Olemme älykkäitä olentoja ja negatiivisten kokemusten unohtaminen on meille lähes mahdotonta.

Kolumni

 

Wiljamiksi ristimämme romanian pakolainen aloitti uuden elämänsä Suomessa 2020 kevättalvella, juuri ennen kuin pandemia alkoi toden teolla jylläätä. Pentue oli löydetty hylättynä pellolta ja paikallinen eläinlääkäri ja rescue-­aktivisti pelasti pennut koiratarhallensa. Wiljami eli lapsuutensa häkissä muiden koirien kanssa, tavaten vain harvoja ihmisiä. Matka Suomeen lentokoneessa oli stressaava. Kun autoin Helsinki-Vantaalla kantamaan koirahäkkejä pakettiautosta, olivat muut koirat jo alistuneita kohtaloonsa. Wiljami oli ainoa joka yritti taistella loppuun saakka ja rymisteli kuljetuskopassansa.

Aiemmin kyykkypissalla käynyt Wiljami opetteli nostamaan koipeaan nähtyään kulman kundien tapoja.

Kotimatka Tampereelle meni pitkin hampain. Uuteen kotiin päästyään Wiljami otti paikakseen makuuhuoneen, josta tuijotteli epäileväisenä uusia omistajiaan. Matka oli traumaattinen ja olento peloissaan, joten annoimme koiran olla rauhassa. Pissat tuli imurinvarteen. Onneksemme Wiljami on perso ruoalle, joten luottamusta rakennettiin hiljalleen aterioiden kautta. Ensimmäisellä ulkoilureissulla rohkeus päättyi kynnykseen, hiljalleen päästiin pidemmälle. Viikon ajan ulkoilu rajoittui ulko-oven läheisyyteen, mutta reviiri laajeni päivittäin.

Pandemian vuoksi emme pystyneet totuttamaan Wiljamia vieraisiin normaalisti, joten epäluulo tuntemattomiin oli ymmärrettävää. Alkuun koira haukkui naapurit, vastaantulijat ja postinjakajat. Kaikki pelotti. Ajan myötä kodista alkoi tulla koti ja masennus väistyi uuden elämän ihmeellisyyksien tieltä. Millainen kokemus olikaan, kun ensimmäisen kerran sai maistaa paistettua lohta! Häkissä ruokana oli ollut vain koirannappulaa. Isännän kalastamaan särkeen piti jo hieraista itseään, niin valloittavalle se tuoksui.

Reviiri laajeni entisestään ja uteliaisuus voitti pelon. Lähikulmien koirat tulivat tutuksi ja Wiljami seurasi heidän käyttäytymistään tarkasti. Aiemmin kyykkypissalla käynyt Wiljami opetteli nostamaan koipeaan nähtyään kulman kundien tapoja. Koirien kanssa lapsuutensa viettäneenä, uudet koirat eivät olleet ongelma, ja kaikkien kanssa tultiin toimeen. Romanialaisesta koirahäkistä Suomen kaupunkiympäristöön on pitkä matka fyysisesti ja henkisesti. Uusia asioita kohdattiin joka päivä. Särkänniemen vieressä lenkkeilevät ponit olivat ensimmäisellä kerralla psykedeelinen kokemus ja Onkiniemen rannan kanadanhanhet järkyttäviä kaakattajia. Hissiin ei millään ilveellä olisi haluttu mennä, paitsi lopulta kalkkunaleikkeiden avulla ja silloinkin vastentahtoisesti. Nykyään hissi on koettu huomattavasti rappuja järkevämmäksi tavaksi liikkua kerrosten välillä.

Sopeutuakseen jännittävään ympäristöön Wiljami kehitti rutiineja, joita on syytä seurata tarkasti. Aamulla ensimmäisenä omistajansa nähdessään täytyy venytellä, heiluttaa häntää ja päästää asiaan kuuluva haukoitusnauku, ääni, jota olen kuullut vain Wiljamin tuottavan. ”Hyvää huomenta, olisiko aamiaisaika?”. Ulos mennessä pitää aina kulkea käytävän oikeaa puolta. Jos isäntä sattuu tukkimaan tien, tungetaan välistä tai odotetaan että tilaa tulee. Jos omistaja nousee ylös lattialta, noustaan kahdelle käpälälle ja heitetään yläfemmat.

Nykyään Wiljami on varsin iloinen ja onnelliselta vaikuttava koira. Juuri mikään ei pelota, ei edes kotimme vieressä rakentuva ratikka, jonka työmaasta pamahtelee välillä kovia ääniä. Ukkonen ja ilotulitukset eivät voisi vähempää kiinnostaa, mitä nyt raketteja on hieno katsella ikkunasta.

Koirista voisi ottaa oppia. Mutta eihän meitä voi verrata, koirat ovat yksinkertaisia eläimiä joiden aivot eivät ole kehittyneet kovin pitkälle. Eihän heillä ole syytä kantaa ahdistusta ja elämän traumoja. Me ihmiset taasen, me olemme älykkäitä olentoja ja menneisyyden negatiivisten kokemusten unohtaminen on meille lähes mahdotonta, koska olemme niin viisaita. Helppohan koiran on olla positiivinen, yksinkertainen olento kun on. Mutta silti joskus katsellessani Wiljamia, mietin, voisiko hänen filosofiastaan omaksua jotain? Katto on pään päällä, ruokaa kaapissa, hiukan leluja, puoliksi syöty luu, kaupunkia ja luontoa pääsee tutkimaan. Kaikki on tällä hetkellä ihan hyvin.