Puheenjohtajalta: Kiitos teille jäsenet, kun jaksoitte olla mukana! Vahvinta on yhteistyö.

Kuorimo

 

Nyt on nähty se, mitä tapahtuu, jos yksi yritys lähtee hakemaan tulosta työntekijöiden kustannuksella ja työehtosopimuksen kautta, kun muut yritykset hakevat tulosta investoinneilla, innovaatioilla ja yhdessä työntekijöiden kanssa. Nähtiin 112 päivää pitkä työtaistelu, jonka aikana paperiliittolainen henki osoitti vahvuutensa. Henki, jolle pohja valettiin vuonna 1906, kun liitto perustettiin.

Alusta asti oli selvää, että UPM:n työntekijät eivät olleet lakossa liikkeellä vain omien työehtojensa, vaan myös muiden paperiliittolaisten ja koko kollektiivisen neuvotteluoikeuden puolesta. Paperiliitolla oli täysi syy puolustaa työntekijöiden oikeuksia, koska työnantaja koetti yksipuolisesti lisätä määräysvaltaansa. Tämän takia ja tästä syystä Paperiliiton taistelua tuki ammattiyhdistysliike kokonaisuudessaan, maailmanlaajuisesti.

UPM:n ammattiosastot pitivät kiinni ajatuksesta, että kaveria ei jätetä.

Kansainväliset tuenilmaisut kertoivat siitä, että liiton maine edunvalvojana on maailmalla edelleen arvostettu. Jos joku Suomessa ihmettelee, mihin ay-liikettä yhä tarvitaan, vastaus siihen saatiin tämän työtaistelun mukana.

UPM:n ammattiosastot pitivät kiinni ajatuksesta, että kaveria ei jätetä, ei, vaikka itselle olisi voinut olla tulossa paremmat sopimusehdot. Se, että työehtosopimus hyväksyttiin sovittelijan antaman sovintoehdotuksen pohjalta tarkoittaa, että hampaankoloon jää molemmilta osapuolilta hiertämään jotain: sovittelijan esityksessä on aina sekä kermaa että hiekkaa.

Työtaistelut eivät ole ylpeyden aihe, mutta silloin, kun on painavat syyt ryhtyä työtaisteluun, on taistelu käytävä. Ja nyt kun koneet on UPM:n työpaikoilla taas saatu käyntiin, on kaikkien etu, että työ alkaa sujua tuottavassa yhteistyössä.

Kiitos teille, jäsenet, että jaksoitte olla mukana ja luottaa yhteisen liikkeen voimaan!

Tehdään tulevaisuutta yhdessä ja koko jäsenistön parhaaksi, sillä vahvinta on yhteistyö.

Petri Vanhala