Oppisopimuskoulutus auttoi syventämään osaamista.
Arjessa
Ruupe Taavitsainen toivoo saavansa Tervasaaresta jossakin vaiheessa vakituisen työpaikan.
KUKA: Ruupe Taavitsainen, 23. MITÄ: Prosessihenkilö. MISSÄ: Tervasaaren paperitehdas. OSASTO: 45.
– Olin hyvin iloinen. Varmuudella ainakin kahdeksi vuodeksi töitä. Näin kuvailee tunnelmiaan Ruupe Taavitsainen, kun hän loppuvuodesta 2023 sai kuulla päässeensä oppisopimuskoulutukseen UPM:n Tervasaaren tehtaalle Valkeakoskelle.
Valmistuttuaan viime vuoden lopulla Taavitsainen sai määräaikaisen työn jälkikäsittelystä. Näillä näkymin työt jatkuvat vuoden loppuun.
– Meitä oppisopimuskoulutettavia oli kymmenkunta, viisi samalta paperikoneelta, jolla minä olen. Meidän porukasta kaksi sai vakituisen paikan ja loput määräaikaisen, Taavitsainen kertoo.
Oppisopimuskoulutuksia järjestetään Tervasaaressa nykyään harvemmin kuin kerran vuodessa ja koulutukseen otettavien määrä on pienentynyt huomattavasti, kertoo pääluottamushenkilö Arto Reinikainen. Hän toteaa, että oppisopimuspaikan saaminenkaan ei takaa välttämättä edes määräaikaista jatkoa.
Taavitsainen toivoo saavansa tehtaasta jossakin vaiheessa vakituisen työpaikan.
– Tykkää työstäni. Työkaverit ovat mukavia ja työ vaihtelevaa. Työpisteet vaihtelevat kalanterin, pituusleikkurin, pakkaamon ja urkin eli uudelleenrullauskoneen välillä.
Peruskoulun jälkeen Taavitsainen hakeutui kavereiden vanavedessä ammattiopistoon opiskelemaan prosessinhoitajaksi. Harjoitteluja ja kesätöitä hän teki Takolla Tampereella.
– Jo silloin tuli fiilis, että tämä voisi olla se oma ala.
Kun kesätyölle ei tullut Takolla jatkoa vuonna 2023, Taavitsainen päätti hakea oppisopimuskoulutukseen Tervasaareen.
– Prosessiteollisuuden perustutkinnossa opitaan kaikesta vähän. Oppisopimuskoulutuksessa mennään syvemmälle. Tuli paljon uutta tietoa.
Siitä Taavitsainen ei osaa iloita, että ehti alta pois ennen Takon lakkauttamista.
– Siellä oli tuttujakin töissä. Päällimmäisenä on suru heidän puolestaan.
Teksti: Tiina Suomalainen

