitaja, Pankaboard.
Harrastus: Sopimuspalokunta
Perhe: Vaimo ja neljä lasta.

Teksti: Mari Schildt, kuva Tuukka Heikkinen