Reissussa yhteistyö punnitaan
Työpaikalla
Mikko Kaisto ja Marko Aro Rauman Metsä Fibreltä olivat huoltotöissä Äänekoskella.
Syyskuun alussa Metsä Fibren Äänekosken tehtaalla koneet seisoivat. Niiden ympärillä huoltotöissä hyörii oman väen lisäksi satoja ulkopuolisia osaajia. Ennakkohuoltoasentaja Mikko Kaisto ja alueasentaja Marko Aro ovat saapuneet paikalle Rauman Metsä Fibreltä.
– Haihduttamossa ollaan ja venttiilejä vaihdellaan, Kaisto sanoo.
Tällä kertaa meneillään on 11 päivän mittainen rupeama reissutöissä.
– Samanlaisia ne koneet ovat Raumallakin, paitsi täällä tehdas on kokoluokkaa isompi. Vuodesta 2007 olen käynyt niin sanotusti vieraissa Joutsenon tehtaalla, ja täällä olen toista kertaa, Aro kertoo.
Huoltokeikat tuovat vaihtelua arkeen.
– Ylitöitä täällä tulee, ja lisäksi pääsee vähän näkemään toisen alueen porukoita ja verkostoitumaan, Kaisto perustelee.
Kun miehet kotiutuvat, seisokki alkaa muutaman päivän päästä myös Raumalla. Silloin huoltohommiin saadaan tuttuja apuun muun muassa Äänekoskelta.
Keikkatöissä tienaa ihan mukavasti, eikä asuinolosuhteissa ole moitteen sijaa, mutta kodiksi ei hotellista ole.
– Itse työ ei tunnu raskaammalta, mutta vieras sänky ja huono tyyny vaikuttavat, Aro sanoo. Hänellä onkin tapana ottaa oma tyyny mukaan. Kaisto komppaa, että parin huonosti nukutun yön jälkeen uni kyllö tulee pitkien työpäivien ja aterian päälle.
Illalla hotellihuoneessa ajatukset kääntyvät kotiin.
– Ikävä tulee lapsia ja vaimoa. Videopuheluita soitellaan päivittäin. Lapset kyselevät, että mitä olet tehnyt, milloin tulet kotiin ja mitä on tuliaisia. Pojat haluavat karkkia ja tytär vaatteita, Kaisto hymyilee.
Aron perheessä totutellaan siihen, että katraan vanhin on muuttanut omilleen.
– Vaimon kanssa puhuttiin, että yllättävän vähän on tytär käynyt. Sen verran on soitellut, että on kysynyt, kuinka täyteen pesukoneen uskaltaa pistää.
Tutun työparin merkitys reissutöissä on miesten mukaan aivan oleellinen.
– Se on semmoinen luottamushomma: Tietää, että toinen osaa kyllä hommansa, osaa auttaa silloin kun tarvitaan, ja pyytää myös apua, kun tarvitsee, Kaisto sanoo.
– Kun lisäksi tullaan hyvin toimeen ja ajatellaan töistä samalla tavalla, niin helppoahan siinä on olla. Meillä se menee niin, että kun Mikko on tuommoinen höpöttäjä, ja minä olen vähän hiljaisempi, niin Mikko höpöttää ja minä kuuntelen, Aro virnistää.
Teksti: Mari Schildt, kuva: Jussi Partanen

