Paperityöväen Työttömyyskassa sulautuu A-kassaan 1.1.2025. Paperiliiton jäsenyyteen tai jäsenmaksuun muutos ei vaikuta.

Kuorimo

Sulautuminen ei edellytä Paperiliiton jäseniltä mitään toimenpiteitä, eikä jäsenten työttömyysturvaan tai etuuksien maksatukseen tule sulautumisen takia muutoksia. Työttömyyskassan jäsenyys siirtyy automaattisesti ja ilman katkoksia Paperityöväen Työttömyyskassasta Avoin työttömyyskassa A-kassan jäsenyydeksi vuoden 2025 alusta lähtien.  
Paperiliiton jäsenyyteen tai jäsenmaksuun muutos ei vaikuta. Paperiliiton jäsenmaksu sisältää jatkossakin työttömyyskassan jäsenmaksun. Myös nykyiset jäsenmaksuvapautukset pysyvät voimassa: liitto ei peri jäsenmaksua ajalta, jolloin jäsen ei saa veronalaista palkkaa, kuten esimerkiksi työttömältä tai pitkällä sairauslomalla olevalta. 
Liiton jäsenmaksu vuonna 2025 on 1,3 prosenttia ennakkoveron alaisesta palkasta.  
A-kassasta tulee tammikuussa Suomen kolmanneksi suurin työttömyyskassa, jossa on yli 250 000 jäsentä. Samalla Paperiliiton jäsenet pääsevät monipuolisten palvelujen piiriin. Liiton Vahvinta on yhteistyö -tunnus soveltuu myös kassojen yhdistymiseen.  
- Työttömyysturva ja työllistymisen tuki on sitä vahvempaa, mitä isompaan kassaan jäsenet kuuluvat. Paperin kassan sulautumien A-kassaan tuo Paperiliiton jäsenille lisää turvaa ja hartioita tilanteessa, jos jäsen irtisanotaan tai lomautetaan, toteaa Paperiliiton puheenjohtaja Petri Vanhala.  
Paperityöväen Työttömyyskassan henkilöstö siirtyy osaksi A-kassan henkilöstöä. A-kassa toimii samassa rakennuksessa Helsingin Hakaniemessä Paperiliiton toimiston kanssa. 
A-kassa on kaikille palkansaajille avoin, monialainen työttömyyskassa, joka tarjoaa taloudellista turvaa työttömyyden ja lomautusten ajalle. Lisäksi kassa maksaa muita etuuksia, kuten liikkuvuusavustusta ja muutosturvarahaa. Keskeinen osa toimintaa on yhteistyö 11 ammattiliiton kanssa ja mukaan tulee vuoden vaihteessa myös Paperiliitto. 
Sulautumisen vuoksi liiton jäsenrekisterin ja Paperityöväen Työttömyyskassan palveluissa on katkos 20.12.-1.1. järjestelmämuutosten takia. eAsioinnin käytön katkoksesta ja työttömyyskassan palvelujen siirtymisestä voi lukea lisää sivuilta 25 ja 26. 
Teksti: Eeva Eloranta-Jokela, kuva: Eija Valkonen