»Osa ihmisistä leimataan ongelmaksi ja vaivaksi. Potkimme alaspäin.»

Kolumni

 

Muistan huhtikuun 20. päivän 2015 keväisellä kirkkaudella. Olo oli epäuskoinen eduskuntavaalien seuraavana päivänä. Suomea johtaisi Juha Sipilän (kesk.) siniruskea hallitus. Perussuomalaiset nousivat hallitukseen. Loppuun asti olin halunnut uskoa, että kova, haukkuva ja halveksuva suhtautuminen muualta tulleita ja vähemmistöjä, kuten suomenruotsalaisia, kohtaan ei edustaisi enemmistön ajatuksia. Vaalituloksen perusteella olin väärässä. Suomenruotsalaisena koin, että olemassaoloni kyseenalaistettiin. Olin ajan saatossa muuttunut kustannukseksi, ongelmaksi ja vaivaksi. Tajusin, etten halua asua kotimaassani, jossa en koe olevani toivottu, ja jossa pitää olla pahoillaan siitä, että puhuu toista kieltä. Vaalien jälkeisenä päiväni kirjoitin päiväkirjaani, että haluan pois. Muutinkin Ruotsiin, ja tunsin voivani hengittää vapaammin.

Hypätään syyskuuhun 2022, ja Ruotsin eduskuntavaalitulokseen. Pitkän jännitysnäytelmän lopuksi iski sama epäuskoinen olo, kuin Suomessa keväällä 2015. Vaikka sosiaalidemokraatit ovat suurin puolue, niin kiitos blokkipoliitikan, vaalien häviäjä, täkäläinen kokoomus Moderaterna, perustanee hallituksen Ruotsidemokraattien avulla. Oikeistoblokin tie valtaan onnistui päästämällä Ruotsindemokraatit mukaan. Puolue, jolla on ollut kytköksiä natsismiin, on tähän asti jätetty vallan ulkopuolelle.

Näitä – ja monia muitakin vaaleja – yhdistää se, että osa ihmisistä leimataan ongelmaksi ja vaivaksi. Potkimme alaspäin.

Brittiläinen kirjailija ja kolumnisti Owen Jones on puhunut siitä, miten vallanpitäjät ovat pyrkineet kääntämään kansalaisten vihan yhteiskunnan yläpuolella olevien sijaan toisiaan vastaan. Jones kuvaili tätä hajota ja hallitse -politiikaksi. Ilmeisen hyvin tämä politiikka näköjään toimii monessa maassa.

Ruotsin vaalien jälkeen olen usean otteeseen miettinyt, miten moni ihminen tulee tuntemaan olonsa ei-toivotuksi maassa, joka on kotimaamme syystä tai toisesta. Montako meistä muuttaa pois? Ja milloin opimme, ettei pidä potkia alaspäin?