”Meitä siistauksen operaattoreita on Nokian Essityllä aina kaksi vuorossa, ja asiakkaamme on paperitehdas. Me teemme keräyspaperista valkaistua massaa paperitehtaan tarpeisiin: vaaleampaa ja vähän tummempaa.  

Pääprosessi on siistaus, johon kuuluu karkealajittelu ja hienolajittelu. Kenttämies hoitaa karkealajittelussa pulpperointia. Kun rekat tuovat keräyspaperia, avataan paaleja ja kauhakuormaajalla siirrellään paperia oikeisiin paikkoihin. Toisella miehellä on hienolajittelun valvomo. Silloin vastuulla on kaikki karkealajittelun jälkeiset osat.  

Kun prosessista on kysymys, tulee myös roskaa. Meidän tapauksessamme se on nollakuitua. Se saostetaan lietteenkäsittelyprosessissa, jolloin se saadaan kauhottua kroftien pinnalta. Se menee edelleen Bellmereille, eli lieteen puristimille, ja kuljetinta pitkin voimalaitokselle. 

Meille kuuluu myös tehtaan raakavesiaseman, kemiallisen vesiaseman ja jätevesitaitoksen ajaminen. Pidämme huolen, että tehtaalla riittää vettä prosesseihin, ja että jätevesi käsitellään biologisesti.  

Jos kaikki menee hyvin, työ valvomossa on rauhallista. Laitoshan on automaattinen, periaatteessa, mutta ei se varastosäiliöihin itsestään polymeerejä lisäile. Me yritämme pitää prosessin mahdollisimman tasaisena ja systeemin pystyssä.   

Työssä turvataan massan saanti paperikoneelle. Myös jätevesilaitoksen on pakko toimia. Jos se ei toimi, sitten ollaan kaikki seis, paperikoneita myöten. Ja jos raakavesiasema ei toimi, koneille ei saada vettä. 

Se, että ollaan häiriötilanteessa ratkaistu ongelma ja pystytään jatkamaan, vaikka laitos olisi käynytkin alhaalla, silloin ollaan päästy siihen, että meille on järkeä maksaa palkkaa. 

Meikäläisen työuran aikana siistaus on muuttunut siten, että työmiehestä on tullut asiantuntija. Asiantuntijuus on sitä, että toimimme itsenäisesti, ja ongelmatilanteita ratkomme yhteistyössä kunnossapidon kanssa. Tässä on oman tekemisen vapaus, mutta myös vastuu -  sekä tuotteesta että tuloksesta.  

Ajamme prosessia niin lujaa, kuin sitä pystyy ajamaan. Kaikki tehot otetaan laitoksesta irti. Sellu on kallista, mutta kierrätyskuitua saa vähän halvemmalla tehtyä. Euro puhuu, niin sanotusti. 

Kun on vastuuta annettu, se pitää myös hoitaa niin, ettei töitä tarvitse tehdä moneen kertaan. Virheet ovat kalliita. Reseptit, joilla paperikoneita nyt ajetaan, perustuvat siihen, että koneelle menee aina 60-70 prosenttia uusiomassaa. Vaikea sitä on sellulla korvata. Tai voi korvata, mutta sitten pitää kaivaa lompakkoa. 

Kyllä se oman tekemisen laatu on parhaimmillaan, kun pystytään häiriöttä ajamaan ja tuottamaan oikean laatuista tavaraa, oikeaan aikaan ja oikealla vaaleustasolla. Se maksimoi tehtaan käytön, joka taas näkyy tuloksessa. Ja tulevat ne vihreät arvotkin täytettyä. 

Kuvittelisin, että tämä on tulevaisuutta. Kotioloissakin tulee huolehdittua kierrätyksestä. Vien paperit suoraan työmaan pulpperiin, ja niistä tehdään vessapaperia. Se on Cleantechiä parhaimmillaan, kun teemme hylkypaperistä massaa paperitehtaalle. 

Kun hommat on saatu tehtyä, kyllä siinä saa tyytyväinen olla, ja pitääkin olla. Kokenut siistaaja saattaa näyttää hitaalta, mutta sanotaan näin, että siinä ei tehdä virheitä. Jos tulee ongelma, turhat liikkeet jäävät välistä. Riskejä tulee kemikaalien ja höyryjen kautta, eikä hätäiset päätökset yleensä kannata.  

Peroksidi, lipeä ja vesilasi ovat pääkemikaalit. Hiilidioksidilla säädetään prosessin happamuutta. Hiilidioksidi on petollinen, hajuton ja mauton aine, joka syö hapen. Rikkihappoa käytetään ph:n säätöön ja fosforia ja ureaa ravinteina jätevesilaitoksella. Turvallisuus edellä on aina mentävä. Henkilövahinkoja ei ole käynyt, mutta aina voi sattua. 

Työkaverit ovat kouliintuneita hommiinsa. Kun pidämme kahvipaussia, menemme yhdessä yläkerran valvomoon. Samalla pidetään pieni pystypalaveri. Meillä on mukava porukka. Ei kukaan ole 20 vuotta, kuten minä, samassa firmassa, jos se ärsyttäisi.  

Tämä on itsenäistä työtä, eikä tarvitse yhdessä, pienessä tilassa nököttää. Olen oman lokeroni löytänyt. On kiva olla töissä.” 

Teksti: Mari Schildt
Kuva: Mika Kanerva