Kana! Chicken dinner! Sadasta pelaajasta meidän tiimimme oli tällä kertaa paras. PUBG: Battlegrounds -pelin voittajajoukkue saa palkinnoksi virtuaalisen kana-aterian. Vaikka tätä kanaa ei voi suuhun laittaa, maistuu se aina yhtä hyvältä. Peli on yksi haastavimmista niin sanotuista Battle Royale -tyyppisistä peleistä, joissa taktikointi, refleksit, tiimityö, pelimekaniikan tunteminen ja onni ovat menestyksen avainasemassa. Tänään tähdet olivat oikeassa asennossa.

Kiinnostuin videopelaamisesta vasta vanhemmalla iällä. Nuorempana pidin sitä ajan haaskauksena ja käytin aikani mieluummin luovaan työhön ja opiskeluun. Nykyään videopelit, erityisesti PUBG, ovat osa lähes jokapäiväistä elämääni. Olen käyttänyt kyseiseen peliin jo lähes viisi tuhatta tuntia. Tuossa ajassa olisin voinut opiskella uuden kielen tai rakentaa kehoni kreikkalaisen patsaan kaltaiseen kuntoon. Kaduttaako? Ei lainkaan.

Vaikka kyseinen peli on yksi turhauttavimmista ajanvietteen muodoista, olen myös saanut siltä paljon. Pelissä menestyminen on toki mukavaa, mutta suuremmassa kuvassa se on sivuseikka. Olen tyytyväinen rooliini ammattimaisena viihdyttäjänä, mutta joskus kaipaan oikeasta työelämästä sosiaalisuutta ja työkavereita. Oma alani on varsin yksinäistä puuhaa. Kyseisessä pelissä on usein paljon niin sanottua tyhjää aikaa, jolloin pelikentällä on kätevä vaihtaa kuulumisia kavereiden kanssa ja jutella niitä näitä. Toisinaan peli on niin intensiivinen, että se vie mennessään arjen murheet täysin.

Olen niin vanha, että ensimmäinen videopeli, jota kotona pelasin, sisälsi kaksi viivaa ruudulla ja pallon. Kaverin kanssa liikutimme viivoja ohjaimella yrittäen osua palloon. Peli oli niin yksinkertainen, että ninjaleikit metsässä veivät nopeasti voiton. Vuonna 1997 koin ensimmäisen todellisen videopeliherätykseni, kun pelasin jouluna Final Fantasy VII -nimisen seikkailu-roolipelin läpi. Muistan, kuinka peli liikutti minua. Sen tarina oli immersiivinen, ja tunteikas, kuin hyvässä kirjassa tai elokuvassa.

2000-luvun alussa kiinnostuin muista asioista, kuten musiikista, taikuudesta ja ihmismielen kummallisuuksista. Pelit jäivät taka-alalle pitkäksi aikaa. Kun PUBG: Battlegrounds julkaistiin vuonna 2017, olin jo tehnyt harrastuksistani ammatin, ja joutilasta aikaa oli runsaasti päivätöiden puutteen vuoksi. Peli oli alkuun buginen ja kömpelö, mutta samalla hauska ja äärimmäisen koukuttava. Pelin kautta tutustuin ihmisiin, joita en aiemmin tuntenut, ja toisaalta monet kaverini ovat nyt ystävystyneet keskenään taisteltuaan yhdessä samalla virtuaalitantereella.

Peliteollisuus liikuttaa rahaa enemmän kuin elokuva- tai musiikkiteollisuus. SuperData Researchin vuoden 2020 tutkimuksen mukaan peliteollisuuden maailmanlaajuinen kassavirta oli 159,3 miljardia dollaria, kun taas elokuvateollisuuden oli 41,7 miljardia ja musiikkiteollisuuden 19,1 miljardia dollaria. E-sports-teollisuuskin pyörittää jo 3,8 miljardia dollaria, joten pelaamista myös katsotaan paljon. Suomalaisen peliyhtiö Remedyn uusin Alan Wake -pelin menestys osoittaa, että vaikka kansainvälisesti Suomi ei ole tunnettu elokuvamaana, on meillä vahva jalansija maailmassa videopelien suhteen.

Videopelaaminen on paitsi ajanvietettä, myös sosiaalisuutta, vuorovaikutusta ja jopa itsensä sivistämistä, kuten Ylen mainiossa dokumenttisarjassa ”Totta vai tarua: videopeleistä” osoitetaan. Egyptologi Mia Meri käyttää kuvia Assassin’s Creed - Origins -pelistä opettaessaan muinaisen Egyptin historiaa, ja keskiajan tutkija Jaakko Tahkokallio ihasteli Plague Tale: Innocencen yllättävän autenttista keskiajan kuvausta.

Olen keskustellut pelikaverieni kanssa niin työ- kuin parisuhdehuolista, väitellyt uskonasioista, pohtinut viittä elokuvaohjaajaa, joiden elokuvia katselisin loppuelämäni, onnitellut isyydestä, kuullut siitä, kuinka lapset kasvavat, tai kuinka kissa on jälleen virtsannut sänkyyn. Ja välillä olemme jakaneet ihanan virtuaalisen kana-aterian, joka ei ole vielä koskaan vienyt nälkää palata sitä uudelleen tavoittelemaan.