Miten sinä voit?

Kuorimo

Testi vahvisti Veikko Nikkiselle: työtyytyväisyys on kohtalainen, mutta silti työ uuvuttaa.

Miten voit? kysyy Työterveyslaitoksen työhyvinvointitesti. Aurinko hellii Lappeenrannan satamaa, kun Kaukaan sellutehtaalla työskentelevä Veikko Nikkinen pohtii työhyvinvointiaan kahvilan terassilla.

Tunnen olevani täynnä energiaa. Olen innostunut työstäni, hän lukee ensimmäisiä väitteitä. – No en nyt kyllä ihan päivittäin, ehkä kerran viikossa. Kyllä se into on vuosien mittaan karissut.

52-vuotias Nikkinen on työskennellyt Kaukaalla jo 33 vuotta. Pitkät työvuodet tuntuvat kropassa ja mielessä.
Testi etenee osiosta toiseen ja lopuksi se summaa tulokset. Nikkisellä ei ole työriippuvuutta nimeksikään ja työn imu ja työtyytyväisyys ovat kohtalaisia. Työuupumus on kuitenkin melko korkealla tasolla ja työssä tylsistyminen huipussaan.

Tulokset eivät Nikkistä yllätä. Hän miettii, että suurin syy uupumiseen ja ihan sama -asenteeseen ovat uniongelmat. Nikkiselle erityisesti aamuvuorot ovat raskaita, sillä nukahtaminen on vaikeaa.
– Jos on tehnyt 30 vuotta vuorotyötä ja väittää, ettei ole uniongelmia, taatusti valehtelee. Meillä on käytössä lyhyt kierto. Sanon aina, että se väsyttää kotona vähemmän ja töissä enemmän.

Nikkinen pohtii, että ennen vanhaan tehtaalla oli mahdollisuuksia siirtyä päivävuoroon, jos vuorotyö koetteli liikaa. Enää sellaisia pestejä ei ole.

Työssä tylsistyminen johtuu Nikkisen mukaan paljolti siitä, että kun työ sujuu ja koneet pelittävät, ei tekemistä paljon ole.
– Aika kuluu silloin hitaasti. Tämä on vähän ristiriitainen juttu, sillä tuloksen kannaltahan on tosi hyvä, kun mitään ei tapahdu.

Nikkinen on vuosien varrella kohentanut jaksamistaan kahdella vuorotteluvapaalla. Toisella niistä hän purjehti yli Atlantin. Myös työkomennus Kiinaan tehdasta käynnistämään oli tervetullut irtiotto totutuista kuvioista.
– Se antoi luottoa omaan ammattitaitoon ja paransi työmotivaatiota.

Työvuosia on jäljellä kymmenkunta.
– Se tuntuu aika hurjalta. Viimeisen puolen vuoden ajan olen miettinyt aktiivisemmin sitä, että pitäisi alkaa tehdä jotain muuta, kun olen vielä kunnossa.

Työn rinnalla Nikkinen on aina tehnyt alppihiihtovalmentajan ja hiihdonopettajan töitä. Hän ei ole kuitenkaan varma, riittäisikö niistä leivän pitimiksi.
– Paljon puhutaan siitä, että työelämän pitäisi muuttua. Meiltäkin on lähtenyt porukkaa muihin hommiin ja päivätöihin.

Tee työhyvinvointitesti https://www.ttl.fi/tyohyvinvointitesti/ 

Teksti Tiina Suomalainen
Kuva Mikko Nikkinen