Putoamissuojaimet tuovat turvaa työskentelyyn. Stora Enson Imatran tehtailla koulutetaan kunnossapitoa myös valjastyöskentelyyn, joka tehdään köysistä roikkuen.

Kuorimo

 

Kun Stora Enson Kaukopään tehtaalla alettiin kuusi vuotta sitten työntekijöiden toimesta tarkastaa turvavaljaita, oli tehtaalla niitä 46 kappaletta. Nyt määrä on melkein kuusinkertainen.

– Ihan kaikilla ei ole henkilökohtaisia valjaita, eikä ole tarvekaan, vaan yhteiskäytössä olevat valjaat riittävät tietyissä töissä, sanoo työsuojeluvaltuutettu Sami Ilves.

Kunnossapidon lisäksi valjaita käytetään prosessissa, kun esimerkiksi vaihdetaan viiraa tai kun mennään kiinteillä tikkailla paikkaan, johon ei ole saatu suojakaiteita. Silloin valjaat pannaan kiskojarruun kiinni.

Ilveksen mukaan valjaiden käyttö on omaksuttu erittäin hyvin, eikä kukaan suostu enää aloittamaan korkean paikan työtä ilman valjaita. Myös saksinostimen koriin noustessa laitetaan valjaat automaattisesti päälle.

Suomessa sattuu päivittäin putoamisesta johtuvia työtapaturmia. Putoamiset ovatkin kärkipaikoilla työpaikkojen tapaturmatilastoissa.

Putoamissuojaimet tuovat turvaa korkealla työskentelyyn. Tehtävään koulutetun tarkastajan on tarkastettava ja kirjattava putoamissuojaimet kerran vuodessa. Työntekijän on varmistettava suojaimien kunto joka kerran, kun hän käyttää niitä.

Imatran tehtailla pyritään laajentamaan putoamissuojainten käyttöä uusiin tehtäviin. Monia kunnossapidon tehtäviä, kuten esimerkiksi valaisimien huoltoja, sähköpiuhojen vetoja, putkikannakkeiden rakentamista ja rakenteiden purkua voidaan tehdä telineiden sijaan valjaissa roikkuen.

– Valjastyöskentely on sekä turvallista että kustannustehokasta, kun ei tarvitse rakentaa telineitä. Jos tulee jokin hep-hep-homma, telineet saadaan kyllä samana päivänä tehtaalle, mutta siihen voi mennä aikaa. Valjailla kohteeseen pääsee työskentelemään puolessa tunnissa, Ilves vertaa.

Hän kertoo, että valjastyöskentelyssä käytetään tukevia istumavaljaita, ei mitään rimpuloita. Köysi kiinnitetään yleensä katossa olevaan höyry- tai vesiputkeen.

– Köysi viedään ylös joko heittämällä tai kiipeämällä, kertoo Ilves, joka on itsekin ollut mukana, kun Tainionkoskella laitettiin valjaiden avulla öljynohjauspelti kartonkikoneen huuvan alle.

Työ on tehtävä aina turvallisesti, Ilves korostaa. Ensin tarvitaan lupa vuoromestarilta. Kun lupa on saatu, tehdään vaaran arviointi. Sitten tarkistetaan kaikki välineet ja puetaan valjaat. Työskentely vaatii aina kaksi tekijää, joista toinen kiipeää ja toinen varmistaa.

Teksti: Tiina Suomalainen, kuvat: Jukka Sinkkonen

Lisää artikkeleita:

Vapaa-aika
Pulmat
Pulmat
Takaisin etusivulle Lue lisää ajankohtaisia uutisia