Mikko Ruohonen avaa rintamamiestalon kellarin oven. Sujauttelen itseni Rippikoulu-yhtyeen treenikämpälle lattiarojun läpi, vilkaisen kuivuvia pyykkejä ja Mikon rumpuja, jotka juuri mahtuvat juuri ja juuri nurkkaan. Istumme Marshall-pinon eteen odottamaan bändin muita jäseniä. Ainakin Mikon setä, basisti Janne Ruohonen, on tulossa, onhan kyseessä hänen lapsuudenkotinsa Valkeakoskella.

Seinällä on Jannen isän ja Mikon edesmenneen vaarin maalaamia maisematauluja – aitta ja peltoa, koivikko kevättulvassa. Mikko tökkää käteen bändin esikoislevyn Musta seremonia. 

aurinkoa ei ole
kaukana jumalan maassa

Vaari on teipannut taulujensa väliin kiihottavan mimmin HM:n kokosivun ilmoituksesta ja tikoista kertovan julisteen. Mennyt aika huokuu. Taulujen välissä roikkuu biisilistoja: Anteeksiannon synkkä varjo, Verinen lapsuus, Ikuinen piina...

– Lokakuussa soitettiin Lontoossa Kill-Town Death Festissä Domessa 600 hengelle, ja toukokuussa lähdetään Winds of Agonyyn Barcelonaan, kertoo Mikko.

Maryland Deathfestiin ei varmaan ehditä.

Marshall-röykkiön takana roikkuu Iltaset-Yhtyeen mainos. Musiikkia ja tanssia veljeskodin takka-aulassa keskiviikkona 14.7.04. Mikon vaari soitti kansanmusiikkiorkesterissa haitaria.

verta vuotavin silmin
heidät jätettiin mätänemään

– Maryland Deathfestiin ei varmaan ehditä, mutta Finnish Death Metal Maniacsiin on varmaan mentävä, kun ollaan siellä vähän niin kuin housebändinä.

Lähdette täältä? 20 neliön kellarihuoneesta hevon perseestä?

– Kyllä me sitä itsekin välillä ihmetellään. Treenataan muutama kerta kuulosuojaimet päässä silloin kun lastenhoidolta ennätetään, ja hetken päästä soitetaan jenkeissä päälavalla tuhansille ihmisille.

Mikko oli viisivuotias, kun Rippikoulu perustettiin vuonna 1990. Setä ja sen kaverit olivat hänelle kuninkaita, muille alaikäisiä. Ensimmäinen C-kasetti, Mutaation aiheuttama sisäinen Mätäneminen, julkaistiin 1992. Sen laulujen sanat kuulostavat tältä: ”ÖöööörGHHHGRgröyyy, murrrh...öörrrhöäärh-röröyy GAAAH!”

Kasetit levisivät tupladekistä toiseen, ja pian luultiin tehtäväksi jo levyä Yhdysvalloissa. Sitten kitaristi Puusku kuoli, ja muut pojat luulivat hukkuvansa tavallisuuden jäihin, ja näin olisi käynytkin. Jos Rippikoulu olisi suostunut kuolemaan.

Vanhoista kaseteista oli kehkeytynyt europopin negaatio-ulottuvuudessa örisijöiden salakultti, koska sanoitukset (joista ei edelleenkään saanut selvää) olivat mystistä suomea. Yhtye uusi jäseniään, ja vuonna 2010 pimeyteen syntyi bändin ensimmäinen levy, Musta seremonia. Kun setämies Janne Ruohonen pyysi veljenpoikaansa rumpuihin, rest was history Mikon osalta.

Janne-Setä ja yhtyeen toinen kitaristi Marko Mäkinen saapuvat, leadkitaristi Anssi Ketola ja laulaja Olli Väyrynen eivät Helsingistä ja Raumalta nyt ehdi. Mikko pistää kahvit porisemaan. 

– Näin ne treenitkin menee. Höpötellään 2 tuntia kahvimuki kädessä, jos 3 tuntia soitetaan. On niin paljon jaettavaa pikkulapsiarkea, kun neljä kertaa vuodessa nähdään, Mikko kertoo.

Pizzat saatetaan tilata ja pari keppanaa juoda. Sitten kotiin – tai Barcelonaan, soittamaan kuulon alarajoja raatelevaa blacksabbath-jyminää marginaaliyleisölle.

– Niinhän se on, että jos Rippikoulu olisi ollut rokkibändi, tuskin toisiamme enää tapaisimme. Ei kutsuttaisi keikalle edes Waltikan Venetsialaisiin.

Death metal liimaa tietynlaiset ihmiset yhteen tehokkaammin kuin mikään muu, ylittää sukupolvet. En saa silmiäni irti vaarin öljyvärimaalauksista ja eri kalalajeja esittelevästä julisteesta.

– 90-vuotiaaksi keikkaillut Viljo halusi aina kuulla ensimmäisenä Rippikoulun uudet biisit. Kannusti meitä soittamiseen. Löysi ja kommentoi tahtilajimuutoksia, kyseli, mikä tämä maaginen sointu on.

Mikko toivoisi niitä lisää: uusia biisejä keikoille, uutta albumia, basson ja noitarumpujen kumua yli ajan virran.

– Se tulee siinä oikein hitaassa kohdassa, pitkissä raskaissa nuoteissa. Se osuu yleisöön ja tulee niin vahvana takaisin...

– Hei tarvitseeko Sitä analysoida? Sen soittaminen on niin iso, henkilökohtainen asia. Soitan Sitä niin pitkälle kun henki pihisee, jatkaa Janne.

ja vain tuuli oli hiuksissani
joki tiesi, että oli yksin
matkalla kohti loppua
elämän hiljaisessa virrassa

https://soundcloud.com/rippikoulu

Teksti ja kuva: Ilkka Palmu