Mondin kaksikossa löytyy sopivassa suhteessa rauhallisuutta ja ripeyttä.

Työpaikalla

 

Työparit ovat usein pitkiä järjestelyjä, mutta vuorokäynninvarmistajat Kari Moilanen ja Reijo Hätinen Kuopion Mondi Powerflutelta ovat työskennelleet yhdessä vasta 3–4 vuotta. Kemiat istuvat kuitenkin hyvin yksiin.

– Kari on sopeutuvainen ja rauhallinen. Kun itselläni on välillä vähän pää kolmantena jalkana, niin Kari rauhoittaa. Karin kanssa on helppo tuumata asioita, Hätinen sanoo.

Hätinen on Moilasen 26 vuoden tehdasuran aikana hänen kolmas työparinsa.

– Reijolla on enemmän tietoa asennushommista. Sitä oppii koko ajan Reijoltakin jotakin. Aina kannattaa kuunnella toistakin, Moilanen sanoo.

Työnkuva on monipuolinen. Tärkeintä on olla valmis hyppäämään tuotantohommiin pituusleikkurille tai lisämassalinjalle sairaustapauksen, vapaapäivän tai vaikka työntekijän lääkärireissun ajaksi. Tuurauksia sattuu talviaikaan ehkä pari kappaletta kuukaudessa, kesällä kesätyöntekijöiden vuoksi vähemmän.

Päivävuoron aikaan miehet tekevät kunnossapitoa konekorjaamon työnjohdon alaisuudessa. Moilasen erityistaito kunnossapidossa on hitsaus.

– On putkistovuotoja ja laitteet hajoilevat, Moilanen kuvailee.

Yöllä työpari tekee konekorjaamolla kiireettömiä ennakkohuoltoja ja korjauksia.

– Yöt ovat välillä aika pitkiä. Yhdessä höpöttely on se, joka silloin auttaa, Hätinen miettii.

Viime aikoina on puhuttu paljon Hätisen koiranpennusta. Moilasella ei nyt ole koiraa, vaikka mieli tekisi hankkia.

– Metsästystä kun harrastan, niin olisi se mukava koiran kanssa liikkua.

Monesti puheenaiheet liittyvät tekniikkaan. Autot ovat kestopuheenaihe – ja viime aikoina sähkösopimusten vertailu.

– Toisaalta, jos on ollut murheita, niin niitäkin on pystytty puimaan. Itse en osaa olla hiljaa omista asioistani. Iloista ja suruista jutellaan, Hätinen sanoo.

Todellinen yhteisymmärryksen merkki on kuitenkin se, että välillä voidaan olla myös suomalaisen luontevasti hiljaa.

– Minä nyt olen välillä hitonmoinen moottoriturpa, mutta Karin kanssa ei tarvitse keksiä jutun juurta, Hätinen tunnustaa.

Teksti: Mari Schildt