Oma koti on kaikille tärkeä rauhoittumisen paikka, mutta siihen yhteneväisyydet päättyvätkin. Paperiliittolaiset kertovat, mikä tekee heidän asunnostaan kodin.
Kansijuttu
Sohva on Pekko Aholle paras paikka rentoutumiseen. Tällä kertaa hän saa sinne seuraa avopuoliso Heidistä, kuopus Eveliinasta sekä Aatu-koirasta.
Enni Lähteenmäelle on tärkeää, että keittiö pysyy siistinä.
Joona Harhalan ja hänen vaimonsa Karoliinan kotona ei televisio pauhaa. Jos jotain katsotaan, niin sitä varten on katossa videotykki.
Pekko Ahon perheessä on kaksi koiraa.
Ahon perhe asuu vuokralla kaksikerroksisessa paritalossa.
Enni Lähteenmäki haaveilee omasta ompeluhuoneesta.
Enni Lähteenmäki sanoo, että oli koti-ihminen jo lapsena
Joona Harhalan kodin erikoisuus on värejä vaihtava ja musiikkia soittava löylykiulukaiutin.
Joona Harhalan kotona imuroi robotti.
PYÖRITYS alkaa heti paritalokodin oven takaa Ylöjärven Metsäkylässä. Tällä asuu Pekko Aho avopuolisonsa Heidin kanssa sekä 14-vuotias Alex, 11-vuotiaat Laura ja Mirella, viisivuotias Eveliina sekä koirat Aatu ja Alma.
– Vaikka vilskettä onkin, niin koti on paikka, jossa voi olla rauhaksiin. Täällä asutaan vähän sivummassa, mutta silti on muitakin taloja. Pääsee metsään koirien kanssa lenkille ja kävelylle. Koulu näkyy melkein ikkunasta ja nuorimman päiväkotikin on melkein vieressä, Aho juttelee.
Kun Aho saapuu kotiin tuotantotyöntekijän työstään Encore Ympäristöpalveluista, hän istuu mielellään keittiön pöydän ääreen kahville ja katselee pihalle. Keittiön ikkunasta näkyy puita, parkkipaikkaa ja koiria ulkoiluttavia ihmisiä. Hän miettii, että se on mukavan arkista, kunnon lähiöunelmaa.
Hiljaisuus on luksusta varsinkin silloin, kun työmaalla on jatkuva, kova meteli.
– Tämä asunto tuntui kotoisalta saman tien. Sitä on vaikea pukea sanoiksi. Vaikka lähistöllä asuu muitakin lapsiperheitä, on kuitenkin rauhaa ja rauhallisuutta, hän miettii.
Hiljaisuus on luksusta varsinkin silloin, kun työmaalla on jatkuva, kova meteli.
– Siksi kotona on kiva olla varsinkin silloin, kun on aivan hiljaista. Ei kuulu minkäänlaista melua, ei edes autojen ääniä.
Oman kodin huippuhetki onkin Aholle silloin, kun lapset ovat nukkumassa ja koirat on käytetty ulkona.
– Siinä saa sen tunnin, kaksi ihan luvan kanssa maata sohvalla. Mitään miesluolaa minulla ei ole, enkä sellaista tarvitsekaan. Minulle riittää, kun menen sohvalle makaamaan, niin toinen koirista hyppää kainaloon. Jos katoaisin omaan miesluolaani, en voisi kuitenkaan olla siellä yksin. Lapset tulisivat mukaan, hän juttelee.
Lasten makuuhuoneet ovat yläkerrassa, vanhempien alakerrassa.
– Aiemmin oltiin kaikki samassa tasossa. Monet sanovat sisärappusia turhiksi neliöiksi, mutta kyllä ne vain tuovat aika paljon lisäarvoa asumiseen, hän sanoo.
Vuokralla asumista saa perustella
Ahon perheelle sopiva asumismuoto on vuokra-asunto.
– Asuminen on helppoa. Mitään remontteja ei tarvitse miettiä, eikä täällä sellaisia tarvittaisi muutenkaan, koska asunto on hyvässä kunnossa, hän sanoo.
Vuokralla asuminen ei Suomessa ole se tyypillisin lapsiperheen asumismuoto. Aho sanoo, että välillä sitä saa kysyjille perustella. Heillä asia ratkesi siinä vaiheessa, kun perheen lapsiluku kasvoi kerralla yhdestä kolmeen.
– Iso lapsiluku mutkistaa asunnon ostamista. Tarvittaisiin isompi talo, se vaatii taas enemmän rahaa. Pankit eivät ihan hirveän mielellään myönnä isoa talolainaa ensiasunnon ostajille, vaikka työt olisivat kuinka vakituisia, hän sanoo.
Aho myöntää, että jos kelloa käännettäisiin taaksepäin 15 vuotta, silloin olisi ollut järkevämpää ostaa se kaksio pesämunaksi, sen jälkeen kolmio ja sitten talo.
Silloin olisi ollut järkevämpää ostaa se kaksio pesämunaksi, sen jälkeen kolmio ja sitten talo.
– Kun tulee tuplaraskaus, sellaista on jo huomattavasti vaikeampi järjestää, Aho sanoo.
Hän miettii, että lähitulevaisuudessa asuntoon voi tulla tilaa.
– Ei siihen mene monta vuotta, kun siskojen naama alkaa niin ärsyttää, että esikoinen lähtee omillensa. Hetken ajan päästä lähtee kaksi seuraavaa. Ei meidän enää silloin kannata näin isoa asuntoa pitää. Silloin voikin jo miettiä, pitäisikö ostaa kolmio. Silloin oltaisiin iäkkäitä ensiasunnon ostajia, hän naurahtaa.
Aho sanoo, että vuokra-asumisessa on kiistatta hyviä puolia.
– Jos olisi omakotitalo, 5–6 huonetta ja iso piha, niitä tarvitsisi hoitaa. Tämä on vaivattomampaa. Remontoiminen ei ole omalla vastuulla.
Vuokra-asunnosta pääsee myös halutessaan helposti eroon.
Aho sanoo ajatelleensa, kun on katsonut Ukrainan hävitystä, miten pahalta mahtaa tuntua, kun oma talo tuhotaan. Hän miettii, pääseekö vuokra-asuja siinä tilanteessa helpommalla.
– Sota, kyllä se vähän stressitasoja nostaa. Olen sanonut lapsille, että meillä ei ole tässä mitään hätää. Sota on tuolla, se ei ole täällä. Tänne asti ei ole tulossa mitään eikä ketään, ei ainakaan huomaamatta. Meillä on turvallista.
Lapsen koulu ratkaisi asuinpaikan
Koti tuli kuin kaupan päälle, kun raumalainen Enni Lähteenmäki perusti uusioperheen avomiehensä kanssa yli vuosikymmen sitten. Valinta oli käytännön sanelema juttu.
– Muistan että silloin, kun ensimmäinen lapsi teki lähtöä kouluun, mietittiin mihin kouluun hänet laitetaan. Sen mukaan on päätetty, missä asutaan, Lähteenmäki miettii.
Kodista on edelleen lyhyt matka minne vain. Kun Lähteenmäki polkaisee polkupyöränsä vauhtiin kotitalon pihalta, hän on töissä Rauman UPM:n tehtaalla alle puolessa tunnissa. Tai olisi, jos tehdas olisi käynnissä. Prosessihenkilön työt PK 1:llä odottavat lakon päättymistä.
Imuri käy joka päivä. En minä siitä hommasta tykkää, mutta se on nopeampaa, kun sen tekee joka päivä.
Lähteenmäki sanoo, että oli koti-ihminen jo lapsena. Kavereita hän näki mielellään muualla. Lähteenmäki viihtyi hyvin itsekseen, ja viihtyy edelleen. Parasta on, kun meluisan päivän jälkeen astuu hiljaiseen, puhtaaseen kotiin.
– Imuri käy joka päivä. En minä siitä hommasta tykkää, mutta se on nopeampaa, kun sen tekee joka päivä. Ei koko taloa, mutta vaikka keittiön imuroin. Minusta on kiva, että keittiö on puhdas, kun nukkumaan menee. Aamulla herätessä ei ensimmäisenä tarvitse ruveta laittamaan astioita tiskikoneeseen, hän miettii.
Keittiön ikkunasta avautuu näkymä pihalle. Noissa puissa perheen neljä lasta ovat ahkerasti kiipeilleet.
– Varsinkin talvella oli sanottu, että ei kannata kiivetä jäätyneellä oksalla. Sitten se katkesikin, hän muistaa.
Tilaa tulee, kun lapset muuttavat
Enni Lähteenmäen perheessä nuorinkin lapsista on jo päättämässä peruskouluaan.
– Kun lapset olivat pieniä, silloin tilaa olisi halunnut enemmänkin. Lapset ravasivat rallia ympäriinsä, ja Plastomopoilla mentiin peräkkäin. Ovenkarmeja sellainen söi, hän hymyilee.
Koti on kestänyt silti hyvin.
– Meillä ei ole sellaisia huonekaluja, ettei niihin uskaltaisi koskea. Tai että tuoli olisi niin kallis, ettei siihen voisi istua.
Vaikka koko katras asuu edelleen kotona, pian koittaa aika, jolloin kotona tilaa on enemmän kuin vielä koskaan.
Olen ajatellut, että ehkä voisin saada vaikka ompeluhuoneen, kun lapsia muuttaa talosta.
– Olen ajatellut, että ehkä voisin saada vaikka ompeluhuoneen, kun lapsia muuttaa talosta. Ompelukset voisi jättää käsistä, eikä tarvitsisi aina kerätä niitä siistiin pinoon. Ja saisi vetää oven perässään kiinni, hän miettii.
Lähteenmäki pitää aina kahta käsityötä käsillä: helpompaa ja vaikeampaa. Juuri nyt kirjoneulesukkaan syntyvä hevosenpää teettää aika tavalla miettimistä.
– Halvemmallakin vaatteita saisi, kun hakisi kaupasta! Kankaat maksavat nettikaupoissa 25 euroa metriltä, eikä metrillä saa tunikaa aikaan, hän miettii.
Tänä talvena, kun lapset ovat lähteneet aamulla kouluihinsa, vanhemmat ovat pakanneet sukset autoon ja lähteneet hiihtämään jopa viisi kertaa viikossa.
– Ne samat ihmiset siellä aamuisin hiihtävät, me ja eläkeläiset, Lähteenmäki hymyilee.
He ovat myös etsineet geokätköjä ja koonneet kaatopaikkakuorman.
– Toisilla on aina neljä rautaa tulessa ja valittavat, että ovat ihan loppu, eivätkä ehdi sitä tai tätä. Minä olen todennut, että kyllä minulla ainakin on aikaa istua tässä sohvalla ja kutoa. Se on miten asiansa itse järjestää.
Robotti-imuri ja älypistorasioita
Hämeenlinnalainen Joona Harhala on aina ollut kiinnostunut tekniikasta. Hän asuu yhdessä vaimonsa Karoliinan kanssa Hämeenlinnassa rivitalokolmiossa.
– Kotityöt jakautuvat meillä siten, että molemmat yrittävät pitää keittiön siisteystasoa yllä, ja imuroinnin hoitaa robotti. Se on kyllä vuosituhannen paras keksintö.
Imurointia varten Harhala nostaa tuolit pöydälle ja lähtee pois laitteen tieltä.
Imuroinnin hoitaa robotti. Se on kyllä vuosituhannen paras keksintö.
– Silloin tällöin kun muistaa ottaa nurkat, joihin se ei pääse, niin pysyy koti puhtaana, hän juttelee.
Muutakin tekniikkaa löytyy. Älypistorasioita voi käyttää netin kautta. Niillä voi säätää valaistusta tai laittaa vaikka valmiiksi ladatun kahvinkeittimen päälle ennen kotimatkaa Tervakosken koneenhoitajan töistä. Oma järjestelmänsä valvoo huoneiden kosteutta ja lämpötilaa. Sen sijaan televisiota kodissa ei ole.
– Ostin ensimmäiseen omaan asuntooni tv:n, toiseen se vielä tuli mukana, mutta sitten se meni vanhemmille. En oikeastaan tiedä, mihin tänne sen telkkarin laittaisi. Näin meillä on eletty jo useampi vuosi, hän kertoo.
Jos pariskunta haluaa katsella ohjelmaa tai elokuvaa, sitä varten heillä on katossa videotykki ja olohuoneen ruokailutilaan viritettävä valkokangas.
– Meillä ei ole tv-taustamelua, vaan keskitymme ohjelmaan, jos jotain katsomme. Videotykki vie vähemmän tilaa kuin televisio veisi, Harhala sanoo.
Isännän ylpeys on erikoisuus, joita löytyy todella harvasta kodista: värejä vaihtava ja musiikkia soittava löylykiulukaiutin.
– Zone on suomalainen innovaatio, johon startup-firma keräsi joukkorahoituksen. Olen ollut kyllä tyytyväinen, että osallistuin. Musiikkia tulee kuunneltua saunassakin nykyään, rokki soi. Minulle se on parasta rauhoittumista, hän juttelee.
Kiulu toimii muuallakin kuin saunassa. Sen voi täyttää jäillä ja juomilla ja ottaa rannalle mukaan.
– Monikäyttöinen ämpäri, Harhala tarkentaa.
Omakotitalo vai sittenkin asuntoauto
Mitä hän oikeastaan haluaa asumiseltaan ja kodiltaan, sitä Harhala kertoo miettineensä viime aikoina.
– Olen vähän haikaillut, että omakotitaloa tekisi mieli. Saisi enemmän tilaa puuhastella, kun täällä ei siihen juuri ole mahdollisuuksia ilman autotallia tai muuta harrastetilaa. Meillä on pienenpieni kylmävarasto, jossa säilytän työkaluja. Kun kelit sallivat, pihalla voi vähän puuhastella, hän sanoo.
Mutta sitten tulee se mutta.
Sellainenkin ajatus on, että tarvitseeko sitä kiinteätä kotia olla missään.
– Aina tulee vastaan se, että mistäs sitä rahaa saisi sen verran. Vaimo on juuri perustamassa omaa yritystä. Siksi tällä hetkellä on tilanne se, ettei isompaan asuntolainaan ole varaa.
Harhala on miettinyt sellaistakin vaihtoehtoa, että jos ei olisikaan niin sidottu seiniin.
– Sellainenkin ajatus on, että tarvitseeko sitä kiinteätä kotia olla missään, hän kysyy.
Vaihtoehto voisi olla vaikka matkailuauto. Vai hankkisiko asunnon jostain päin maailmaa, asuisi siellä hetken ja matkustaisi taas seuraavaan paikkaan? Mitä koti edes on?
Hän miettii, että ehkä koti on parisuhde: olla siellä, missä vaimokin on.
– Ehkä se, mihin haluan panostaa, ei ole se asuminen. Jos raha menee pääasiassa asumiseen, silloin elämästä puuttuu aika paljon.
Ei pysty harrastamaan. Mutta sekin on mahdollista, että hankimme sen omakotitalon. Sitähän en vielä tiedä, haluanko asettua aloilleni vai lähteä maailmalle, hän miettii.
Onneksi päätös on omissa käsissä. Sekin on tärkeää. ∙
Teksti: Mari Schildt, kuvat: Mirjami Liimatainen, Jussi Partanen, Reima Kangas