Paperiliitto luopuu lomakeskuksistaan. Liitto etsii Puralan, Särkelän ja Törmälän lomakeskuksille uutta omistajaa.

Kuorimo

 

Paperiliiton valtuusto hyväksyi syyskokouksessaan liiton hallituksen esityksen lomakeskusten myynnistä. Päätös oli yksimielinen. Valtuusto antoi liiton hallitukselle valtuudet toimiin, joilla lomapaikoista luovutaan ja päätetään lomapaikkojen alasajosta.

Lomakeskukset Törmälä, Särkelä ja Purala on perustettu Paperiliiton jäsenten virkistyskäyttöön. Viime vuodet suurin ja jatkuvasti enenevä osa käyttäjistä on ollut eläkeläisjäseniä.

– Lomakeskukset hankittiin erilaiseen tilanteeseen, kuin missä elettiin kipeää päätöstä nyt tehtäessä. Maksavia jäseniä oli uusinta lomakeskusta Särkelää hankittaessa yli kolme kertaa enemmän kuin tällä hetkellä, toteaa Paperiliiton talouspäällikkö Arto Turunen.

Liiton 2023 talousarvio on laadittu 10 000 maksavan jäsenen pohjalta. Lomakeskukset aiheuttavat liitolle vuoden jokaisena kalenteripäivänä 2000 euroa tappiota, eli tänä vuonna kaikkiaan noin 730000 euroa.

– Valitettavasti ei ole nähtävissä, että alijäämän suuruusluokkaa saataisiin pienennettyä muulla tavoin kuin myymällä ja lakkauttamalla lomakeskukset, Turunen sanoo.

Lomakeskukset ovat olleet liitolle iso taloudellinen satsaus ja näitä vapaa-ajanviettopaikkoja on pidetty tärkeinä. Lomamuistoja voi olla kertynyt kävijöille jo useamman sukupolven verran. Jäsenten vapaa-ajan vietto on kuitenkin muuttunut ja lomakeskusten käyttöaste jäänyt alhaiseksi. Lomakeskusten perustamisen aikaan työssäkäyvä jäsenistö oli valmis viettämään myös vapaa-aikaa yhteisöllisesti.

Koronasulun jälkeen käyttöasteet ovat jääneet entisestä. Paperiliiton valtuusto piti tärkeänä, ettei lomapaikoista luopumista enää pitkitettäisi. Raskaasti tappiollisen toiminnan ylläpito vaikuttaa pitkällä aikavälillä myös niihin resursseihin, joita liiton tulisi ensisijaisesti käyttää edunvalvontatyöhön.

Lomakeskusten toiminta jatkuu toistaiseksi ennallaan. Paperiliiton lomakeskuksissa työskentelee neljä vakituista lomapaikanhoitajaa.

Teksti: Eeva Eloranta-Jokela, kuvat: Reima Kangas, Juha Allan Ekholm, Miia Hyypiö