Poistetun konelinjan paikalle rakennetaan Valkeakosken Walkilla uutta 10 miljoonan euron konelinjaa.

Työpaikalla

 

Viikon kesti, että tehdassalin kattoon saatiin ripustettua pressuverho, joka ulottuu lattiaan saakka. Jättimäisen esiripun suojissa Walkin Valkeakosken tehtaalla rakennetaan pohjia 10 miljoonan euron konelinjalle. Investointi on tehtaan historian suurin.

Verhotulta paikalta purettu ja Puolaan siirretty konelinja oli Mika Helinin työpaikka 17 vuotta. Kun konelinja lopetettiin vuonna 2014, sanottiin irti 50 työntekijää tehtaan eri puolilta. Helin siirtyi toiselle päällystyskoneelle ja toimii sen koneenhoitajana.

– Nyt valmistuu kuppikartonkia, joka päällystetään muovilla, Helin kertoo ja vilkuilee näytöltä ajon sujumista.

Kahta tai kolmea pintaa yhdistävällä koneella päällystetään myös paperiteollisuuden käyttämiä kääremateriaaleja tai vaikka kuitukangasta. Lajeja on laaja kirjo.

– Lajinvaihtoon menee puolesta tunnista kuuteen tuntia. Tuotteesta riippuu, vaatiiko se telan, muovin tai pytynvaihtoa.

Helin on tyytyväinen nykyiseen työhönsä. Kun valvomossa tulee puhetta uudelle koneelle tarvittavista työntekijöistä, Helinen tämänhetkinen ajatus on, ettei hän taida siirtyä.

Helinin luotsaama päällystyskone on Valkeakosken tehtaan nuorin, vuodelta 1979. Se on simppeli mutta tehokas. Eri lajien vaatimat säädöt tehdään alkuperäisillä kytkimillä: niitä ei voi ohjata valmiilla ”resepteillä”, kuten useita kerroksia yhdistävillä koneilla.

Rakennustarvikkeisiin menee laminaattia

Toisia koneita on päivitetty ja säätöjä automatisoitu, jotta niillä voi ajaa monta päällystettä. Esimerkiksi rakentamisessa käytetyn uretaanilevyn pintalaminaattiin tulee vuorotellen paperia, alumiinia ja muovia seitsemän erillistä kerrosta.

Uuden konelinjan on tarkoitus käynnistyä ensi vuoden toisella neljänneksellä. Walki on suunnitellut tuotantolinjan itse ja tiedottaa sen olevan modernein koko maailman mittakaavassa. Linjalla pystytään valmistamaan suojapäällysteeksi paloturvallisia ja alumiinia korvaavia materiaaleja.

– Nyt kun halutaan säästää energiaa, eristäminen on olennainen kulmakivi rakentamisessa. Kun rakennusmääräyksiin tehtiin paloluokan muutos, se on lisännyt myös palosuojattujen levyjen kysyntää enemmän kuin tällä hetkellä pystytään valmistamaan, selittää pääluottamusmies Juha-Pekka ”Juuso” Mäkelä.

Walki Groupilta kuultiin elokuun alussa myös laajenemisuutinen, kun yhtiö kertoi ostavansa Suomesta kaksi pakkausvalmistajaa Westpakin ja Flexipackin, jotka työllistävät yhteensä noin 100 työntekijää. Kauppa toteutuu, jos kilpailuviranomaiset sen hyväksyvät. Valkeakosken Walkilla työntekijöitä on reilut 150, joka on kymmenesosa Walki Groupin maailmanlaajuisesta henkilöstöstä. Pietarsaaren Walkin tuotannossa työskentelee noin 130 henkeä.

»Ei sitä silloin 2014 osannut ajatella, että paikalle rakennetaan toinen kone.»

Walkin tehdas sijaitsee Valkeakoskella Paperituotteen alueella. Portti on yhteinen aaltopahvivalmistaja Adaran kanssa, jonka tehdasrakennukset sijaitsevat aivan vieressä ja joka työntekijät kuuluvat samaan Paperiliiton ammattiosastoon numero 70.

Pääluottamusmies Mäkelä ja työsuojeluvaltuutettu Jukka Lumijärvi seisovat uuden konelinjan päädyn kohdalla. Toinen pääty on kymmenien metrien päässä verhotulla alueella, jossa ovat yhä paikallaan aiemman linjan nostimet. Trukkiliikenne kulkee vierestä varastoon poikkeusreiteillä vielä useamman kuukauden.

– Ei sitä silloin 2014 osannut ajatella, että paikalle jonakin päivänä rakennetaan toinen kone, Lumijärvi toteaa.

Irtisanomiset olivat tuolloin kova paikka. Seuraavat yt-neuvottelut käytiin korona-ajan lomautuksista, joita ei toteutettu.

Walkilla on käytössä sekä keskeytymättömiä että keskeytyviä työaikamuotoja. Työntekijät ovat itse konekohtaisesti voineet sopia, tekevätkö mieluummin työaikamuodossaan 8- vai 12-tuntista vuorojärjestelmää. Se, että työntekijät voivat itse vaikuttaa työaikaansa auttaa työssäjaksamisessa ja edistää työhyvinvointia.

Työpaikan maine syntyy monesta asiasta ja se myös kiirii kauas.

– Tänne ajaudutaan aika paljon töihin niin, että kaveri suosittelee toiselle, toteaa Juha-Pekka Mäkelä.

Tehtaalla vallitsee omanlaisensa henki, joka on syntynyt pitkän ajan kulueessa ja on pysynyt yllä.

– Porukka on äärettömän ylpeitä työstään, sanoo Lumijärvi.

Teksti: Eeva Eloranta-Jokela, kuvat: Reima Kangas