Pakkaspäivä kokosi raumalaiset yhteen

Kuorimo

Paperiliiton osastojen tapahtumat vahvistavat lakon keskellä yhteisöllisyyttä.

UPM:n lakossa olevien ammattiosastojen tapahtumat ovat saaneet väen hyvin liikkeelle. Torstaina 3. helmikuuta Rauman osaston P42 jäsenet viettivät talvipäivää mukavassa pakkaskelissä Aarnkarissa.

Hernekeiton, makkaranpaiston ja saunan äärelle kokosi väkeä lisäksi Paperiliiton toimiston edustajien osallistuminen tapahtumaan. 

Yhteisöllisyyden tarve on tullut esiin myös viime viikon tapahtumissa Tampereen Tesomalla ja Kouvolan Kuusankoskella. Yhteiset tapahtumat ovat saaneet kiitosta, sillä niissä näkee työkavereita ja saa vaihdettua kuulumiset myös lakon aikana. 

Myös muiden lakossa olevien kannattaa seurata oman osastonsa tapahtumia Jämsänkoskella, Pietarsaaressa, Valkeakoskella ja Lappeenrannassa.