Herättyäni katsoin telkkaria ja neuloin, sitten tein aamupalaa. Pian lähdettiin miehen kanssa kaupoille hakemaan uudelle 500 litran akvaariolle tasoa, ryhdyttiin kasamaan sitä kotona ja syötiin välillä, kun oli mennä hermot. Nyt mietin jatketaanko kasausprosessia vai menenkö päiväunille. Sitten eväät reppuun ja yötöihin. 

Aamulla herätään vailla suunnitelmia, ja pian ollaan lähdössä lasten kanssa Sodankylään.

Olen Sotkamosta kotoisin, se oli hyvä paikka kasvaa. Koulussa opettajat kiinnitti huomiota huonoon keskittymiskykyyn, vaikka se ei haitannut mua. Menin tiskaamaan ja tarjoilemaan siihen hotelliin, jossa äiti oli kokkina, ja sitä kautta opiskelemaan ravintolakokiksi oppisopimuksella, mutta lopetin. Sitten pääsin oppisopimushaun kautta Terrafamen uuteen akku­kemikaalitehtaaseen. Sinne oli satoja hakijoita, 25 valittiin ja minä yksi heistä, ainoa nainen, 19-vuotias yli nelikymppisten joukossa. Tein töitä monta vuotta. Sitten kuulin, että Stora Enso alkaa hakea uusia työntekijöitä. Hain sinne, ja pääsin taas, oppisopimuksella.

Nykyään asun Kiimingissä uusioperhe-elämää mieheni ja hänen pienten poikiensa kanssa, tulin kuvioon muutama vuosi sitten. Vuoroviikot lasten kanssa sopii mulle hienosti.

Sain adhd-diagnoosin neljä vuotta sitten ja kokeilin lääkkeitä, mutta ne ei sopineet. Kai meillä on perheessä kaikilla vähän sellainen. Toissakesänä sanoin Jyrille että nyt olis Metallican konsertti, niin parin tunnin päästä oltiin jo matkalla Helsinkiin. Tai aamulla herätään vailla suunnitelmia, ja pian ollaan lähdössä lasten kanssa Sodankylään. Me tehdään ennemmin kuin mietitään!

Jyri on kotoisin Sodankylästä, heillä on poroja siellä, niin aika paljon menee aikaa porohommissa. Lokakuussa kerätään tokat, sitten poroerotus, osa teuraaksi, talvet aidoissa ja kesälaitumelle kun lumet sulaa. Kotona on sitten poronkäristys arkiruokaa. Eikä pala ruoka pohjaan, kun olen kokki!

Just tällä hetkellä olen tosi onnellinen ja kiitollinen. Olen riittävä itselle ja muille. Kun on perhe ja tekee osansa, ei tarvi pelätä että perusta pettää, vaikka tarviinkin menoa koko ajan. Paitsi kun neulon pipoja, se maadottaa mut. Teen pipoja ja sukkia ja kaulaliinoja, isompiin projekteihin ei keskittyminen riitä. Se ei haittaa! Mä käytän niitä apuja hyödykseni mitä mulla on, ja olen tyytyväinen tuloksiin.

Teksti: Ilkka Palmu, kuva: Teija Soini