Paperiliiton ensimmäinen yrityskohtainen tes-kierros valmistui ennen kuin seuraava alkaa. Liiton sopimusasiantuntijat pyrkivät nopeuttamaan yritysten tes-koulutusta.

Kuorimo

 

Kierroksen viimeisen työehtosopimuksen Paperiliitto teki Huhtamäki Foodservice Nordicin kanssa. Osapuolet sopivat työehtosopimusratkaisun syyskuun loppuun 2025. Sopimus noudattaa palkankorotusten osalta niin sanottua yleistä linjaa kuten myös aiemmin huhtikuussa Konvertian kanssa tehty työehtosopimus, joka sekin tehtiin kahdeksi vuodeksi.

UPM:n sopimuksen viivästyminen johti siihen, että muiden aiemmin sopimuksen tehneiden yritysten tes-koulutuskierros siirtyi. Tulevaisuudessa koulutukset pyritään pitämään mahdollisimman pian yrityskohtaisen sopimuksen valmistumisen jälkeen.

– Tänä keväänä tes-tiedon tarpeeseen on vastattu luottamusmiehille pidetyillä yrityskohtaisilla tes-koulutuksilla ja ammattiosastojen kevätkokousten yhteydessä, sanoo vastaava sopimusasiantuntija Markku Häyrynen.

Yrityskohtaisesta sopimisesta johtuva muutos eli lomien uusi sijoittelu nousee yhä keskusteluun.

– Työpaikoilla tuntuu edelleen harmittavan nuo muuttuneet lomajärjestelyt ja myös se, että oma työehtosopimuskierros käytiin ennen kuin inflaatio alkoi kiihtyä. Kustannusten nousu aiheuttaa nyt kovasti keskustelua, kertoo sopimusasiantuntija Janne Sirviö.

Myös sopimusasiantuntija Jyri Peltolasta on ymmärrettävää, että talvi- ja kesälomiin tulleet laista johtuvat muutokset ovat aiheuttaneet ihmettelyä.

– Moni on kysynyt, miksei lomia voida toteuttaa kuten ennenkin. Kun asia on käyty läpi, on käynyt selväksi, miksei vanha lomajärjestely ole mahdollinen, Peltola sanoo.

Yrityskohtaisten sopimusten runko noudattaa aiempaa paperiteollisuuden tessiä numero 50 eli sisältö on sitä ennestään tunteville ollut pääosin tuttu.

– Koulutuksia on kaiken kaikkiaan pidetty tarpeellisena ja myös sitä, että käydään läpi koko työehtosopimus, ei vain muuttuneita kohtia, Peltola toteaa.

Paperiliittolaiset luottamusmiehet ovat aktiivisia olemaan yhteydessä liiton asiantuntijoihin. Kysyminen onnistuu myös lomakaudella: luottamushenkilöille tarkoitettu ja jaettu edunvalvontalinjan numero päivystää läpi vuoden maanantaista perjantaihin toimistoaikana.

Teksti: Eeva Eloranta-Jokela, kuva: Reima Kangas