Metsäyhtiöiden tulokset paranivat

Kuorimo

Kolme suurta metsäyhtiötä paransivat tuloksiaan. Nykyisten investointien lisäksi alalla pohjustetaan uutta.

Metsä Groupin kolmannen vuosineljänneksen liikevaihto oli 1515 miljoonaa euroa, jota yhtiö luonnehti erinomaiseksi tasoksi. Tammi–syyskuun liikevaihto oli 4 457 miljoonaa euroa ja vertailukelpoinen liiketulos 694 miljoonaa euroa. 

Ensimmäisen vuosipuoliskon aikana vallinnut hyvä kysyntä selluliiketoiminnassa sekä mekaanisissa puutuotteissa jatkui. Metsä Groupiin kuuluvan Metsä Fibren Kemin biotuotetehdasprojektissa on edetty aikataulun mukaan. 

UPM:n kolmas vuosineljännes oli yhtiön mukaan sen kaikkien aikojen paras. Liikevaihto oli 2 523 miljoonaa euroa. Vuosineljänneksen vertailukelpoinen liikevoitto nousi 98 prosenttia viime vuoden vastaavasta jaksosta ja oli 424 miljoonaa euroa. Tämän vuoden tammi–syyskuun aikana aikana UPM:n liikevaihto oli 7 141 miljoonaa euroa. Liikevoitto nousi 45 prosenttia viime vuoden vastaavasta jaksosta ja oli 1010 miljoonaa euroa.

Stora Enso kertoi tulosjulkistuksen yhteydessä käynnistävänsä esiselvityksen Oulun tehtaan toisen, käytöstä poistetun paperikoneen muuntamisesta pakkauskartonkilinjaksi. Tehtaan entisen paperikonelinjan muunnos elintarvikepakkauksiin suunnatun kraftlinerin tuotantoon on toteutunut onnistuneesti. Stora Enso aikoo lisäksi investoida 97 miljoonaa euroa kartonkituotannon laajentamiseen Skoghallissa Ruotsissa. 

Stora Enson liikevaihto kolmannella neljänneksellä oli 2 577 miljoonaa euroa ja vuoden alusta 7 445 miljoonaa euroa. Operatiivinen liiketulos oli kolmannella neljänneksellä 410 miljoonaa euroa. Tammi-syyskuun operatiivinen liiketulos yli kaksinkertaistui vuoden takaisesta ja oli 1 102 miljoonaa euroa.

Euroopan komissio aloitti 12. lokakuuta ennalta ilmoittamattomia tarkastuksia sellualalla toimivissa yrityksissä. Suomessa UPM, Stora Enso ja Metsä Fibre kertoivat heillä alkaneista tarkastuksista. Komissio tutkii, ovatko yritykset mahdollisesti rikkoneet EU:n kilpailusääntöjä, jotka kieltävät kartellit ja rajoittavat liiketavat. Tutkinta on alustava vaihe, eikä se tarkoita yritysten syyllistyneen kilpailunvastaiseen toimintaan.

Teksti Eeva Eloranta-Jokela
Kuva havainnekuva Metsä Group

Metsä Groupiin kuuluvan Metsä Fibren Kemin biotuotetehtaan rakennustöitä voi seurata reaaliajassa webkameroiden välityksellä osoitteessa https://www.metsafibre.com/fi/yhtio/Kemin-biotuotetehdas/Pages/webkamerat-Kemi.aspx