Rokan äärellä porukka piti yhtä

Kuorimo

Ammattiosastojen rokkajaot saivat jatkoa muillakin UPM:n lakkopaikkakunnilla.

Höyryävien soppatykkien äärellä UPM:n lakossa olevia työntekijöitä on yhdistänyt näkemys, että porukka on valmiina katsomaan tilanteen loppuun asti: pakka pitää ja päät pysyvät kylminä, kun on työehtojen tulevaisuudesta kyse.

Jämsänkoskella osasto 11 tarjosi soppaa tiistaina 11. tammikuuta,  Kymin osastot Kuusankoski 19 ja Kuusanniemi-Voikkaa 85 keskiviikkona 12. tammikuuta ja Lauritsalan osasto 44 torstaina 13. tammikuuta. Ammattiosastojen tilaisuuksiin on osallistunut myös Paperiliiton toimiston väkeä.

Lauritsalan ammattiosaston puheenjohtaja Sami Ravattinen kertoo, että Kotapirtin viikoittaisten tapaamisten lisäksi suunnitellaan myös muuta yhteistä tekemistä sen mukaan, mitä koronarajoitukset antavat myöten. Lappeenrannan keskustan soppatykkitarjoilu osoitti, että kokoontuminen onnistuu tältä porukalta vastuullisesti ja varotoimia noudattaen.

- Selkein viesti, mitä jäsenien kanssa jutellessa tuli esiin, oli, että töihin palataan vasta sitten, kun myös meille on neuvoteltu asianmukainen työehtosopimus.