Aurinkoisena marraskuun päivänä Minna Eskelinen viettää vapaapäivää Islannin lumipeitteisten vuorten maisemissa, vaikka istuukin kotonaan Kuopiossa. Satu Rämön uusin dekkari Tinna pitää saada luettua, jotta hän voi viedä sen ylihuomenna mukanaan töihin Mondi Kuopiolle.

– Minulla on pukukopissa tällainen sivukirjasto. Ostin koko Hildur-sarjan pokkareina, ja luetut kirjat vien töihin. Sinne sitten ilmestyy karkkipussia ja sellaista. Kirjastokorttiakaan ei tarvita, hän nauraa. 

Eskelinen vakinaistettiin laboratorio­työntekijäksi runsas vuosi sitten. Hän on kaikkiaan kolmannella urallaan, joista kaikki ovat olleet täysin erilaisia.

– Kun mietin kaikkia työpaikkoja, joissa olen ollut, niin positiivisuutta, joustavuutta ja sopeutumiskykyä on tarvittu. Olen aina ollut muutoksiin valmis, ja sellaista on tämä nykyinenkin työni. Samanlaista työpäivää ei ole, hän miettii.

Ensin hoitoalalle

Työura alkoi hoitoalalta. Eskelinen on purkanut lääkäreiden saneluita ja toiminut vastaanottohoitajana työterveyshuollossa. Lähihoitajana hän työskenteli terveysaseman päivystyspoliklinikalla. Kun terveysasemalla pitkään ollut palkkasihteeri jäi eläkkeelle, ylihoitaja ehdotti hänelle työtä palkanlaskennassa – onhan hänellä myös merkonomin koulutus.

Koska työhön liittyi paljon yhteydenpitoa sairaanhoitopiirin pääkallopaikalle Kuopioon, myöhemmin hänet siirrettiin sinne myös fyysisesti. Kunnes hyvinvointialue ulkoisti palkkahallinnon. Työntekijät siirtyivät vanhoina työntekijöinä.

Sitten tuli maaliskuun perjantai 13. päivä vuonna 2020, jolloin he kerääntyivät toimistossa katsom aan hallituksen tiedotustilaisuutta televisiosta. Maahan oli iskenyt korona, ja Eskelinen lähetettiin etätöihin.

– Tuntui kauhean työläältä, että tungetaan kotiin, jossa työhuoneeni oli samalla lasten luokkahuone ja meidän olohuoneemme. Tuntui, että tällaistako tässä täytyy ehkä vuosiakin pyörittää: Jumitetaan kotiin, enkä näe edes työkavereita. Jotenkin ajatus, jota olin miettinyt jo pari vuotta, siinä sitten kypsyi, hän muistaa.

Aikuiskoulutustuki oli pelastus

Ilman aikuiskoulutustukea Eskelisen olisi ollut mahdotonta lähteä Savon ammattiopistoon opiskelemaan laborantiksi. Hän sopi lasten kanssa, että hetken on taloudellisesti tiukempaa. Siitäkin syystä Eskelinen opiskeli niin tunnollisesti, että opettaja joutui huomauttamaan, että vähemmälläkin pärjäisi. Kun Eskelinen kysyi mahdollisuudesta päästä oppisopimuskoulutukseen, opettaja vinkkasi Mondi Kuopiosta.

– Hänellä oli monen vuosikymmenen kokemus laborantti­opiskelijoista, ja silmää sille, kuka sopisi minnekin. Minulle hän sanoi, että sinä sopisit hyvin teollisuuteen.

Eskelinen teki tutkintonsa valmiiksi työn ohessa Mondilla, ja jatkoi vielä kesätyöntekijänä sopimuksensa loppuun. Myöhemmin, kun hän teki jälleen hoitoalan töitä, entiset esihenkilöt tehtaalta vinkkasivat, että kohta olisi tarvetta uusille laboranteille.

– Sitten palasin maitojunalla takaisin tehtaalle, hän hymyilee.

Laboratoriossa Eskelinen toimii vuoro­laboranttina, joka on tuotannon tukena. Työ pitää sisällään muun muassa prosessivesien ja massan analysointia. Eniten Eskelistä kiinnostavat massatehtaan tehtävät. Massan kanssa puuhailusta hänelle tulee mieleen muistikuvia lapsuudesta.

– Olen joskus sanonut esimiehellekin, että en tiedä onko minulla jääneet nuo lapsuuden kuraleikit jotenkin pahasti kesken, kun vieläkin on niin kivaa, hän nauraa.

Erilaisia työkulttuureja

Monenlaiset työpaikat ovat olleet Eskeliselle aitiopaikka nähdä erilaisia työkulttuureita ja -olosuhteita.

– Kaikissa työpaikoissa on ollut hyvä porukka, hän kertoo.

Terveydenhuollossa oli omaleimaista hierarkia, eikä ihan kaikkien kanssa voinut olla kavereita. Sihteerintöissä poliklinikalla oli hiljaista ja rauhallista. Palkanlaskennassa työ tarkoitti ankaraa istumista. Tehtaalla on kaikki päinvastoin.

– Olosuhteita tehdastyössä on vähän vaikea vaikka kavereille kuvailla.

Eskelisen elämässä asiat ovat melko lailla kohdillaan. On kiinnostava työ, on lapset ja ystävät. Omalle jälkikasvulleen hän on elävänä esimerkkinä siitä, että omalla asenteella on merkitystä.

– Olen yrittänyt takoa heille päähän, että teistä voi tulla ihan mitä haluatte. Vain taivas on rajana. Sinulla itselläsi on avaimet aivan kaikkeen, hän sanoo.

Teksti: Mari Schildt, kuvat: Akseli Muraja