Nokialle kylmä suunnitelma

Kuorimo

Pehmopaperivalmistaja Essity aikoo sulkea Nokialta pehmopaperikoneen ja vähentää 30 työpaikkaa.

Pääluottamusmies Mika Lehtonen yllättyi yt-kutsusta ja sen sisällöstä täysin. Neuvottelut PK7:n sulkemisesta ja henkilöstön vähennyksistä alkavat 25. maaliskuuta.

Neuvottelut koskevat kaikkia henkilöstöryhmiä. Essityn Nokian tehtaalla on henkilöstöä kaikkiaan 200, joista 143 on työntekijätehtävissä.

Suljettavaksi suunniteltu paperikone pysähtyisi tämän vuoden kolmannella neljänneksellä eli syyskuun loppuun mennessä. Suunnitelma on shokki koko tehtaalle ja erityisesti PK7:lla työskenteleville.

­- Kyllä tieto oli mykistävä. Vaikuttaa siltä, että työnantaja ampuu turhan isolla tykillä, kun koronapandemian takia ollaan yhä talouden aallonpohjassa, lentokentät ja ravintolat suljettuina. Ihan kuin ei otettaisi huomioon sitä, että kun taas palataan niin sanottuun uuteen normaaliin ja ihmiset alkavat liikkua, kädet kuivataan mieluummin paperiin. Puhaltimet irrotettiin seinistä jo pandemian alussa, näkee Lehtonen.

Ajankohta mietityttää

Lehtosen on vaikea käsittää, miksi yritys halusi tehdä jyrkän liikkeen Suomessa juuri nyt.

- Jos mietitään, missä tilanteessa oltiin vuosi sitten, niin koneet kävi punaisena, asemat ja ravintolat olivat vielä auki ja kaupoista hamstrattiin pehmopapereita. Miksi ei voitu odottaa syksyyn, kun tilanne voi olla rokotusten edettyä aivan toinen kuin nyt? 

Lehtonen on myös ihmetellyt, miksi suunnitelmissa on suoraan sulkeminen eikä esimerkiksi esitystä lomautuksista.

Pehmopaperin pohjapaperia valmistava PK7 työllistää pituusleikkuri mukaan lukien 15 henkeä. Koska yt-neuvottelut eivät vielä ole vielä alkaneet, vähennysten kohdentumisesta eri henkilöstöryhmiin ei vielä ole tietoa.

Vuonna 1965 käynnistettyyn koneeseen asennettiin uusi jenkkisylinteri 9 vuotta sitten.

- Konetta on modattu vuosien varrella, joten siinä mielessä on kyseessä myös aivan soiva peli, Lehtonen sanoo.

Teksti Eeva Eloranta-Jokela
Kuva Mika Eronen