Kun Kouvolan Anjalassa asuva Niko Lassila aloitti frisbeegolfin, ei hän tuntenut muita lajin harrastajia. Nyt heittäjien joukossa on paljon kavereita, sillä lajin parissa on helppo tutustua. Toisaalta moni vanha kaveri on seurannut Lassilan esimerkkiä ja alkanut heitellä kiekkoa.

– Ihan kaikki eivät ole hurahtaneet mukaan, mutta kyllä se lajin harrastus on lähipiirissä vaan kummasti lisääntynyt. En tiedä, onko se tapahtunut minun takiani. En ole välttämättä heitä radalle vienyt, mutta olen puhunut, että tämä on tosi kiva laji, kannattaa käydä kokeilemassa, Lassila sanoo.

Kyllä lajin harrastus on lähipiirissä vaan kummasti lisääntynyt.

Hän ei juuri koskaan lähde heittelemään yksin, vaan radalla kiertäminen merkitsee nimenomaan yhdessä tekemistä kavereiden kanssa. Tarinan iskeminen on aivan olennainen osa harrastusta. Täysimittaisen radan kiertäminen vie pari tuntia, joten siinä ehtii jutella monet asiat.

– Koko ajan pöristään kaikennäköistä. Tottakai kehutaan, jos kaverilla lähtee hyvä heitto, mutta ei se yleisesti ole niinkään lajiin liittyvää keskustelua. Toiset käy kahvilla juttelemassa ja toiset käy heittämässä frisbeegolfia ja juttelee siellä, Lassila sanoo.

Lassilan kiinnostus frisbeegolfiin heräsi nelisen vuotta sitten. Hän on kova kalastamaan ja oli taas kerran Kymijoella, kun näki ihmisten heittelevän kiekkoa radalla joen rannalla. Se oli hauskan näköistä puuhaa.

– Soitin pikkuveljelle, että pitäisikö käydä kokeilemassa. Haimme Robinhoodista pari kiekkoa ja menimme heittelemään. Pikkuvelikin tykkää lajista edelleen. Itse asiassa eilen kävimme Pyhtäällä heittelemässä, Lassila kertoo.

Suomen Frisbeegolfliiton nettisivuilla lajin puuhamies Kari Toivonen kirjoittaa, että lajin pariin tuntuu hakeutuvan poikkeuksellisen paljon avoimia ja hyväntuulisia ihmisiä, jotka eivät panttaa tietojaan, vaan jakavat niitä auliisti muillekin.

Lassila arvioi, että hänen itsensäkin on helppo aloittaa juttelu tuntemattomien ihmisten kanssa. Aivan alussa ehkä hieman jännitti lähteä kisoihin, kun oli laji oli hänelle uusi, eikä hän tuntenut muita kilpailijoita. Yleisesti ottaen hän ei kuitenkaan ujostele, vaan pitää itseään enemmänkin sosiaalisena.

– En ole ikinä kokenut, että olisin hiljainen ja syrjäänvetäytyvä. En nyt tosin ehkä suurin suupalttikaan.

Hiljattain hän kävi kilpailemassa Nastolassa, josta ei tunne ketään. Mutta ei siinä mitään, sinne vaan sekaan, ja tarina lähti rullaamaan jo ennen kisan alkua, kun käveltiin ensimmäiselle väylälle.

Nastolan kilpailuista Lassilalla oli tuomisena voittopalkinto. Hän kertoo kuitenkin, että kyseessä oli ainakin puoliksi leikkimielinen kilpailu. Lassila on muutenkin osallistunut lähinnä Kymenlaakson alueella käytyihin viikkokisoihin, jotka ovat avoimia kaikille. Hän harkitsee, että voisi ensi vuonna ostaa kilpailulisenssin, niin saisi oikeuden osallistua myös virallisiin kisoihin.

Joidenkin kavereiden kanssa syntyy leikkimielistä kisaa harjoitusradallakin, mutta lähtökohtaisesti Lassila ei silloin pelaa muita vastaan. Se ei ole harrastamisen idea, vaan hauskanpito. Varsinainen kilpailu tapahtuu itsen kanssa.

Lassila on asettanut joka kaudelle omat tavoitteensa, jotka pyrkii saavuttamaan kehittyäkseen. Frisbeegolfissa on motivoivaa, että heittäessä näkee heti, mikä menee oikein ja mikä ei, ja taas toisaalta tuloksiaan pystyy seuraamaan pitkällä aikajaksolla. Tulokset voi kirjata muistiin nettipalveluun rata ja väylä kerrallaan puhelimen sovelluksella. Palvelussa on ratojen tiedot valmiina.

– Jos on heittänyt rataa vaikka pari vuotta, on hienoa nähdä, kun tulokset paranevat ja paraneminen on jatkuvaa, sanoo Lassila.

Kun tätä juttua varten otettiin valokuvia, Lassila oli kiertämässä Anjalan kartanon rataa tutussa porukassa. He huomasivat hauskan sattuman, että jokainen neljästä miehestä oli syntynyt eri vuosikymmenellä. Vanhin oli 1960-luvulta, nuorin 1990-luvulta. Jakauma olisi voinut olla paljon suurempikin.

– Näissäkin porukoissa, joissa käyn heittelemässä, ikähaarukka voi vaihdella kymmenestä vuodesta yli seitsemäänkymmeneen vuoteen. Kukaan ei ole liian vanha tai nuori. Yhteisen harrastuksen kautta kaikki tulevat juttuun keskenään, sanoo Lassila.

Teksti: Reima Kangas, kuva: Johannes Wiehn