SAK:n eduskuntavaalitavoitteissa korostuvat tasapuolinen sopiminen ja reilu työelämä.

Vapaa-aika

SAK pitää vaalitavoitteissaan tärkeänä, että yhä useampi työntekijä pääsee yleissitovien työehtojen piiriin ja että työntekijöillä on olla oikeus valita työpaikalleen luottamusmies.

Työmarkkinarikollisuuteen on puututtava nykyistä systemaattisemmin ja työntekijöiden alipalkkaus ja hyväksikäyttö on estettävä. Työn psykososiaalinen kuormitus on saatava hallintaan, väkivallan uhkaa työssä on torjuttava ja työsuojeluvaltuutettujen toimintaedellytyksiä on parannettava.

Pätkätyöntekijöiden asemaa on parannettava, sukupuolten välistä palkkakuilua kurottava umpeen ja syrjinnän uhrin mahdollisuuksia saada oikeutta on lisättävä. Ansioihin perustuvan sosiaaliturvan valmistelu on tehtävä kolmikantaisesti yhdessä työmarkkinajärjestöjen kanssa. Ansiosidonnaiselle päivärahalle pääsyä on helpotettava ja päivärahan tasoa parannettava.

SAK pitää tärkeänä myös aikuisiän koulutusta ja työnhakijoiden palveluja. Ammatillisen koulutuksen laatu ja rahoitus on turvattava.

SAK:laisten liittojen työntekijöiden kannalta olennaisia tavoitteita ovat lisäksi TYÖ2030-ohjelman jatkaminen, ilmastopäätöksiin liittyvien siirtymien oikeudenmukaisuus, sosiaaliset ja työoikeudelliset näkökohdat osana vastuullisuutta, hyvinvointia lisäävä vero- ja talouspolitiikka sekä kestävää kasvua tukevateollisuuspolitiikka.

Vuoden 2023 eduskuntavaalien vaalipäivä on sunnuntai 2. huhtikuuta.